Syyssatoa

En osannut kuvitella, että metsästä löytyisi enää kantarelleja. Uteliaana menin metsään ja yllätyin iloisesti.

Ei aivan sitä, mitä purkissa lukee, mutta ehkä parempaa. Kolme litraa kantarelleja tuntui melkein ämpärilliseltä. Ja kun oikein mietin, saalis tuntuu jo lottovoitolta. Metsän kaikki hirvikärpäset olivat nimittäin päättäneet tunkeutua hiuksiini tai ainakin minusta tuntui siltä. Nuo metsän pikkuilkiöt ovat todellinen riesa. Yritän vain ajatella, että kai niilläkin on joku tarkoitus tässä maailmankaikkeudessa.

Ruusupapu tuli jo vähän tyrkylle, että täällähän meitä olisi. Olen kerännyt erilaisia ruusupapuja ja pensaspapuja jo vaikka kuinka paljon. Olen keittänyt niitä ja pilkkonut pakastimeen.

Tämä kätevä emäntä on keittänyt jo kahdeksan litraa omenasosetta ja rumpujen päristessä voin kertoa, että ihan ensimmäistä kertaa oman pihan kahdesta kääpiöomenapuusta. Omenapiirakkaa leivoin siinä samalla ja ilahdutin piirakalla myös naapureita.

Sosekattilat ovat kiehuneet urakalla. Naapurin luumuista keitin neljä litraa luumusosetta. Tässä ne ovat jo jääkaapissa ja odottavat pääsyä puuroni hillosilmäksi.

Voi tosin käydä niin, että kätevän emännän innostus kostautuu. Jos oikein järkevästi ajattelee, niin miten ihmeessä minä ja mieheni saamme syödyksi 12 litraa sosetta talven aikana. Kokoan talvivarastoa kuin Huovisen Hamsterit-kirjassa.

Metsässä

Viime sunnuntain sumuinen aamuhämärä oli jotenkin kaunis kaikesta harmaudestaan huolimatta.

Aurinko yritti parhaansa valaista metsää ja onnistuihan se. Metsässä oli suorastaan kesäinen tunnelma, mutta vain tällaisissä sammalpohjaisissa kohdissa.

Syksy oli tuonut oman värinsä läheiselle lammelle. Arki oli jossain kaukana. Minä vedin syvään henkeä ja nautin olosta.

Lammella oli syvä hiljaisuus. Yksinäinen mätäs liikkui vapaana hitaasti ja päämäärättömästi pitkin lampea.

Suopursun tuoksu on monille liian voimakas, mutta minulle se on yksi metsän tärkeistä tuoksuista.

Tälläkin sienellä on varmaan tärkeä merkitys tässä maailmankaikkeudessa. Tietääkö joku sienen nimeä, voiko sitä syödä.? Jätin sen paikoilleen, jos se vaikka on jonkun koti.

Metsä palkitsi minua viimeisillä kantarelleilla ja muutama suppilokin löytyi. Oma pikku kasvimaani tuotti vielä viimeisen kesäkurpitsan. Sain  kulhollisen vihreitä papuja ja kaksi kokonaista violetin väristä papua. Kun luulee, ettei saa yhtään papua, kulhollinen papuja on suuri saavutus.

Kesän viimeiset kukkijat

Rantakutvelo on kantanut arvokkaasti ahkera-liisoja, vaikka vesisade on vienyt kukinnasta parhaan palan. Pyrstöksi suunnittelemani lobeliat alkavat juuri kukkimaan, kun kesä jo loppuu kesken.

Ruusupapu on parhaassa kukassa, mutta sato jää haaveeksi. Siemenet itivät mainiosti, mutta kylmä kesä hidasti kasvua.

Nauhukset ovat minulla aivan väärässä paikassa ja se näkyy kukkien määrässä. Ensi talvena nauhusten paikka vaihtuu ensin mielessäni ja sitten keväällä ihan oikeasti.

Värimintut ovat mieleeni ja ostin niitä muutaman tänä kesänä. Toivotan värimintuille talven kestoa. Kasvupaikka on tuulelle altis ja lunta saattaa tupruttaa reilusti niiden päälle.

Kääpiösamettikukat ovat suosikkejani. Pakkasherra vei toiselta puolen mökkiä kaikki samettikukat, nämä jäivät Tex Willer-kahvipaikan suojaan.

Köynnöshumala pääsi kuvaan siksi, kun se on kasvanut niin mukavasti Tex Willerin molemmin puolin. Lämpimänä kesänä kasvu olisi ollut rehevämpää.

Tässä on alkusyksyn parhaat "kukkijat". En muista, että olisin koskaan kerännyt melkein ämpärillistä kantarelleja. Kesäkurpitsasta on ylituotantoa ja perunoitakin on syöty huomattavasti enemmän kuin monena kesänä. Se vain harmittaa, että papusatoa ei tänä kesänä saada. Tämmöistä se on, pienviljelijän elämä!

Vesisateessa

Kiertelin mökkipihalla ja katselin vesisadetta kameran kautta. Vesitynnyrissä on vettä riittänyt. Näitä on kaksi, toisesta otetaan saunaan pesuvesi ja toisesta vettä puutarhan kastelua varten. No, eipä ole tarvinnut puutarhaa kastella.

Tästä tulee mieleen öinen tähtitaivas.Lampivesi on tummaa ja pohja mutaa, mutta meidän lammessa on mudan alla kova hiekkapohja.

Männynoksa kantaa urheasti vedestä painavat oksansa. Pienet kellot jokaisen havuneulasen päässä soittavat sataa sataa ropisee- sävelmää.

Tämmöinenkin piti kuvata. Lammen vesi näyttää nyt ihan harmaalta. Vain yksi vesikupla rikkoo peilityyntä pintaa. Sade katosi hetkeksi vain alkaakseen uudestaan.

Peltikki-parka haluaa navettaan sateelta suojaan. Tällä tontilla on rakennettu terassia ja kasvihuonetta ja muutakin koko kesä, mutta navettaa ei näy missään.

Plääh! Ei ole helppoa täälläkään. Juippi kaipaa suojaa kauhansa ei kuin päänsä päälle.

Kesäkurpitsat tarvitsevat pölyttäjiä, vaan niitä ei näy missään. Minulla ei ole koskaan ollut näin komeita kesäkurpitsoita. Tuleeko satoa, se on toinen juttu.

Kääk! Siinä se on. Syksyn ensimmäinen keltainen lehti. Tästä se alkaa.

Mieluimmin katselen näitä keltaisia pisaroita. Mökkimaasto ei ole kantarelliseutua, mutta näillä sateilla jo niitäkin alkaa ilmestyä. Kylläpä sienisoossi maistui makoisalle uusien omien perunoiden kanssa.

Tervetuloa mukaan uudet lukijat Liisa ja Nila!

Syyssatoa

Olipa mukava mennä viime viikonloppuna mökille parin viikon tauon jälkeen. Ruusupapu oli näin kauniissa kukassa, mutta ehtivätkö ne pavuiksi asti, riippuu säästä. Pidän tuosta väristä, vaikka se on vähän haalea, jotenkin herkkä ja hempeä kuitenkin.

Näin kauniisti ruusupapu on kietoutunut kaariporttiin, mutta mutta...

Rohkenen esitellä koko "komeuden." Jostain syystä köynnös on jäänyt hieman toispuoleiseksi. Vasemmanpuoleinen ruusupapu on kitukasvuinen ja vaaleanvihreä. Olisikohan kasvualusta jäänyt heikommalle lannoitukselle?

Istutin 12 puikulaperunaa kasvimaan päähän, joten en odottanut niistä suuren suurta satoa. Oli se silti mukava kaivaa muutama pottu ja keittää ne grillipihvin kaveriksi.

Pensaspavut ovat helppoja kasvatettavia mökilläkin. Ne eivät vaadi paljon hoitoa. Toivottavasti pavut ehtivät kasvaa kunnolla ennen kuin syksy yllättää kylmyydellä.
Yksinäinen kosmoskukka oli eksynyt papujen joukkoon. Sitkeä siemen viime vuodelta on sinnitellyt talven yli.

Ihmettelen joka vuosi samaa asiaa. Miksi en saa kesäkurpitsoista kunnon satoa? Pölyttäjien määrä ei toki ole mökillä ihan parhaimmillaan, mutta onnistuisinpa edes joskus. Toisaalta ihmettelen omaa sitkeyttäni. Olisihan niitä muitakin kasveja, joita voisin kasvattaa. Tätä ainokaista (ehkä myös viimeistä) kesäkurpitsaa syötiin hartaudella.

Aivan ihastuttavan ihanat kantarellit ovat olleet metsäretkieni ilonaihe. Mökkiseutu on suoperäistä mäntymaisemaa, jossa kantarellit eivät oikein viihdy. Tässä se taas nähdään! Jokaisella asialla on kääntöpuolensa. Vettä on satanut enemmän kuin tarpeeksi. Jopa kuiviin mäntymetsiin on tullut kantarelleja, ei paljon, mutta jokaisesta sienestä olen muistanut olla kiitollinen.
Vielä, kun joku keksisi, mitä positiivista voisi olla mökkimaisemissa hyvin viihtyvissä hirvikärpäsissä? Sitä ei moni tiedä, varsinkaan hirvi.

Metsäretkellä

Metsä on kaunis. Lähdin tuttuun maisemaan päiväkävelylle rentoutumaan. Olisin heittäytynyt pitkäkseni sammalmatolle, mutta vesi oli vallannut paikan ennen minua. Sammal oli märkä kuin vedessä uitettu pesusieni. Voi tätä ikuista sadetta! Siitä huolimatta nautin täysillä metsän lumoavan virkistävästä vaikutuksesta ja vedin keuhkoihini metsän pehmeää ilmaa. Millainen on pehmeä ilma? En tiedä, minusta ilma vain tuntui pehmeälle.

Löysin kanttarelleja kokonaista viisi kappaletta. Montaa sattumaa ei ollut luvassa kermaiseen kantarellikastikkeeseeni. Kantarellien etsiminen on kuitenkin aina yhtä jännää puuhaa. Jos niitä sittenkin löytyisi!

Metsälampi oli yksin kotona. Olen nähnyt joskus joutsenia lammella, mutta nyt ei ollut niitäkään. Yksinäistä? Ei missään tapauksessa. Hiljainen puiden humina ja tyyni lampi, siinä seuralaisia kylliksi.

Tässä on turvesuo, vaikka ei siltä näytä. Yleensä tämä maisema on lähes musta ja koneet ovat työssä. Miksi heinä on kasvanut ja missä olivat koneet? En tiedä turpeen nostamisesta mitään, mutta ihailin tätäkin maisemaa ohikulkiessani.

Olisiko tässä tikan työmaa? Käpy on laitettu kannon koloon ja kannon vieressä on melkoinen kasa jo syötyjä käpyjä. Ympärillä oleva metsä on kulotettu joskus kauan sitten. Siksi kanto on nokinen. Minusta se on kuin veistos. Ihailen tikkaa, joka on hakannut kävylle sopivan kolon, ettei käpy putoa pois kesken ruokailun.

Lakka on minulle aina yhtä arvoituksellinen. Olen löytänyt lähimetsistä vain yhden paikan, jossa niitä kasvaa. Mökkiseutuni on kuitenkin isojen soiden läheisyydessä. Tosin en ole koskaan käynyt kovin syvällä metsässä. Löysin lakkoja pari litraa. Alue, josta ne löysin, on noin 50 neliötä. Yhtään lakkaa ei ole tämän alueen ulkopuolella. Ihan turha etsiä! Tämä on minusta outoa ja kiehtovaa. Lakkoja on tällä alueella ei yhtään tai enimmillään kolme litraa. Minulla oli siis aika hyvä lakkavuosi.

Keltaista herkkua kiehuu hellan laidalla. Ja joka vuosi sama ongelma. Minulla ei ollut yhtään lasipurkkia eikä hillosokeria. Apu löytyi naapurista ja lähikaupasta. Hillo syödään säästelemättä. Se maistuu yhtä lailla kaurapuuron kuin leipäjuuston kanssa.

Mustikoita löytyy tänäkin vuonna. Viime vuonna keräsin kolme ämpärillistä ja melkein kaikki on syöty. Takuuvarmassa mustikkapaikassani kaikki mustikat eivät olleet vielä aivan kypsiä.

Keräsin äidille pienen korin mustikoita, että hän pääsee piirakan paistoon. Äitini on 81-vuotias. Hän ei enää uskalla metsään mennä. Askel ei ole enää niin vakaa. Muistan hymyillen äidin kanssa tehtyjä mustikkareissuja. Olemme kolunneet mökkiseudun lähimetsät ja keränneet ämpärikaupalla mustikoita vuosien aikana.
Minä olin se laiskempi kerääjä. Muistan, kun kerran soudimme lammen toiselle puolelle mustikkaan. Marjoja oli aivan älyttömästi ja minun keräysintoni oli täysin hukassa. Soudin takaisin mökille, keitin kahvit ja tarjosin äidille metsässä pullakahvit.
Keräsin nyt äidille mustikoita koriin, jonka sain, kun olin pieni tyttö. Marjat poimin isän perintönä tulleella poimurilla. Nyt on minun vuoroni auttaa vanhaa marjakaveria. Kun äiti ei pääse enää metsään, vien metsän hänelle tai siis osan siitä, mustikoiden muodossa.

Päivä päättyi hauskaan iltaan. Lähdimme Hirvaskankaalle Palsanmäen huutokauppaan. Aki, Heli ja Markku olivat juuri niin luonnollisia ja leppoisia kuin televisiossakin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pihassa niin paljon ihmisiä. Tungos oli melkoinen ja liikkuminen oli lähes mahdotonta. Tavaroiden hinnat kipusivat minun mielestäni pilviin. Makkaran hinta sen sijaan oli kohdallaan ja pääsin ostamaan makkaran Markulta. Vaikka välillä satoi todella rankasti, liitän tämän kokemuksen mukavien muistojen joukkoon.

Syysmuistoja!

Viime vuoden syyskesällä innostuin tuunailemaan tällaista härpäkettä. Keräilin kätköistäni ja kirppareilta tarpeettomia taloustarvikkeita ja ripustin niitä maalattuun polkupyörän vanteeseen. Keräily jatkuu vielä tänä kesänä. Härpäkkeen piti olla variksenpelättimen roolissa, koska västäräkki oli tehnyt pesänsä takana näkyvän seinän nurkkaan. En tietenkään halua häiritä yhdenkään linnun pesintää, mutta linnunjätökset terassilla eivät oikein tunnu mukavalta. Huomasin pian, että tuuli ei tähän vempeleeseen osu, joten tervetuloa vaan västäräkit tänäkin kesänä.

Mustikkasato oli viime kesänä aivan mahdoton. Tässä osa saaliista. Minä aivan vauhkoonnun metsässä, kun on ilmaisia vitamiineja tarjolla. Lopulta vain päätän, että tämä oli nyt tässä, muuten ei keräämisestä tule loppua. Ämpäreiden takana on vanha vesikelkka, taitaa olla mummoni peruja. Kelkan kyydissä on yksi ompelukoneistani, joita minulla on ainakin neljä kappaletta. Niitä vain tarttuu mukaan, koska niillä on mielenkiintoisia tarinoita. Kuka osti ompelukoneen ja mitä hän mahtoi sillä ommella? Sitä en saa koskaan tietää, eikä se haittaa yhtään, mielikuvitukseni on ehtymätön.

Tässä kuvassa on kaksi virhettä. Kori ei ole minun, eikä varsinkaan sen sisällä oleva saalis. Ai, olinko kateellinen? No, kyllä! Tilannetta helpotti se, että minäkin löysin myöhemmin melko mukavan kantarellipaikan. Kiva nähdä, tuleeko tänä vuonna saalista samaan paikkaan.

Muurahaispesä on mielenkiintoinen yhteisö. Kaikilla näyttää olevan kovasti tekemistä ja hirveä kiire. Pesästä lähtee oikein ääni, jonkinlainen kahina, kun pienet uurastajat ahkeroivat. Kuvanottohetkellä metsä oli ihana. Se on aina, mutta aurinko paistoi lämpimästi ja teki metsästä erityisen kauniin. Sammaleen alta pilkisteli siellä täällä keltaisia aarteita eli kantarelleja. Koko metsä tuoksui hyvälle. Vedin syvään henkeä ja talletin sekä näkymän että tuoksun mieleeni. Siihen mielikuvaan olen palannut usein talven pimeydessä.