Virkattujen korien voittajat

Sydämellistä ystävänpäivää teille ihan kaikille. Lämmin kiitos myös arvontaani osallistuneille. Suosio oli yllättävän suuri ja jokaiseen koriin kertyi monta arpalipuketta.

Tervetuloa mukaan uudet lukijat! Yritin vastavuoroisesti liittyä uusien lukijoiden blogeihin, jos vain sellaisen löysin. Jos minulta on jäänyt joku huomaamatta, vinkkaa siitä minulle.

Korien voittajat ovat:

Sinisen korin ja pannunalusen saa Metsäntyttö.

Beige kori ja pannunalunen lähtee kohti Sirkkulin kotia. 

Valkoinen oli suosituin korin väri ja koriin kertyi eniten arpalipukkeita. Valkoinen kori ja pannunalunen koristavat pian Tiiun kotia.

Onnea voittajille!

Sinivalkoista-haaste

Minäkin sain Suomi 100-haasteen, jonka on aloittanut Tiiu Puutarhahetki-blogista. Minä sain haasteen Sarilta Sarkan kotona-blogista ja Annilta Kotona Annin kanssa-blogista. Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomi 100-juhlavuotta sinivalkoisin kuvin.

Haaste olikin minulle ihan todellinen haaste, koska minulla ei ole juuri mitään sinistä. Rakkaat Pehtoori-pannuni pelastivat tilanteen. Parinkymmenen pannun joukosta löytyi sinisiä ja valkoisia.

Kolo-kiulun suomalainen muotoilu hivelee silmiäni. Voitin kiulun Liisan Takalo-Roppolan puutarha- ja mansikkatila-blogista.

Kävin kukkakaupassa ja pyysin myyjää sitomaan minulle pienen kimpun Suomi 100-teema mielessä. Sain amaryllista ja anemonea. Pieni sievä kimppu koristaa keittiön pöytää, johon levitin itse virkkaamani valkoisen liinan.

Piirongin laatikosta löytyy hieman perisuomalaista suklaata lääkkeenomaiseen käyttöön ja tietysti vain hätätapauksiin.

Parasta sinivalkoista on mielestäni suomalainen kesätaivas, mutta sitä saan vielä hetken odotella. Itsenäisyyspäivä lähestyy. Juhlitaan sitä ja muistetaan kaikkia niitä, jotka ovat tehneet itsenäisyytemme mahdolliseksi. Tunnelmallista viikonloppua!

En haasta ketään erityisesti, koska tämä haaste on jo kiertänyt niin monilla. Jos joku tämän vielä haluaa, niin siitä vaan. Muista mainita, mistä haaste on peräisin.

Pieni ostosmatka Riihimäelle

Harmaan ja sateisen kevätpäivän voi viettää mukavasti kaupoilla ja kirpputoreilla.  Meiltä on sopiva matka Riihimäelle ja päätimme mieheni kanssa lähteä tutustumaan Riihimäen kirpputoreihin. En ole koskaan käynyt Havin myymälässä, joten siellä oli ihan pakko piipahtaa ennen kirpputoreja.

Myymälässä on Havin lisäksi mm. Finlaysonin tuotteita. Vihreä väri houkutteli kuvaamaan tätä pöytää.

Ei vihreää, mutta kaunis asettelu on tässäkin pöydässä.

Kävimme Riihimäellä kolmella kirpputorilla (Iso kirpputori, Femmatori ja Kimarakirppis). Jokainen näistä oli käymisen arvoinen. Aitoa kirppistunnelmaa, hyvää tavaraa, vaikka hinnat olivat kyllä kohdillaan.

Pehtooripannu maksoi Femmatorilla 55 euroa. Minä olen aikoinaan maksanut omasta punaisesta pannustani 15 markkaa.

Kahvilaan pitää aina päästä. Minua ei näy isojen ketjujen kahviloissa, vaikka ei niissä mitään vikaa ole. Etsin paikkakunnilta aina jonkun mielenkiintoisen kahvilan. Tällä kertaa päädyimme Cafe Laureliin Riihimäen keskustassa. Suomi 100-leivos oli kahvin kanssa oikea herkkuhetki.

Kotona  tein kantarellikeittoa. Ostin keiton kyytipojaksi itsetehtyjä lihapiirakoita yhdeltä rouvalta, joka myi niitä Ison kirpputorin ovella.

Ostosreissulta mukaan tarttui kynttilöitä, lautasliinoja, purkki ja reunapitsejä. Minulla on lautasliinoja vaikka kuinka paljon, mutta halvalla kun saa, niin pakkohan se oli ostaa.

Purkki maksoi euron ja joku mies kirpputorilla huomautti minulle, että purkki ei ole vanha. Niin, voihan sitä ostaa uudempiakin purkkeja. Laitan purkkiin askartelutarvikkeita.

Kasa reunapitsiä maksoi kolme euroa. Se oli niin halpa, että jälleen kerran, pakkohan se oli ostaa, kun halvalla sai. Reunapitsi on menossa yhden jouluisen korin tuunaukseen. Teen korista kesäversion. Siinä on vaan sellainen mutka matkassa, että minun pitäisi ottaa ompelukone esiin. Minun ompelutaidoillani se onkin vähän haasteellisempi juttu.

Tänään tapaan vanhan lapsuudenystäväni ja huomenna menen Helsingin kevätmessuille. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tervetuloa mukaan uusi lukijani Kaaru!

Koivujen katveessa!

Kun puutarhahommista ei ole vielä mitään postattavaa, esittelen teille työhuonettani. Olemme asuneet tässä kodissa 26 vuotta ja nykyinen työhuone on entinen lastenhuone. Tästä huoneesta on läpikulku toiseen makuuhuoneeseen, jota asustaa vielä yksi kotona oleva nuorukainen. Häntä kutsun usein peräkammarin pojaksi. Toivottavasti se ei ole enteellistä. Työhuone on minun ja mieheni huone, jossa onneksi harvemmin teemme töitä. Sisustuksen lähtökohtana oli luoda tila, joka auttaa minua selviytymään talvesta ja innostaa ideoimaan kesäksi kaikkea kivaa. Mieheni inspiraation lähde taitaa olla enemmänkin Tori.fi-sivusto, kun hän istuu iltaisin tässä huoneessa. 

Huone on tapetoitu meidän aikana neljästi. Takaseinään valitsin tapetin, jossa on koivuja (lempipuitani). Muissa seinissä on ihan perusvalkoiset tapetit. Pöytä on Iskun Meri-ruokapöytä. Se toimii siis työpöytänä, lisäpöytänä vieraille ja jouluakin sen ympärillä on vietetty. Lipasto on samaa Iskun Meri-mallistoa. Työtuolit ovat Sotkasta. Koristetyynyt ovat koivuaiheiset, puulaatikko Ikeasta ja samoin viltti, joka on mukava kietaista hartioille.

Askon Aukusti-vitriiniin olen laittanut minulle niin tärkeät Pehtoorit. Vitriinistä löytyvät myös kaikki sotakamreeri Reino Lehväslaihon kirjoittamat kirjat. Ne ovat mieheni aarre. Häntä viehättää kirjoissa kuulemma autenttisuus, jännitys ja samaistumisen mahdollisuus. Tämä selittänee sen, että minäkin tunnen olevani joskus ikäänkuin jonkun korven kuusikossa piilossa. Hän nimittäin kertoo seikkaperäisesti kirjan tapahtumia lukiessaan niitä. Ja miten hän onkaan jaksanut lukea ne jo useita kertoja. Minä en ole lukenut yhtään näistä kirjoista, mutta tiedän tarkalleen, kuinka kannattaa piilottaa jälkensä luonnossa.

Tässä on se näkymä, jota minä katselen työpöytäni takaa. Minua vastapäätä on mieheni työtuoli ja sen takana seinällä on Minna Immosen taulu. Valaisimena on ehdoton suosikkini Tapio Anttilan Triple. Se antaa todella hyvin valoa, vaikka en uskonut sitä aluksi. Mitäs mieheni sitten katselee omalta puoleltaan työpöytää? Minua tietysti. No, lisäsin kyllä seinälle jossain vaiheessa taulun mökistä, jos minun naamani ei sattuisi miellyttämään. Itse asiassa tällainen ruokapöydän jakaminen kahdelle työpöydäksi on ollut mainio ratkaisu. Puhetta riittää ja ideoita pukkaa!

Ja tässä vielä Minna Immosen taulu, koivuaiheinen tietysti. Pidän Minna Immosen muistakin töistä. Niissä on ripaus huumoria ja aimo annos suomalaista maisemaa.

Tämä taulu on rakas lahja sisareltani. Kuvat näkyvät tässä vähän heikosti, mutta idea on loistava. Minä olen lähdössä kouluun ensimmäistä päivää ja kuvissa olemme minä ja siskoni. Kellon sain koulua varten ja se on laitettu näyttämään syntymäaikaani. Työhuone on oiva paikka tällaiselle muistolle. Tauluun voi laittaa vaikka mitä: kummilusikka, hiustupsu, pieni lelu ja aiheeseen sopivia valokuvia.

Kuvassa minulla on punainen liivimekko, ruskeat sukkahousut ja valkoiset kengät. Äitini laittoi hiuksiini aina saparot. Jakaus oli viivasuora ja saparot hyvin tiukasti kiinni. Ensimmäinen koululaukkuni oli sininen, jossa oli painettu kultainen perhonen. Se on tallessa vieläkin. Siskoni on viisi vuotta vanhempi ja hänen vaatteita ihailin kovasti. Kuvassa hänellä on ruskea hapsuliivi, yksi ihailuni kohde.

 

Vaikea kuvitella, että verhoissa olisi joku muu aihe kuin koivu. Verhot ovat muistaakseni Jotexilta. Mietin kyllä, että tuleeko koivua yhteen huoneeseen jo liikaa. Olen ollut tosi tyytyväinen näihin valintoihini. Talven pimeydessä ja kylmyydessä minua piristävät koivujeni vihreät lehdet ja toiveikkuus tulevasta keväästä.

En edes muista, mistä nämä vanhat kehykset ovat tarttuneet matkaani. Olin vähällä maalata kehykset valkoisiksi, mutta minun pitää vielä niin sanotusti makustella asiaa. Taulussa on tärkeintä kesämökkini, jota katselen mielelläni. Tauluista ja taiteesta en ymmärrä juuri mitään, mutta tämä "teos" puhuttelee ja piristää minua.

Pehtoorin pauloissa!

 

Minua on aina viehättänyt Pehtoori-pannujen muotoilu ja värit. Juuri näihin asioihin kiinnitin huomioni, kun löysin ensimmäisen Pehtoorini heikkalaatikosta. Anoppini hoiti lapsia ja hän oli antanut joutavan kahvipannun lasten leikkeihin. Minä pelastin Pehtoorin hiekkalaatikosta ja vielä toinen Pehtoori löytyi anopin vintiltä. Kuvassa näkyvät keltainen ja vaaleansininen olivat siis kaksi ensimmäistä ja varsin hyväkuntoista Pehtooriani. Keltaisen pannun vieressä olevan vihreänkeltaisen pannun sain ystävältäni. Se oli hänen mökillä ja hän toi sen sieltä minulle ihan ilmaiseksi. En unohda tätä koskaan. Se oli minulle niin iloinen yllätys.

 

Takana oleva ruskea Pehtoori on kallein pannuni. Se maksoi 40 markkaa. Olen kerännyt kaikki Pehtoorini markka-aikaan. Keräsin pannuja niin kauan kuin niitä sai halvalla. Saako nykyään Pehtooria noin seitsemällä eurolla? Hinnat ovat karanneet ja kauas. Punainen pannu on päältä hyväkuntoinen, mutta kahvia en arvaisi siinä enää keittää. Maksoin siitä 15 markkaa.

 

Pikku-Pehtooreista pidän erityisen paljon, mutta hieman ihmettelen, miten matta musta on aikoinaan valittu yhdeksi väriksi. Se on minun mielestäni oikeastaan aika ruma vai juuri sen takia aika viehättävä. Joka tapauksessa Pehtooria pukee parhaiten raikkaat ja kirkkaat värit.

Kaunein pannu ikinä on tietysti tuo valkoinen, jossa on sydän. Säilytän pannuja lasivitriinissä ja sydänpannu on aina etualalla.  

Kun olin kuvannut kaikki kahdeksan isoa ja kahdeksan pikku-Pehtooria, oli kahvitauon vuoro. Sokerikon pohjassa lukee Riihimäki. Minun piti laittaa siihen alunperin suklaata, mutta jotenkin se pääsi loppumaan kuvaussession aikana...Onneksi joku on keksinyt tuoda takaisin vanhan kunnon Hopeatoffeen, niin sain lisää nostalgiaa tähän kuvaan. Niitä en ehtinyt vielä syödä, mutta miten niille mahtoi käydä myöhemmin...Liina on itsevirkattu ja kahvikupit ovat muuten vaan nätit-merkkiset.