Syysmuistoja!

Viime vuoden syyskesällä innostuin tuunailemaan tällaista härpäkettä. Keräilin kätköistäni ja kirppareilta tarpeettomia taloustarvikkeita ja ripustin niitä maalattuun polkupyörän vanteeseen. Keräily jatkuu vielä tänä kesänä. Härpäkkeen piti olla variksenpelättimen roolissa, koska västäräkki oli tehnyt pesänsä takana näkyvän seinän nurkkaan. En tietenkään halua häiritä yhdenkään linnun pesintää, mutta linnunjätökset terassilla eivät oikein tunnu mukavalta. Huomasin pian, että tuuli ei tähän vempeleeseen osu, joten tervetuloa vaan västäräkit tänäkin kesänä.

Mustikkasato oli viime kesänä aivan mahdoton. Tässä osa saaliista. Minä aivan vauhkoonnun metsässä, kun on ilmaisia vitamiineja tarjolla. Lopulta vain päätän, että tämä oli nyt tässä, muuten ei keräämisestä tule loppua. Ämpäreiden takana on vanha vesikelkka, taitaa olla mummoni peruja. Kelkan kyydissä on yksi ompelukoneistani, joita minulla on ainakin neljä kappaletta. Niitä vain tarttuu mukaan, koska niillä on mielenkiintoisia tarinoita. Kuka osti ompelukoneen ja mitä hän mahtoi sillä ommella? Sitä en saa koskaan tietää, eikä se haittaa yhtään, mielikuvitukseni on ehtymätön.

Tässä kuvassa on kaksi virhettä. Kori ei ole minun, eikä varsinkaan sen sisällä oleva saalis. Ai, olinko kateellinen? No, kyllä! Tilannetta helpotti se, että minäkin löysin myöhemmin melko mukavan kantarellipaikan. Kiva nähdä, tuleeko tänä vuonna saalista samaan paikkaan.

Muurahaispesä on mielenkiintoinen yhteisö. Kaikilla näyttää olevan kovasti tekemistä ja hirveä kiire. Pesästä lähtee oikein ääni, jonkinlainen kahina, kun pienet uurastajat ahkeroivat. Kuvanottohetkellä metsä oli ihana. Se on aina, mutta aurinko paistoi lämpimästi ja teki metsästä erityisen kauniin. Sammaleen alta pilkisteli siellä täällä keltaisia aarteita eli kantarelleja. Koko metsä tuoksui hyvälle. Vedin syvään henkeä ja talletin sekä näkymän että tuoksun mieleeni. Siihen mielikuvaan olen palannut usein talven pimeydessä.