Lapin reissuni jatkui Riisitunturille. Ennen vaellusta kävin aivan ihanassa Korpihilla-kahvilassa. Kahvila oli keskellä ei mitään ja silti siellä oli paljon asiakkaita.
Kahvilan sisustus oli romanttista. Tässä ympäristössä oli mukava syödä hillapiirasta kahvin kera.
Ruska oli vasta alkamassa, mutta maasto oli jo osittain verhoutunut punaiseen mattoon.
Riisitunturilta oli hyvät näkymät joka suuntaan, vaikka maisemat eivät olleet niin jylhiä kuin Pienellä Karhunkierroksella. Tosin taivas oli harmaa ja vesisade hieman häiritsi matkantekoa loppuvaiheessa.
Edellispäivän vaellus tuntui jaloissa, mutta vielä pääsin yli esteiden. Vaellusreitin pituus oli tällä kertaa 11 kilometriä.
Punaisen lisäksi keltaisen eri sävyt näkyivät maastossa ja puissa. Jälleen kerran sain ihailla luonnon ihmeellisyyttä.
Riisitunturin ympäristössä ei näkynyt niin paljon vettä kuin Pienellä Karhunkierroksella, mutta pieniä jokia ja puroja kuitenkin.
Laavupaikoilla ihmiset ovat tuttavallisia ja mukavia. Kaikkien vaeltajien makkarat olivat sulassa sovussa grillissä ja kypsymistä odotellessa vaihdettiin kokemuksia retkestä.
Pitkospuita oli siellä täällä ja niitä pitkin mentiin aukeiden ja suomaisemien läpi.
Nämä ladot ovat joskus olleet hyvin tarpeellisia. Pellot ovat olleet käytössä ja niistä saatu vilja on viety latoihin. Viljaa on haettu talvella, mutta miten, varmaan hevosilla umpihangessa. Yhtään tietä ei näkynyt lähimainkaan. Ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.
Illalla oli mukava viettää aikaa ystävien kanssa. Ravintolaan ei enää kukaan jaksa lähteä tässä iässä, mutta se ei tahtia haitannut. "Korkkarit" kattoon tytöt!
