Hyvää juhannusta

Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.

Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
-Nyt on juhannus!
Tahtoo se riemuiten laulaa.

– Viljo Kajava –

Toivon teille kaikille oikein ihanaa juhannuksen aikaa!

Rungot

Olin pitkään etsinyt uutta taulua olohuoneeseen. Kodissani on koivuaiheista tapettia, yksi Minna Immosen koivujuliste, koivuverhot ja pussilakanoistakin löytyy koivun kuvia. Siis ihan liian vähän koivuja kesäihmisen kodissa 😊.

Googlettamalla koivuaiheista taulua tulin Keltaisen keinutuolin sivuille, jossa esitellään Virpi Mäkisen upeaa taidetta. Olin myyty kertaheitolla. Pidän taiteesta, joka esittää jotain, mutta jättää tilaa tulkinnalle. Rungot-nimisessä taulussa on minulle niin tärkeät koivut valoisina ja raikkaina. Palasin ilta toisensa jälkeen katsomaan samaa taulua ja sitten painoin ostoskorinäppäintä.

Virpi Mäkisen taidetta voit ihailla täältä.

Taulun piti tulla tähän lipaston päälle. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että ruskea lipasto ja kevään raikas taulu eivät ole paras yhdistelmä.

Kokeilin taulua sohvan päälle. Taulu näyttää, jos mahdollista, vieläkin kauniimmalta valkoisen sohvan päällä. Taulu siis löysi arvoisensa paikan, pientä fixausta vielä keskelle ja hieman lähemmäksi sohvaa.

Juttelin mieheni kanssa, että mitähän taiteilija Virpi tarkoittaa keltaisilla siveltimen vedoilla taulussa. Minä ajattelin syksyn lehtiä, mutta mieheni mielestä koivujen takaa pilkottaa auringonsäteet. Juuri näin, samasta taulusta voi nähdä erilaisia asioita.

Kello oli ennen taulun paikalla, mutta se sai siirtyä pikkulipaston päälle. Se sopii väriltään hyvin uuteen paikkaansa.

Mutta yksi pikku juttu. Ison lipaston päällä ei ole nyt mitään. Sisustaminen on vaikea laji.

Hyvää juhannusta

Oli juhla ja juhannusilta

ja koivut ja seppeleet,

soi laulelot rantamilta

ja helkähti säveleet.

Oli suvisen riemun raiku

ja liekissä kokkopuut,

kävi karkelo, kiiri kaiku,

oli naurussa nuorten suut.

- Erkki Kivijärvi -

Toivon teille kaikille rentoa, rauhallista ja iloista juhannusta!

Eteiskäytävän uudistus

Laitoin vähän niin kuin vinkiksi mieheni keittolautasen viereen tapettirullan. Olisikohan nyt vihdoin aika tehdä eteiskäytävän pieni uudistus loppuun? Suunnittelu on kestänyt noin kolme vuotta.
Keitto on muuten juustoinen maissi-jauhelihakeitto, jonka ohjeen otin Sarin kotona-blogista. Tein ohjeen mukaan, mutta lisäsin suppilovahveroita ja ranskankermaa, jota minulla oli jäänyt tilkan verran. Ohjeen voit katsoa tästä. Tätä keittoa teen toistekin. Se on todella nopea ja helppo valmistaa ja sitä voi muunnella monella tavalla.

Eteiskäytävä näytti tällaiselta. Vasemmalla on makuuhuoneen ovi ja käytävän päässä pesuhuoneen ovi. Tässä on siis pitkä tylsä käytävä, johon ei mahdu mitään. Kattoon asennettiin lamput, joiden oli tarkoitus valaista jotain seinällä olevaa. Seinälle olen suunnitellut vaikka mitä. Viimeksi siinä oli Ikean iso taulu. Teimme lampuissa sen virheen, että niitä ei voi kohdistaa mihinkään ja ne asennettiin liian lähelle seinää. Lamput siis osoittivat taulun karmiin eikä tauluun.

Vihdoin sain idean, että laitetaan seinään tapetti, niin valo osuu edes jotenkin siihen mihin pitäisi. Päädyin koivu aiheeseen tapettiin, koska pidän koivuista niin paljon. Voin kulkea pesuhuoneeseen koivumetsän ohi. Tapetin molemmille puolille tulee vielä kapeat listat kehystämään tapettia.
Jotkut remontit eivät vain onnistu niin kuin haluaisi. Valaistus on nyt ok, mutta tapetti näyttää tummemmalta kuin luulin. Tässä ei nyt ole onnistumisen fiilistä, mutta onpahan valmista.

Tilasin tapetin Seinäruusu-nimisestä verkkokaupasta. Tapetin nimi on Young birch tree forest. Tapetti on vinyylipintainen ja muistuttaa valokuvaa. Se on edelleen mielestäni tosi upea, mutta ei ehkä tule parhaiten oikeuksiinsa meidän hämärässä ja kapeassa käytävässä. No, aina ei voi voittaa!

Syyslomalla

Tästä sillasta pääsee mökkipihastamme metsään. Silta alkoi olla jo huonossa kunnossa. Joka kerta yli mennessä alkoi hirvittää, että onkohan tämä se kerta, kun silta ei enää kestä.

Vanha silta oli nostalgisempi, mutta uusi on ainakin kestävämpi ja turvallisempi. Mieheni nikkaroi uuden sillan tällä viikolla, kun vietimme muutaman syyslomapäivän mökillä.

Mieheni nikkaroidessa siltaa, minä kävelin metsässä. Ihana raikas syysilma ja metsän täydellinen hiljaisuus. Laitan talvisäilöön nämä hetket ja otan sieltä tarvittaessa käyttöön. Silloin, kun on talvi ja vihreyden kaipuuni on pahimmillaan.
Joulupukki oli unohtanut partansa kuusenoksaan. Toivottavasti hän ei unohda noutaa sitä.

Kävelin alueella, josta olemme joskus keränneet karpaloita. Löysin tasan yhden karpalon. Siitä ei vielä aivan karpalohyytelön makuun pääse.

Puolukoita sen sijaan olisi ollut vieläkin vaikka kuinka paljon. Väri oli kauniin tummanpunainen ja makukin ihan ok. Marjat on jo kerätty aiemmin ja jatkoin matkaani.

Veneparka on ollut tuossa jo ainakin 25 vuotta eli sen ajan, kun me olemme olleet näillä seuduilla. Miksi se on tuohon jäänyt ja kenen se on?

Tällaisen sillan mieheni rakensi muutama vuosi sitten toiselle puolelle tonttia. Siitäkin pääsee metsään. Kaiteeksi sattui löytymään vinoon kasvanut kuusi.

Sillan ylityksen jälkeen tulee vastaan tällainen "taidepläjäys". Raahasin kiven päälle kannon, jonka käänsin nurinpäin eli juuret kohti taivasta.

Juurakon oksille ripustin naapurilta saamani glögimukit. Ne olisivat tietysti nyt melko ajankohtaiset kupposet, mutta ne olivat ihan liian pienet glögin juomiseen. Minusta ne sopivat tähän kantoon paremmin.

Koivu vaan on niin nättiä myös klapeina. Teimme polttopuita melkoisen kasan. Että se on mukavaa puuhaa. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Kuuma glögi oli sopivaa taukojuomaa. Sitä juodessa oli mukava katsella ympärille ja pohtia, että millainen urakka on vielä jäljellä. Ihanaa kiiretöntä lomapäivän viettoa. Kunpa näitä hetkiä olisi enemmän!
Kiireetöntä ja leppoisaa lauantaipäivää teille lukijani ja kiitos Pike, että liityit mukaan joukkoon.

Juhlat huvimajassa

Otsikosta voisi päätellä, että olen pitänyt isommatkin pippalot huvimajassa. Ei sentään, vain kahden hengen minijuhlat, minä ja mieheni. Muistelimme mennyttä kesää ja nautimme aurinkoisesta päivästä.
Mieheni oli ostanut yhdeltä kirppikseltä vadelmalimonadipullon. Mitä juomaa mahtaa olla kuvassa näkyvissä laseissa? No tietysti vadelmalimonadia. Kippis vaan kesälle!

Kahvin kera söimme ihanaa tyrnijuustokakkua. Tällä kertaa en tarjonnut mitään suolaista, koska olimme jo syöneet. Tämä oli vähän niin kuin jälkiruokajuhla. Muistelimme siis kesää, josta paras muisto on tietysti tyttären häät. Mökkikesän kohokohta oli varmaan laavun rakentaminen. Yleensä touhuamme paljon enemmän, mutta nyt jäi aikaa myös lepäämiselle.

Laitoin tuikut palamaan, vaikka oli aurikoinen päivä. Kynttilän valo tuo pientä juhlan tuntua.

Tämän peilin olen ostanut joskus ihan parilla eurolla. Se on oikeasti jotain tosi halpaa materiaalia, puun ja pahvin sekoitusta. Maalasin koko komeuden tietysti vaaleanpunaiseksi. Paras paikka peilille olisi varmaan seinä, mutta huvimajassa on vain ikkunoita.

Aurinko pyrki sisään myös ovesta. Se ei välittänyt oven edessä hyttysten suojana olevasta pitsiverhosta, vaan päätti säteillään valaista muovimaton raitoja. Pidän muovimatosta tosi paljon. Siihen on laitettu sinne tänne hopeista ja kultaista muovia, joka antaa kivaa sävyä mattoon.

Tuoliin olen laittanut pirteän päällysteen. Samaa kangasta löytyy tyynyistä, joita on keinutuolissa ja sängyssä. Sängystä ei ole nyt kuvaa. Olen postannut huvimajasta aiemmin ja sieltä löytyy kuva myös sängystä.

Enkelit valaisivat päiväämme. Puheita ei juhlassa juurikaan pidetty. Luonto ympärillä puhuu niin paljon, että paras vain kuunnella, mitä sillä on sanottavaa.

Jos jotain puhutaan, niin aihe on valitettavasti puut. Mieheni laskee rannan puita ja miettii, että montako pitäisi vielä kaataa. Jäljelle jäävien puiden pitäisi olla suoria, vahvoja ja vain koivuja. Minkäs insinööri itselleen mahtaa! Minä pidän kaikesta erilaisesta. Kuvassa näkyvä kolmen koivun kimppa on hauska. Siihen ne ovat juuttuneet ja jääneet, ei niitä voi kaataa. Entäs ikkunan toiselta puolelta näkyvä ruipelo?
Laituri näyttää niin kesäiseltä, mutta maassa olevat keltaiset lehdet kertovat jo syksyistä tarinaa.

Pihakierros mökillä osa 2

Kasvimaalta ei ole muuta näytettävää kuin tämä kyltti. Pavut ja kesäkurpitsat ovat kärsineet jatkuvasta sateesta. Muutamat kesäkurpitsat ovat kukkineet upeasti, mutta pörriäisiä on ollut ihan liian vähän liikkeellä. Pupun takana oleva ruusupapu yrittää köynnöstellä kaariportissa. Toivottavasti se vielä onnistuu.

Kosmoskukka on kiitollinen ja helppo kasvatti. Laitan niitä joka vuosi ja loppukesästä saan nauttia runsaasta kukinnasta. Tänä vuonna ei tosin kosmoskukkiakaan tule niin paljon kuin tavallisesti, mutta aika hyvin kuitenkin.

Keltainen pieni kultahippu. Samettisen kaunis ja herkkä.

Olen istuttanut tuoksuvatukan kasvimaan taakse, kun en muutakaan paikkaa keksinyt. Se oli paras paikka, vaikka en sitä silloin tiennyt. Tuoksuvatukka kutsuu luokseen pölyttäjiä. On kiva kuunnella melkoista surinaa ja pörinää, kun pölyttäjät ovat työssään. Tuoksuvatukka leviäisi mielellään vähän liikaakin, joten olen joutunut rajoittamaan sen kasvua.

Tekokukkia, joihin minulla on viha-rakkaussuhde. Ne tuovat väriä mökkipihaan, mutta mieluimmin katselisin aitoja pelargoneja. Onneksi tekokukat eivät ole enää niin muovisen näköisiä kuin ennen.

Niin herkkää, että! Sain pussillisen olkikukan (sillä oli joku virallisempi nimi, jota en muista) siemeniä ja istutin ne yrttipenkkiin. Olkikukka on menestynyt parhaiten tänä kesänä. En aio kuivata näitä. Kuivakukat ovat minun mielestäni tekokukkiakin kamalampia.

"Ruostekukat" ovat aina yhtä nättejä. Jätelavalöytöjä, jotka laskin käsistäni rapun pieleen. Siinä ne ovat kukkineet jo monta vuotta.

Ei liene yllätys, että lopuksi on kuva koivuista. Tässä kolme kovaa kaverusta kaunistaa lampimaisemaa. Mikäs siellä vasemmalla näkyy? Joku onneton koivun rääpäle, joka yrittää päästä porukkaan. Se on niin säälittävän näköinen, että en ole millään raaskinut kaataa sitä pois.

Pihakierros mökillä

Halla vei perennat ja jatkuva vesisade uuvutti kesäkukkijat. Mitä siis voin esitellä mökkipuutarhasta? No, vaikka mitä! Kun katselee ympärilleen avaralla mielellä, luonto tarjoaa kaunista katseltavaa ja mieleen tallennettavaa näkymää.
"Lankakerät" kattilassa odottavat ompelukoneeseen pääsyä. Luulen, että pian saan pukea ylleni mehitähtimekon.

Rikkaruoho? Ei, vaan pitsiä rannalla. Monta pientä morsiuskimppua yhdessä kasvissa. Olen ehkä hieman häätunnelmissa, koska toisen tyttäreni häihin on aikaa enää kaksi viikkoa. Käyn läpi omia tunnelmia nuorena morsiamena 29 vuotta sitten ja tyttäreni lapsuutta ja nuoruutta.

Kuivan heinikon keskeltä paljastuu silmäniloa, johon perhonenkin on mieltynyt. Meillä on mökillä ajettavaa nurmikkoa, mutta myös luonnontilassa olevaa heinikkoa, jota mieheni niittää kerran kesässä. Hän yrittää aina säästää näitä luonnonkukkia. Kaikki pörriäiset. perhoset ja muut tärkeät hyönteiset ovat meille tervetulleita ja toivottuja vieraita.

Muovikäärme on laiturilla ilmeisesti siksi, että linnuillakin olisi jotain hauskaa. Luulin, että se karkottaa lintuja pois sotkemasta laituria, mutta pieleen meni. Linnut eivät vähää välitä käärmeestä. Ne nauravat partaansa ja käyttävät laituria kaikkiin tarpeisiinsa, varsinkin ulostamiseen.

Luin jostain, että vesikirput sopeutuvat herkästi ympäristön muutoksiin. Ne soveltuisivat siis erinomaisesti nykyajan hektiseen työkulttuuriin.

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle vai toisinpäin? Potkukelkka ei oikein sovi kuvaan ja sehän minua juuri kuvassa viehättää. Tämä on vähän niin kuin ihmisten kanssa. Minua puhuttelevat ihmiset, jotka ovat erilaisia, eivät sovi muottiin ja kulkevat sitkeästi omaa tietään.

Mieheni 40-vuotislahja on niin kuulumaton suomalaiseen mökkimaisemaan, ettei voisi enempää olla. Siksi sen paikka on juuri tuossa. Minun mielestäni pihalla ja puutarhassa pitää olla yllätyksiä, outoja juttuja ja kummallisuuksia.

Jossakin soivat kellot! Mistähän lie nämä kellot ovat tähän paikkaan itsensä soittaneet. Ei mitään havaintoa.

Koivun kannolla on paljon kavereita. Tämä kuva vie ajatukseni syksyyn ja koulun alkamiseen. Toivon, että kaikilla koululaisilla olisi kavereita. Nuorilla on ihan liian kovat paineet ulkonäöstä, vaatteista ja kaikesta siitä tavarasta, joka on pakko saada, kun kaikilla muillakin on. Katsokaa tuota vanhaa, rupsahtanutta ja sammaloitunutta kantoa. Se kelpaa, vaikka on ihan tavis. Toivon, että meille kaikille riittäisi vähemmän. Kohdataan ihminen ihmisenä.

Kuunliljat menestyvät melkein missä vain. Siksi olen istuttanut niitä mökille. Kotona ne jo kukkivat, mutta mökki on sen verran pohjoisemmassa, että kukinta antaa vielä odottaa. Humala on niin päissään, että se ei ymmärrä kiipeillä kunnolla terassin aitaa myöten. Olen yrittänyt vähän auttaa sitä, mutta ei se siitä mitään välitä. Se menee ihan omia reittejään ja mielellään maata myöten. Päissään on tietysti vaikea pysyä pystyssä.

Lopuksi vielä suosikkikasvini koivu. Se on kaunis kaikissa muodoissaan, myös halkona.