Mietteitä laavulla

Laavu on ollut tänä kesänä aivan liian vähällä käytöllä. Rakennusprojektit ja sateinen sää ovat tähän syynä. Päätimme mieheni kanssa, että ensi kesän teema mökillä on joutilaisuus.

Tuleen on niin mukavaa ja rentouttavaa tuijotella. Sanoja ei tarvita. Ympäröivä luonto pitää huolta, että katseltavaa ja mietittävää riittää ilman puhumistakin.

Vai oliko tuijottelun syynä nuotiolla kypsyvät herkut? Muutama nakki ja kasvisnyytit pitivät katsetta tiukasti kiinni nuotiolla.

Lettupannut ovat olleet käyttämättä koko kesän. Tämä ei saa toistua. Mikään ei voita nuotiolla paistettuja lettuja.

Jo parhaat päivänsä nähneet työkalut ovat saaneet viimeisen leposijan puukatoksen ääreltä.

Mikähän näissä minua viehättää? Rikkinäinen lapiokin löysi paikkansa. Olkoon siinä kertomassa menneen ajan touhukkaita työtehtäviä.

Ruma ukko sai kaverikseen musisointia harrastavan lajitoverin. Ilmeistä näkee, että ukot ovat kärsineet yleisön puutteesta, mutta kaksin aina kaunihimpi vai rumempi...

Lettukestit laavulla

Ostin kirpparilta lettupannun kympillä ja vohveliraudan vitosella. Molemmat olivat päässeet ruostumaan, mutta se ei haittaa valurauta-astioissa. Minun teki niin mieli lettuja. Ajatuskin rapsakoista letuista hillon ja kermavaahdon kera, olisin voinut heittää vaikka voltin. No sen sijaan päätin huoltaa pannuja. Kunnon tulet nuotioon ja sitten pannut kuumenemaan nuotiolle. Ostin Muurikan tuubissa olevaa silavaa ja voitelin sillä molempia pannuja oikein kunnolla. Rasva palaa pannuihin ja niistä tulee kuin uudet, ehkä paremmat.

Tuuli riepotti savua joka puolelle. Silmiä jo kirveli, mutta lettujen tuoksu vei voiton. Mieheni otti kuumia pannuja pois tulelta ja minä nostin pois kypsät letut ja annostelin uutta taikinaa. Hommassa tuli oikein kiire, mutta se oli sellaista mukavaa kiirettä.

Vohvelirauta on loisto kapine. Taikina vain pannuun ja pannua käännellään paiston aikana. Rapeiden vohveleiden lisäksi mieltäni hivelee edullinen vitosen ostohinta.

Kutsuin lettukesteihin naapurimökin seitsemän vuotiaan kummityttöni. Lapset ovat hauskoja vieraita. Kummityttöni kiepsahti laavuun heti pitkälleen ja vietti siellä aikaa lähes kaikissa asennoissa, vähiten istualleen. Ei turhaa hienostelua tai vieraskoreutta. Makuuasennossa on mukava odotella lettuja ja ihmetellä maailmanmenoa.
Kummityttöni ei välittänyt ruokailuvälineistä. Lettu hyppysissä hän pohti kesäleirien tämän kesän kovaa hintatasoa. Sata euroa oli käsittämättömän suuri summa.

Mieheni tekee savustinta entiseen lämmivesivaraajaan. Savustin ei ole vielä valmis. Tässä se on vain koekäytössä. Olen hieman ihmetellyt savustimen mittavaa kokoa. Yksi lohifile on riittänyt meille kahdelle oikein hyvin tähän asti. En ole saanut selkeää vastausta asiaan, mutta en viitsi pilata hänen inspiraatiota. Luovuutta ei pidä rajoittaa.

Täysinäinen vatsa ja savustin teki mieleni levottomaksi. Joutuuko tässä nyt syömään kalaa ihan jatkuvasti? Käänsin katseeni lammelle ja koivuihin, joiden katselemiseen en kyllästy ikinä. Luonto on ihan mahtava. Se tekee niin kuin se tahtoo. Kaislikko lähestyy rantaa vuosi vuodelta, vaikka olemme yrittäneet hillitä sen kasvua. Puut valitsevat kasvupaikkansa itse, eivät ne siihen lupaa tarvitse. Luonto tekee mielestä levollisen ja armollisen. Lupaan savustaa kalaa vaikka koko kylälle. Volttiin en kuitenkaan tällä kertaa taipunut.

Laavua rakentamassa!

Olin haaveillut jo kauan jonkinlaista pientä laavua mökin nuotiopaikalle. Mökillä on rakennuksia jo riittämiin. Siksi en halunnut mitään isoa rakennelmaa. Laavu toisi hieman ryhtiä vaatimattomaan nuotiopaikkaan, joka koostuu muutamasta penkistä ja kaivonrenkaana toimivasta grillistä.
Idea lähti lopulta toteutumaan, kun löysin kirpputorilta kuvassa olevan ruman puisen ukkelin. Se maksoi kaksi euroa. Nauroin kirpputorin pitäjälle, että minun on pakko ostaa noin ruma ukko, eihän tuota kukaan kestä katsella. Laavu sai nimekseen Ruma-ukon palatsi ennen kuin laavua oli edes aloitettu rakentamaan. Kun laavu oli valmis, Ruma-ukko pääsi asustelemaan laavuun.

Kaadoimme muutaman kuusen pääsiäisenä ja kuorimme ne perinteisesti petkeleellä ja vuoluraudalla. Toukokuun alussa ryhdyimme rakennustöihin. Meillä ei ollut mitään piirustuksia. Mieheni mittaili kuusia ja yhdessä päädyimme tekemään laavusta noin kahden hengen mallin.
Kuvassa kehikko alkaa hahmottua. Jonkin verran katsoimme netistä laavun malleja, mutta rohkeasti rakensimme "mutu-tuntumalla."

Kun kehikko oli valmis, oli katon vuoro. Tervasin kattolaudat ennen huovan asennusta. Terva antaa mukavaa tuoksua ja sopii laavun tunnelmaan.

Harjakaisissa paistoimme makkaraa ja hieman kuohuvaakin oli tarjolla. Mieheni asentaa kuvassa kattohuopaa. Kaivonrenkaan ympärille olemme laittaneet tiiliä, jotka olivat naapurilta saatuja, seinästä purettuja ja tietysti tarpeettomaksi jääneitä.

Tämän verran jäi puuttumaan kattohuopaa. Ei auttanut kuin jättää työ tähän vaiheeseen ja tuoda seuraavalla kerralla lisää huopaa. Mökiltä ei niin vain piipahdeta rautakauppaan.

Laavu on nyt valmis ja olemme siihen oikein tyytyväisiä. Nuotiotelineen tilasin jo talvella Monitaitoset-työpajalta Pielavedeltä. Halusin tukea arvokasta työpajatoimintaa. Nuotioteline oli mielestäni sopivan hintainen 60 euroa + postikulut.

Laavun perälle laitoin koristeeksi ison kahvipannun, jonka ostin tietenkin kirpputorilta. Hinta 5 euroa.

Laitoin laavun reunaan koristeeksi tällaisen hauskan soittavan koiran. Se on aurinkokennolla toimiva valaisin, joten minun pitää siirtää se auringonvaloon. Soittakoon nyt hetken aikaa tuossa laavun reunassa.