Häät tunturin laella

Ystäväni vihittiin Pyhä-Nattasen laella ja hääväki lähti vaeltamaan kahden kilometrin matkaa kohti tunturin lakea todistamaan rakkaiden ystävien tärkeää hetkeä.

Polku oli täynnä juurakkoa ja kivikkoa. Vihkijä totesi puheessaan, että toivottavasti avioliiton kivikkoinen osuus on nyt ohi.

Luonto pukeutui juhlaan ja tarjosi vaeltajille kaunista katsottavaa. Ruska-aika oli alkamassa.

Tunturin laella oli mahtavat maisemat. Tuuli oli voimakas ja se tunkeutui luihin ja ytimiin. Hääväestä pidettiin kuitenkin todella hyvää huolta. Lämmin hehkuviini ja lohikeitto lämmittivät sisintä.

Katsoi mihin tahansa, maisemat olivat aina yhtä ihmeelliset. Tuntui siltä, että luonto muistutti muutaman elämän perusasian tärkeydestä. Ystävät ja rakkaus olivat vahvasti läsnä.

Morsiamen kaunis puku oli häikäisevä tunturimaisemissa. Oli ihana olla todistamassa hetkeä, kun kaksi umpirakastunutta saavat toisensa.

Häätanssi tunturin laella oli jotain sellaista, jota ei voi ikinä unohtaa. Tunnelma oli täynnä rakkautta, iloa ja luonnon kauneutta.

Juhlat jatkuivat illalla isossa kelomökissä ruoan, musiikin ja ystävyyden merkeissä. Rentoa meininkiä mukavassa seurassa, ei voi enempää toivoa.

Malja rakkaudelle!

Kuusi kuvaa kesästä

Sain kuusi kuvaa kesästä haasteen Annelilta, Pihakuiskaajan puutarhasta. Kiitos Anneli, haaste oli mieluinen. Oli todella rentouttavaa selata kesäkuvia ja nauttia kaikesta valosta ja vihreästä, joita kuvat minulle tarjosivat.
Rakkain muisto kesästä on tyttäreni häät. Päivä oli täynnä rakkautta, nuoruuden riemua ja juhlatunnelmaa. Kuva on valokuvaaja Mikko Pääkkösen.

Rakkaiden muistojen joukkoon jäi myös poikani valmistumisjuhlat. Pidimme juhlat ulkona, kun osui niin kaunis päivä. Perunat johdattivat takapihan juhlapaikalle ja sopivat kokkijuhlien teemaan.

Kesämökkinaapurini on veljeni, jonka mökillä vierailimme usein kahvien tai jutustelun merkeissä. Kuvasin veljeni mökkiä minulle niin tärkeän puun koivun katveesta.

Yksi kesän erikoisimmista kokemuksista oli Rokkiralli. Tyttäreni mies harrastaa sitä ja olin kisoissa kahdesti mukana. Rokkirallissa oli aitoa urheilumeininkiä. Tunnelma oli rento ja ihan käsittämätöntä, että kilpailijat auttoivat toisiaan, jos vain pystyivät. Menen ensi kesänä ehdottomasti uudestaan.

Yli tuhannen kuvan joukosta tämä kuva oli helppo valita. Puutarha ja kasvihuone ovat minun mielipaikkojani. Tomaatin taimenen nouseminen mustasta mullasta on aina yhtä ihanaa, puhumattakaan valmiista sadosta.
Vaan miten minun käy ensi kesänä? Apulaispuutarhurini eli poikani ei olekaan käytössä ensi kesänä kasteluapuna, kun minä olen mökillä. Kasvihuone on siis kotona. Poikani lähtee armeijaan. No, tätä asiaa en jaksa nyt miettiä tarkemmin. Kaikki selviää aikanaan.

Innostuin viime kesänä kaikenlaisen romutaiteen tekemisestä. Suurin innoittajani oli Pinterest, josta ammensin ideoita ja tuunailin niistä omia versioita. Lauantain postauksessa näette uusimman pöllöni, joka toimii lyhtynä. Siis kannattaa poiketa täällä myös lauantaina.

Kesäkuvahaasteeseen saa vastata kaikki kesäihmiset. Kannattaa selata kesäkuvia ja tuoda niitä meidän muiden iloksi. Pidän kovasti joulusta, mutta kesän vihreys vie voiton!

Häät

Vietimme lauantaina tyttäreni häitä. Mahtavat juhlat. Kaikkein ihaninta oli seurata umpirakastunutta hääparia. Miten herkkää ja kaunista! Paikalla oli runsaasti hääparin ystäviä, joista aivan pursusi nuoruuden energiaa ja iloa. Näistä kaikista asioista sain itsekin valtavasti voimaa. Tuntuu siltä, että olen vieläkin hääjuhlassa. Mieleeni jäi niin paljon mukavia muistoja, josta riittää ajateltavaa vielä pitkäksi aikaa.
Pinterestistä löysin idean kuvassa olevaan häälahjaamme. Halusimme kuvastaa tällä rautaisella pariskunnalla rakkauden kestävää voimaa. Rauta ja rakkaus on kuumaa ja se kestää, mikään mahti maailmassa ei voi sitä estää. Näin mieheni runoili puheessaan.

Lahjan tekeminen alkoi tietysti tarvikkeiden hankkimisella. Toiset hohtimet ostimme kirpputorilta ja toiset saimme eräältä ystävältä. Palan palkkia saimme mökkimme läheltä olevasta konepajasta, jossa mieheni sai myös käydä kuumentamassa rautaa ja hitsaamassa hohtimet palkkiin.
Lahjan tekemisessä oli siis tavallaan mukana monta ihmistä, osa tietämättään. Samalla minä ja mieheni työstimme ajatusta, että nyt tyttärestämme huolehtii hänen oma miehensä. Tietysti olemme aina hänen tukenaan, mutta läheisin kaikista on aviopuoliso.

Hääkimppu oli tuusulalaisesta kukkakaupasta, Henri Johan Artista. Taitava nuorimies teki ihmeitä ja sai kuin saikin kimppuun morsiamen toivomia pioneja. Luin netistä kuvauksia kyseisestä kukasta. Minusta alkoi tuntua siltä, että tässähän on ohjeita miehelle, kuinka toimia vaimon kanssa.
Pioni on puutarhan kuningatar. Ne ovat vaativia, mutta erittäin näyttäviä kukkia. Pionin seuraaminen opettaa kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Pioni menestyy päivänpaisteessa, mutta tyytyy myös puolivarjoon. Pionin tukeminen on tärkeää ja se vaatii ympärilleen tilaa. Se tarvitsee suhteellisen vähän hoitoa, kun sen tavat tuntee.

Vihkiminen tapahtui tallin ylisillä ja hääjuhla alakerran kivinavetassa. Paikka oli remontoitu kauniiksi ja tunnelmalliseksi juhlapaikaksi. Tässä he ovat käsi kädessä katseet kohti valoon ja tulevaisuuteen. Hääparista huokuva rakkaus teki mieleni levolliseksi. Olisin voinut miettiä heidän pärjäämistä ja yhteiselon kestävyyttä, mutta päätin nauttia hääjuhlan joka sekunnista. Tanssimme aamukolmeen yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa. Mieleeni tuli kolme ikivanhaa asiaa: usko, toivo ja rakkaus. Näillä nuo rakkaani pärjäävät. Ja tietysti huumoria mukaan, kuten laulussakin sanotaan: "Valtavan riemun nään silmissäs sun, leikiten nauramaan saathän sä mun."

Hääaskartelua

Keskimmäisen lapseni eli tyttäreni häät ovat lauantaina. Sain tehtäväksi askarrella onnittelukorteille jonkinlaisen laatikon tms. Muistin nähneeni Sinellissä hauskan pahvisen matkalaukun ja päätin tehdä siitä korttilaatikon.
Häiden teemaan kuuluvat musta, valkoinen ja timantit. Ostin Sinellistä myös teemaan sopivia tarroja.

Matkalaukku sai mustavalkoisen värin spraymaalilla. Sitten alkoi vaikeampi osuus. En ole nimittäin askarrellut juuri mitään vuosikausiin. Miten niitä tarroja pitäisi sommitella nätisti? Päätin, että en tee asiasta liian vaikeaa. Laitoin tarroja hetken mielijohteesta. Vanhoista helmistäni tein tuet yläkanteen.

Laatikkoa askarrellessani tunteet nousivat pintaan. Mietin samalla mitä kirjoittaisin omaan onnittelukorttiini. Mieheni teki vielä samaan aikaan häihin puhetta. Sain pyyhkiä onnenkyyneleitä silmäkulmista useampaan kertaan.
Miten aika kuluu niin nopeasti? Vastahan tuo tyttö oli pieni ja asui kotona. Vuodet vilisevät mielessäni ja monta muistoa saa hymyn suupieliini.
Luottamus ja rohkeus. Siinä kaksi elämänohjetta tyttärelleni. Kyllä elämä kantaa ja rohkea pitää olla.