Joskus on hyvä yllättää itsensä. Minä, luonnon ja vihreyden ylin ystävä, ostaa täräytin viime jouluna valkoisen muovikuusen. Missä ovat perinteet ja kunnioitus aitoa kuusta kohtaan. No, ne ovat tipotiessään. Olen oikein tyytyväinen hankintaani. Punainen pallo (muovinen sekin) näyttää niin nätiltä kuusessa.
Tämä pallo on särkyvä ja yli 50 vuotta vanha. Vanhempani ostivat joulukoristeet tietysti Ruotsista, kun isäni oli siellä töissä 50-luvun lopussa ja 60-luvun alussa. Palloja on jäljellä kolme kappaletta ja tunnustan, että palloni pääsi kuuseen vain kuvauksen ajaksi. Se on huolellisesti kääritty talouspaperiin ja pakattu vanhaan maitorahkarasiaan.
Tonttutyttö herättää myös muistoja. Sain sen kaverini mummolta yli 40 vuotta sitten. Tontun mukana oli pussillinen rusina-pähkinäsekoitusta. En muista yhtään, miksi minä ne sain. Pelkäsin vähän Mattilan mummoa. Kerran kesällä hän huitoi nokkospuskalla meidän jalkoja, kun olimme menneet pienellä porukalla johonkin kiellettyyn paikkaan heidän pihassa. Mikä se paikka oli, en muista, muistan vain sen nokkospuskan.
Käpyenkeli on päässyt kuuseen huolehtimaan musiikista. Hänen kultasiipinen sisaruksensa laulelee vähän ylemmällä oksalla.
Koristeen arvoa ei usein mitata rahassa. Vihreässä paketissa oli suklaa, joka on syöty aikoja sitten. Olin aikeissa heittää pahvisen paketin roskiin, kun lapset huusivat kuorossa, ettei sitä mihinkään saa heittää.
Muistan ne joulut, kun kolme lastani halusivat laittaa kuuseen kaikki mahdolliset koristeet. Koristeet olivat pääasiassa alaoksilla, kun pienet eivät kovin korkealle ylettäneet.
Nyt ei ollut kuusenkoristelussa ruuhkaa. Mieheni sentään halusi laittaa hänelle tärkeän koristeen kuuseen. Se kuvastaa hänen harrastustaan: polkupyörien korjaamista.
Kuusen hento valosarja antaa yllättävän paljon valoa. Onneksi edes kuusi näyttää lumiselta, kun ulkona ei ole yhtään lunta. Kolme yötä jouluun, ystävät!
