Lapsuuden puutarhamuistot-haaste

Sain Tuulikilta Kukkia ja koukeroita-blogista kivan haasteen. Ajatukseni alkoivat heti mennä lapsuuskotiin ja sen puutarhaan.

Asuimme omakotitalossa, jonka pihassa oli kukkapenkkejä, perunamaa, marjapensaita ja kasvimaassa monenlaisia kasveja. Puutarhatöihin osallistuminen oli silloin pakkopullaa ja tervanjuontia.

Äitini laittoi aina keväällä orvokkeja pataan, joka seisoi sisääntulon vieressä. Padassa oli aina orvokkeja, ei koskaan muita kukkia.

Kyseinen pata on ollut jo vuosia minun pihassa ja minä olen istuttanut siihen kaikkea muuta kuin orvokkeja.

Koen, että lapsuuteni merkittävä puutarha oli metsä. Tutun metsän vuodenkierto on jäänyt ikuisesti mieleeni. Keväällä parhaan kaverini kanssa menimme jännityksellä metsään katsomaan joko sinivuokkoja näkyisi. Ensimmäiset hennot sinivuokon varret ja se tuoksu, koko metsän tuoksu, muistan sen vieläkin.

Pian sinivuokkojen jälkeen tulivat valkovuokot, siinä äitienpäivän tienoilla. Minulla oli tapana poimia äidille iso kimppu valkovuokkoja äitienpäivän aamuna. Muistan, kuinka minua hieman pelotti mennä metsään aikaisin aamulla, vaikka metsä oli kovin tuttu ja tärkeä.

Ostin itselleni viikonlopuksi kukkia. Teen niin erittäin harvoin. Tästä uudesta tavasta voin kiittää teitä arvoisat bloggarit. Olen oppinut näkemään asioita uudella tavalla ja tässä niistä yksi. Kukkakimppu tuo kesän pöydälle.

Ruusuista tulee mieleeni äidin ruusupenkki. Siinä oli aina Europeana-ruusuja. Mistähän tuo nimi jäi niin mieleeni, kun olen tosi huono muistamaan kasvien nimiä. Europeana-ruusuille oli varattu oma penkki. Äiti jännitti joka kevät, miten ruusut olivat selviytyneet talvesta. Kun kaverini pappa täytti 70 vuotta, vein hänelle lahjaksi ruusuja äidin kukkapenkistä, ihan luvan kanssa.

Kotipihasta tulee mieleen myös ryömivä kataja, jota ihmettelimme, kun se ei ryöminyt mihinkään. Lapsuuskodissa keitettiin pannukahvia ja kahvinporot kaadettiin kesäisin kukille. Oliko siitä jotain hyötyä, en tiedä. Samettiruusut ulko-oven vieressä saivat joka kesä kahvinporokatteen.

Joka tapauksessa lapsuuskesinä aurinko paistoi, metsässä uskalsi leikkiä ja järvissä oli puhdasta vettä. Leikkipäivän päätteeksi toin usein äidille luonnonkukkia maljakkoon.

Haastan tähän haasteeseen mukaan sellaiset henkilöt, jotka joutuivat tai saivat puuhastella erityisesti kasvimaan parissa.

Ruusun kera ihanaa päivää teille kaikille ja tervetuloa lukijaksi AnniK!

Hei hei joutsenet

Katso rohkeasti eteenpäin, nouse lentoon ja usko, että siivet kantaa.

Ota kaveri mukaan, yhdessä on mukavampi matkustaa.

Vaikka olo tuntuisi epävarmalta, siivet auki ja nokka kohti tulevaisuutta.

 Takana on mennyt kesä, edessä on kaikki vielä mahdollista.

Olkaa varovaisia ja tulkaa takaisin ensi keväänä. Tuokaa tullessanne myötätuulia ja leppeää kesäilmaa.

Metsässä

Viime sunnuntain sumuinen aamuhämärä oli jotenkin kaunis kaikesta harmaudestaan huolimatta.

Aurinko yritti parhaansa valaista metsää ja onnistuihan se. Metsässä oli suorastaan kesäinen tunnelma, mutta vain tällaisissä sammalpohjaisissa kohdissa.

Syksy oli tuonut oman värinsä läheiselle lammelle. Arki oli jossain kaukana. Minä vedin syvään henkeä ja nautin olosta.

Lammella oli syvä hiljaisuus. Yksinäinen mätäs liikkui vapaana hitaasti ja päämäärättömästi pitkin lampea.

Suopursun tuoksu on monille liian voimakas, mutta minulle se on yksi metsän tärkeistä tuoksuista.

Tälläkin sienellä on varmaan tärkeä merkitys tässä maailmankaikkeudessa. Tietääkö joku sienen nimeä, voiko sitä syödä.? Jätin sen paikoilleen, jos se vaikka on jonkun koti.

Metsä palkitsi minua viimeisillä kantarelleilla ja muutama suppilokin löytyi. Oma pikku kasvimaani tuotti vielä viimeisen kesäkurpitsan. Sain  kulhollisen vihreitä papuja ja kaksi kokonaista violetin väristä papua. Kun luulee, ettei saa yhtään papua, kulhollinen papuja on suuri saavutus.

Ihana äitienpäivä

Lapset olivat kutsuneet minut ja mieheni viettämään äitienpäivää toisen tyttäreni kotiin. Olipa ihana mennä valmiiseen ruokapöytään ja viettää aikaa oman perheen kanssa.

Aamu alkoi mieheni sänkyyn tarjoamalla aamupalalla. Mieheni kattaus oli hieman liikuttava. Aamupala oli joulutarjottimella ja servettinä pala talouspaperia. Voileivässä ei ollut muuta vihreää kuin sen alla oleva lautanen, mutta B-vitamiinipilleri oli sentään mukana.

Lapset muistavat rakkauteni koivuun ja sain uudet ihanat koivuaiheiset pussilakanat. Kortti oli niin ihana, että silmäkulmat kostuivat sitä lukiessa.

Ruokana oli loimulohta, salaattia ja perunoita. Kyllä maistui!

Toinen tyttäreni on innostunut leipomaan erilaisia kakkuja. Tällä kertaa kokeilussa oli mango-passionbrita-kakku.  Ohjeen hän löysi Suklaapossun blogista. Ohje löytyy täältä . Kakku oli yksi parhaimpia, joita tyttäreni on tehnyt.

Lapset olivat järjestäneet minulle pienen luontoretken. He tietävät myös rakkauteni luontoon. Olimme metsässä, mutta Turuntie oli aivan lähellä.

Metsässä huomioni kiinnittyy aina pieniin yksityiskohtiin. Tässä kannossa on jotain hyvin kaunista.

Metsässä oli mukana pari koirakaveria. Tässä poseeraa tanskandoggi Jätti. Vanha herra on jo 8,5 vuotias. Askel ei enää ole niin reipas kuin ennen, mutta hyvin Jätti vielä jaksoi kulkea mukana.

Tarmo-basset katseli Jätin pitkiä jalkoja kateellisena. Kuusivuotias kulki kuitenkin reippaasti mukana ja asettui miellään kuvattavaksi. Tarmo varmaan ajatteli, että ei pitkiä jalkoja, mutta pitkät korvat sentään.

Tyyne-kukkoa kuvasin vain aidan takaa. Kanalassa oli juuri saatettu Rouva Rokkikana viimeiseen lepoon, niin en viitsinyt mennä sen enempää häiritsemään.

Kiitos lapset ihanasta äitienpäivästä!

Metsäretkellä

Lumi oli sulanut metsästä lähes kokonaan pääsiäisenä ja pääsin mieheni kanssa kauan odotetulle metsäretkelle. Teimme pienen nuotion lämmittämään evästaukoa. Retki alkoikin melkein heti eväiden syömisellä, ettei tarvitse painavaa reppua kanniskella vai olikohan se vaan tekosyy...

Muistan, kuinka lapseni kiipesivät tämän ison kiven päälle ja ihastelivat edessä näkyviä hulppeita maisemia. Kahdessakymmenessä vuodessa puut ovat kasvaneet ja näkymät peittyneet, mutta kauniita muistoja ei peitä mikään.

Juttelin mieheni kanssa tutkimuksista, joissa oli todettu, että luonnossa oleminen vaikuttaa ihmisen terveyteen. Verenpaine laskee, mieliala kohenee ja elimistön puolustuskykykin paranee. Mieheni sanoi, ettei vaan menisi verenpaine aivan alipaineen puolelle. Metsässä oli niin rentouttavaa kävellä ja katsella maisemia.

 Metsä tarjoaa mitä erilaisempia taideteoksia, joiden edessä ei voi kuin hämmästellä kasvun ihmeitä.

Melkoinen taideteos tämäkin, jäinen vesilätäkkö. Lapsena hypättiin vesilätäköihin ja rikottiin jää, mutta näin kaunista jäätä en halunnut rikkoa. Sen saa kevään lämpö sulattaa rauhassa.

Lampi oli vielä pääsiäisenä jäässä. En kuitenkaan uskaltautunut jäälle kävelemään, koska se näytti rannasta katsottuna niin hauraalta.

Jos olisi kesä, olisin käynyt pitkäkseni tuohon jäkälämatolle, mutta viileä pääsiäissää laittoi tossua tossun eteen. Tosin kesällä hyttyset kiusaavat siihen malliin, että makoilu yhtään missään metsässä on melko mahdotonta. Metsän täydellisen rauhan ja hiljaisuuden rikkoi ajatus viulujaan virittävistä pikkuriiviöistä, ärsyttävää.

Metsälenkin jälkeen istahdin mökin sohvalle ja jatkoin isoäidin neliöiden virkkaamista jämälangoista. Aion tehdä paloista torkkupeiton. Toivottavasti tämä projekti ei jää keskeneräisten käsitöiden joukkoon. Se on varsin mahdollista.

Syyslomalla

Tästä sillasta pääsee mökkipihastamme metsään. Silta alkoi olla jo huonossa kunnossa. Joka kerta yli mennessä alkoi hirvittää, että onkohan tämä se kerta, kun silta ei enää kestä.

Vanha silta oli nostalgisempi, mutta uusi on ainakin kestävämpi ja turvallisempi. Mieheni nikkaroi uuden sillan tällä viikolla, kun vietimme muutaman syyslomapäivän mökillä.

Mieheni nikkaroidessa siltaa, minä kävelin metsässä. Ihana raikas syysilma ja metsän täydellinen hiljaisuus. Laitan talvisäilöön nämä hetket ja otan sieltä tarvittaessa käyttöön. Silloin, kun on talvi ja vihreyden kaipuuni on pahimmillaan.
Joulupukki oli unohtanut partansa kuusenoksaan. Toivottavasti hän ei unohda noutaa sitä.

Kävelin alueella, josta olemme joskus keränneet karpaloita. Löysin tasan yhden karpalon. Siitä ei vielä aivan karpalohyytelön makuun pääse.

Puolukoita sen sijaan olisi ollut vieläkin vaikka kuinka paljon. Väri oli kauniin tummanpunainen ja makukin ihan ok. Marjat on jo kerätty aiemmin ja jatkoin matkaani.

Veneparka on ollut tuossa jo ainakin 25 vuotta eli sen ajan, kun me olemme olleet näillä seuduilla. Miksi se on tuohon jäänyt ja kenen se on?

Tällaisen sillan mieheni rakensi muutama vuosi sitten toiselle puolelle tonttia. Siitäkin pääsee metsään. Kaiteeksi sattui löytymään vinoon kasvanut kuusi.

Sillan ylityksen jälkeen tulee vastaan tällainen "taidepläjäys". Raahasin kiven päälle kannon, jonka käänsin nurinpäin eli juuret kohti taivasta.

Juurakon oksille ripustin naapurilta saamani glögimukit. Ne olisivat tietysti nyt melko ajankohtaiset kupposet, mutta ne olivat ihan liian pienet glögin juomiseen. Minusta ne sopivat tähän kantoon paremmin.

Koivu vaan on niin nättiä myös klapeina. Teimme polttopuita melkoisen kasan. Että se on mukavaa puuhaa. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Kuuma glögi oli sopivaa taukojuomaa. Sitä juodessa oli mukava katsella ympärille ja pohtia, että millainen urakka on vielä jäljellä. Ihanaa kiiretöntä lomapäivän viettoa. Kunpa näitä hetkiä olisi enemmän!
Kiireetöntä ja leppoisaa lauantaipäivää teille lukijani ja kiitos Pike, että liityit mukaan joukkoon.

Puunhalausviikko

Tällä viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Minun piti tietysti kokeilla, miltä tuntuu halata puuta. Tarrasin kiinni heti ensimmäiseen mökkipihan koivuun, joka kohdalle osui. Halaaminen tuntui mukavalta. Koivu oli lämmin ja eläväinen.

Kyselin mieheni tuntemuksia puunhalaamisesta. Hän ei kuulemma pystynyt keskittymään asiaan "pikkupirulaisten" takia. Niillä hän tarkoitti hirvikärpäsiä, joita tosiaan on aivan liikaa metsässä. En ole keksinyt takuuvarmaa suojautumiskeinoa. Tosin en ole vielä kokeillut monesti mainostettua ilmastointiteippiä esimerkiksi päähineen reunaan.

Naavaparrat roikkuvat uneliaasti puista. Tätä maisemaa voisi tuijottaa pitempääkin, mutta hirvikärpäset eivät anna siihen mahdollisuutta.

Maisemat vain paranevat. Vihreys, rauha ja hiljaisuus. Siinä kaikki.

Sunnuntaina oli sen verran kuuma päivä, että kantokin riisui takkia päältä.

Kumpi voittaa? Kuusi ja mänty kilpailevat elintilasta. Tähän metsään on istutettu kuusia, joten metsänomistaja toivoo varmaan kuusen selviävän voittajaksi.

Koivu ei luovuta. Uusi alku nousee lahonneen koivun uumenista.

Voisin kerätä puolukoita vaikka kuinka paljon, mutta miksi sen pitää olla niin väkevä marja. Jonkin verran niitä menee talven aikana, mutta ei sentään ämpäritolkulla.

Metsän "tähtitaivas." En tiedä mitä tuo vihreä on, mutta se on niin pehmeää ja kaunista. Pieniä vihreitä tuikkivia tähtösiä.

Retkelle ei sovi lähteä ilman eväitä. Edes hirvikärpäset eivät voi pilata mukavaa kahvihetkeä. Taas mieli lepää ja arki unohtuu.