Minusta tuli mummu tällä viikolla ihan ensimmäistä kertaa. Kävin tapaamassa pikkumiestä ja tuohon ensikohtaamisen ei löydy sanoja. Sydän täynnä rakkautta tartuin häntä kädestä kiinni ja esittelin itseni yksinkertaisesti: "Minä olen sinun mummusi." Tunsimme syvää yhteenkuuluvuutta, vaikka toinen meistä nukkui ja se en ollut minä.
Aion olla tuon pikkuhemmon (Hemmon päivänä syntynyt) elämässä läsnä. Haluan olla mummu, jonka lapsi muistaa lämmöllä. Sellaisesta tavallisesta elämästä ja yhdessäolosta syntyvät parhaimmat muistot. Ei kai siihen sen kummempia vaadita.
Ostin itselleni kukkia iloisen tapahtuman johdosta. Samalla pohdin, että otan mallia oman äitini isovanhemmuudesta. Äiti sanoi aikoinaan minulle, että pitää mennä lapsen tasolle ja kävi lattialle istumaan. Vielä tällä viikolla hän harmitteli, ettei hän enää jaksa lähteä uimaan nuorimman eli 10-vuotiaan lapsenlapsen kanssa. Lohdutin äitiä, että hän on ollut kaikkien seitsemän lastenlasten elämässä läsnä enemmän kuin olisimme edes osanneet toivoa.
Nuori äiti leipoi minulle ihanan äitienpäiväkakun. Hän viettää ensimmäistä äitienpäiväänsä sitten ensi vuonna. Tässä teillekin kuva kakusta.
Nuuhkin pikkuhemmon ihanaa vauvantuoksua ja tunnistin sen vuosien takaa. Minunkin vauvat tuoksuivat juuri samalle. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Tästä vauvasta ovat vastuussa hänen äiti ja isä. Nyt on toisten vuoro ja minulla alkaa uusi tehtävä ja rooli.
Makustelen sanaa mummu ja valmistaudun uusiin hommiin. Tunne on kertakaikkisen mahtava. Sydän ihan pakahtuu onnesta!
