Juhlat huvimajassa

Otsikosta voisi päätellä, että olen pitänyt isommatkin pippalot huvimajassa. Ei sentään, vain kahden hengen minijuhlat, minä ja mieheni. Muistelimme mennyttä kesää ja nautimme aurinkoisesta päivästä.
Mieheni oli ostanut yhdeltä kirppikseltä vadelmalimonadipullon. Mitä juomaa mahtaa olla kuvassa näkyvissä laseissa? No tietysti vadelmalimonadia. Kippis vaan kesälle!

Kahvin kera söimme ihanaa tyrnijuustokakkua. Tällä kertaa en tarjonnut mitään suolaista, koska olimme jo syöneet. Tämä oli vähän niin kuin jälkiruokajuhla. Muistelimme siis kesää, josta paras muisto on tietysti tyttären häät. Mökkikesän kohokohta oli varmaan laavun rakentaminen. Yleensä touhuamme paljon enemmän, mutta nyt jäi aikaa myös lepäämiselle.

Laitoin tuikut palamaan, vaikka oli aurikoinen päivä. Kynttilän valo tuo pientä juhlan tuntua.

Tämän peilin olen ostanut joskus ihan parilla eurolla. Se on oikeasti jotain tosi halpaa materiaalia, puun ja pahvin sekoitusta. Maalasin koko komeuden tietysti vaaleanpunaiseksi. Paras paikka peilille olisi varmaan seinä, mutta huvimajassa on vain ikkunoita.

Aurinko pyrki sisään myös ovesta. Se ei välittänyt oven edessä hyttysten suojana olevasta pitsiverhosta, vaan päätti säteillään valaista muovimaton raitoja. Pidän muovimatosta tosi paljon. Siihen on laitettu sinne tänne hopeista ja kultaista muovia, joka antaa kivaa sävyä mattoon.

Tuoliin olen laittanut pirteän päällysteen. Samaa kangasta löytyy tyynyistä, joita on keinutuolissa ja sängyssä. Sängystä ei ole nyt kuvaa. Olen postannut huvimajasta aiemmin ja sieltä löytyy kuva myös sängystä.

Enkelit valaisivat päiväämme. Puheita ei juhlassa juurikaan pidetty. Luonto ympärillä puhuu niin paljon, että paras vain kuunnella, mitä sillä on sanottavaa.

Jos jotain puhutaan, niin aihe on valitettavasti puut. Mieheni laskee rannan puita ja miettii, että montako pitäisi vielä kaataa. Jäljelle jäävien puiden pitäisi olla suoria, vahvoja ja vain koivuja. Minkäs insinööri itselleen mahtaa! Minä pidän kaikesta erilaisesta. Kuvassa näkyvä kolmen koivun kimppa on hauska. Siihen ne ovat juuttuneet ja jääneet, ei niitä voi kaataa. Entäs ikkunan toiselta puolelta näkyvä ruipelo?
Laituri näyttää niin kesäiseltä, mutta maassa olevat keltaiset lehdet kertovat jo syksyistä tarinaa.

Unelmien talo ja koti

Osallistuin Unelmien talo ja koti-lehden kilpailuun, jossa lukijat saivat lähettää kuvia pihaideoista. Olin juuri tilannut lehden ja ensimmäinen numero odotti minua keskiviikkoiltana, kun tulin töistä tavallista myöhempään kotiin.
Tässä kuvassa toin lehden laavulle, sytytin nuotion ja ulkotulen ja nautin suosikkilehden lukemisesta.

Ja mikäs se sieltä lehden sivulta pilkistää? Meidän rantakutvelo oli niiden kymmenen joukossa, jotka julkaistiin lehdessä. Olin keskiviikkoiltana työstä väsynyt, mutta virkistyin välittömästi lehden nähtyäni. Olin kyllä tosi iloinen tästä huomioimisesta.
Juhlistimme asiaa mieheni kanssa laavulla ja nostimme oikein maljaa juhlan kunniaksi. En todellakaan tee näitä pihataidejuttuja julkisuuden toivossa, mutta tuntuuhan se kivalta, kun joku tykkää. Kiitos Unelmien talo ja koti-lehti!
Palkinnoksi saan Jamie Oliverin grillauskirjan, jota odotan innolla postista.

Tulen ja maiseman katsominen oli ihanaa työviikon jälkeen. Sanoja ei tarvita. Ympäröivä hiljaisuus rentouttaa mielen ja työasiat jäävät taka-alalle.

No pitihän se itse sankarikin kuvata. Maahumala on vallannut rantakutvelon kesän aikana ja samettiruusut ovat enää pieni väriläiskä.

Luonto tarjoaa ihmeellisen kauniita värejä ja tunnelmia. Tällainen maisema avautui eteemme laavulla. Aurinko yrittää vielä, mutta syksy tuo jo omat sävynsä niin kuin sen kuuluukin. Muistakaa nauttia syksyn värikirjosta ihanat lukijani!

Puunhalausviikko

Tällä viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Minun piti tietysti kokeilla, miltä tuntuu halata puuta. Tarrasin kiinni heti ensimmäiseen mökkipihan koivuun, joka kohdalle osui. Halaaminen tuntui mukavalta. Koivu oli lämmin ja eläväinen.

Kyselin mieheni tuntemuksia puunhalaamisesta. Hän ei kuulemma pystynyt keskittymään asiaan "pikkupirulaisten" takia. Niillä hän tarkoitti hirvikärpäsiä, joita tosiaan on aivan liikaa metsässä. En ole keksinyt takuuvarmaa suojautumiskeinoa. Tosin en ole vielä kokeillut monesti mainostettua ilmastointiteippiä esimerkiksi päähineen reunaan.

Naavaparrat roikkuvat uneliaasti puista. Tätä maisemaa voisi tuijottaa pitempääkin, mutta hirvikärpäset eivät anna siihen mahdollisuutta.

Maisemat vain paranevat. Vihreys, rauha ja hiljaisuus. Siinä kaikki.

Sunnuntaina oli sen verran kuuma päivä, että kantokin riisui takkia päältä.

Kumpi voittaa? Kuusi ja mänty kilpailevat elintilasta. Tähän metsään on istutettu kuusia, joten metsänomistaja toivoo varmaan kuusen selviävän voittajaksi.

Koivu ei luovuta. Uusi alku nousee lahonneen koivun uumenista.

Voisin kerätä puolukoita vaikka kuinka paljon, mutta miksi sen pitää olla niin väkevä marja. Jonkin verran niitä menee talven aikana, mutta ei sentään ämpäritolkulla.

Metsän "tähtitaivas." En tiedä mitä tuo vihreä on, mutta se on niin pehmeää ja kaunista. Pieniä vihreitä tuikkivia tähtösiä.

Retkelle ei sovi lähteä ilman eväitä. Edes hirvikärpäset eivät voi pilata mukavaa kahvihetkeä. Taas mieli lepää ja arki unohtuu.

Retki Leivonmäen kansallispuistoon

Matkanjohtaja Petu toivottaa tervetulleeksi retkelle Leivonmäen kansallispuistoon. Puistossa on useita helppokulkuisia reittejä, joista voi valita itselle sopivan pituisen reitin. Lähdin matkaan mieheni, serkkuni ja Petu-koiran kanssa. Reppuun olimme pakanneet kahvia, voileipiä ja grillimakkaraa.

Opastauluissa kerrotaan tarkasti reiteistä ja nähtävyyksistä. Niissä annetaan myös ohjeita kulkijoille. Mielestäni ihminen muuttuu metsässä. Kaikki tervehtivät vastaantulijoita, vaihdetaan jopa muutama sana ventovieraiden kanssa. Ohjeita noudatetaan, roskia ei näy missään, luonto saa olla rauhassa ja tunnelma on levollinen.
Olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi viettää enemmän vapaa-aikaansa luonnossa. Tästä on olemassa joku suomalainen tutkimus, jossa todettiin, että ihminen voi paremmin luonnossa. Stressitaso alenee, verenpaine laskee ja mitä kaikkea muuta tutkimuksessa havaittiinkaan.

Reitit ovat laitettu selkeästi eikä eksymään pääse. Kiirettä ei ole. Aika pysähtyy. Ympärillä on kaunis metsä, joka tarjoaa upeita elämyksiä. Silmä harjaantuu katsomaan pieniä yksityiskohtia, kun antaa arkisen elämän jäädä hetkeksi taakse.

Pieni saarikin löytyy luontopolun vierestä. Miten sekin on siihen muodostunut? Näitä kysymyksiä herää muitakin matkan varrella. Luonto tarjoaa kaikenlaista ihmeteltävää.

Polut ovat leveitä ja helppokulkuisia, vaikka keskellä polkua saattaa olla kiviä tai kaatunut puu. Matkanjohtaja Petu tarkistaa tässä reitin sopivuutta.
Kolme päivää retken jälkeen Petulle kävi todella ikävästi. Rauhallisella sunnuntaiaamun lenkillä iso koira hyökkäsi Petun kimppuun. Se raateli Petu-paran huonoon kuntoon. Petu toipuu nyt kahdesta leikkauksesta. Sillä on lukuisia tikkejä ja vahva lääkitys. Vanha herra sinnittelee ja toipuu hitaasti, mutta onneksi paraneminen etenee.

Polku on vaaran päällä ja maisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Petu haistaa varmasti repussa olevan makkaran ja toivoo retkiseurueen etenevän kohti nuotiopaikkaa.
Minua niin harmittaa Petun ikävä kohtalo. Petu on harmiton, iloinen ja vallaton veikko, joka on kaikkien kaveri. Retkellä Petu oli irti, mutta se tuli samantien hihnaan, kun emäntä kutsui.  Miksi sen toisen koiran piti hyökätä ja tehdä niin pahaa jälkeä? Koiranelämään ei pitäisi kuulua tuollaista.

Makkaroista otin kuvan heti, kun ne oli saatu nuotiolle. Kun ihana paistetun makkaran tuoksu alkaa tulla nenään, kuvaaminen unohtuu helposti. Kansallispuistossa on myös hieno laavu, mutta emme jääneet siihen, kun siellä oli muitakin ihmisiä. Tähän nuotiolle tuli nuori pariskunta, joka oli yöpynyt teltassa puiston alueella. Mitä retkeilyhenkeä! Minä en ehkä enää taipuisi telttaan, sen verran olen jo mukavuudenhaluinen.
Nuotiolla oli mukava levätä, muistelimme lapsuutta ja nautimme kiireettömyydestä. Ja kyllä, Petu-koirakin sai makkaraa.

Polttopuille on varattu näin hieno säilytyspaikka ja itsekin voi tehdä polttopuita valmiiksi seuraaville retkeilijöille.

Matka jatkui vielä jonkin aikaa vaaran päällä ja polku päättyi aivan niemen kärkeen. Sanat eivät riitä kuvaamaan paikan kauneutta. Vettä joka puolella! Matkanjohtaja Petu piti visusti johtoasemaa, kun käännyttiin takaisin. Sillä oli varmaan jo kiire kotiin päiväunille.

Matkalla on sijaa myös mielikuvitukselle. Mitä kaikkea voikaan nähdä näissä kivissä ja juurissa?

Loppumatkalla pääsimme kulkemaan pitkospuita pitkin. Kansallispuisto on tunnettu myös suoalueista, joten muitakin pitkospuureittejä löytyy. Matkanjohtajamme oli erinomainen opas. Toivon hänelle pikaista paranemista, sillä ensi kesänä olisi varmasti mukava tehdä uusi retki. Kyllä, kyllä, makkaraakin on taas luvassa.

Pihakierros mökillä

Halla vei perennat ja jatkuva vesisade uuvutti kesäkukkijat. Mitä siis voin esitellä mökkipuutarhasta? No, vaikka mitä! Kun katselee ympärilleen avaralla mielellä, luonto tarjoaa kaunista katseltavaa ja mieleen tallennettavaa näkymää.
"Lankakerät" kattilassa odottavat ompelukoneeseen pääsyä. Luulen, että pian saan pukea ylleni mehitähtimekon.

Rikkaruoho? Ei, vaan pitsiä rannalla. Monta pientä morsiuskimppua yhdessä kasvissa. Olen ehkä hieman häätunnelmissa, koska toisen tyttäreni häihin on aikaa enää kaksi viikkoa. Käyn läpi omia tunnelmia nuorena morsiamena 29 vuotta sitten ja tyttäreni lapsuutta ja nuoruutta.

Kuivan heinikon keskeltä paljastuu silmäniloa, johon perhonenkin on mieltynyt. Meillä on mökillä ajettavaa nurmikkoa, mutta myös luonnontilassa olevaa heinikkoa, jota mieheni niittää kerran kesässä. Hän yrittää aina säästää näitä luonnonkukkia. Kaikki pörriäiset. perhoset ja muut tärkeät hyönteiset ovat meille tervetulleita ja toivottuja vieraita.

Muovikäärme on laiturilla ilmeisesti siksi, että linnuillakin olisi jotain hauskaa. Luulin, että se karkottaa lintuja pois sotkemasta laituria, mutta pieleen meni. Linnut eivät vähää välitä käärmeestä. Ne nauravat partaansa ja käyttävät laituria kaikkiin tarpeisiinsa, varsinkin ulostamiseen.

Luin jostain, että vesikirput sopeutuvat herkästi ympäristön muutoksiin. Ne soveltuisivat siis erinomaisesti nykyajan hektiseen työkulttuuriin.

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle vai toisinpäin? Potkukelkka ei oikein sovi kuvaan ja sehän minua juuri kuvassa viehättää. Tämä on vähän niin kuin ihmisten kanssa. Minua puhuttelevat ihmiset, jotka ovat erilaisia, eivät sovi muottiin ja kulkevat sitkeästi omaa tietään.

Mieheni 40-vuotislahja on niin kuulumaton suomalaiseen mökkimaisemaan, ettei voisi enempää olla. Siksi sen paikka on juuri tuossa. Minun mielestäni pihalla ja puutarhassa pitää olla yllätyksiä, outoja juttuja ja kummallisuuksia.

Jossakin soivat kellot! Mistähän lie nämä kellot ovat tähän paikkaan itsensä soittaneet. Ei mitään havaintoa.

Koivun kannolla on paljon kavereita. Tämä kuva vie ajatukseni syksyyn ja koulun alkamiseen. Toivon, että kaikilla koululaisilla olisi kavereita. Nuorilla on ihan liian kovat paineet ulkonäöstä, vaatteista ja kaikesta siitä tavarasta, joka on pakko saada, kun kaikilla muillakin on. Katsokaa tuota vanhaa, rupsahtanutta ja sammaloitunutta kantoa. Se kelpaa, vaikka on ihan tavis. Toivon, että meille kaikille riittäisi vähemmän. Kohdataan ihminen ihmisenä.

Kuunliljat menestyvät melkein missä vain. Siksi olen istuttanut niitä mökille. Kotona ne jo kukkivat, mutta mökki on sen verran pohjoisemmassa, että kukinta antaa vielä odottaa. Humala on niin päissään, että se ei ymmärrä kiipeillä kunnolla terassin aitaa myöten. Olen yrittänyt vähän auttaa sitä, mutta ei se siitä mitään välitä. Se menee ihan omia reittejään ja mielellään maata myöten. Päissään on tietysti vaikea pysyä pystyssä.

Lopuksi vielä suosikkikasvini koivu. Se on kaunis kaikissa muodoissaan, myös halkona.

Metsäretkellä

Metsä on kaunis. Lähdin tuttuun maisemaan päiväkävelylle rentoutumaan. Olisin heittäytynyt pitkäkseni sammalmatolle, mutta vesi oli vallannut paikan ennen minua. Sammal oli märkä kuin vedessä uitettu pesusieni. Voi tätä ikuista sadetta! Siitä huolimatta nautin täysillä metsän lumoavan virkistävästä vaikutuksesta ja vedin keuhkoihini metsän pehmeää ilmaa. Millainen on pehmeä ilma? En tiedä, minusta ilma vain tuntui pehmeälle.

Löysin kanttarelleja kokonaista viisi kappaletta. Montaa sattumaa ei ollut luvassa kermaiseen kantarellikastikkeeseeni. Kantarellien etsiminen on kuitenkin aina yhtä jännää puuhaa. Jos niitä sittenkin löytyisi!

Metsälampi oli yksin kotona. Olen nähnyt joskus joutsenia lammella, mutta nyt ei ollut niitäkään. Yksinäistä? Ei missään tapauksessa. Hiljainen puiden humina ja tyyni lampi, siinä seuralaisia kylliksi.

Tässä on turvesuo, vaikka ei siltä näytä. Yleensä tämä maisema on lähes musta ja koneet ovat työssä. Miksi heinä on kasvanut ja missä olivat koneet? En tiedä turpeen nostamisesta mitään, mutta ihailin tätäkin maisemaa ohikulkiessani.

Olisiko tässä tikan työmaa? Käpy on laitettu kannon koloon ja kannon vieressä on melkoinen kasa jo syötyjä käpyjä. Ympärillä oleva metsä on kulotettu joskus kauan sitten. Siksi kanto on nokinen. Minusta se on kuin veistos. Ihailen tikkaa, joka on hakannut kävylle sopivan kolon, ettei käpy putoa pois kesken ruokailun.

Lakka on minulle aina yhtä arvoituksellinen. Olen löytänyt lähimetsistä vain yhden paikan, jossa niitä kasvaa. Mökkiseutuni on kuitenkin isojen soiden läheisyydessä. Tosin en ole koskaan käynyt kovin syvällä metsässä. Löysin lakkoja pari litraa. Alue, josta ne löysin, on noin 50 neliötä. Yhtään lakkaa ei ole tämän alueen ulkopuolella. Ihan turha etsiä! Tämä on minusta outoa ja kiehtovaa. Lakkoja on tällä alueella ei yhtään tai enimmillään kolme litraa. Minulla oli siis aika hyvä lakkavuosi.

Keltaista herkkua kiehuu hellan laidalla. Ja joka vuosi sama ongelma. Minulla ei ollut yhtään lasipurkkia eikä hillosokeria. Apu löytyi naapurista ja lähikaupasta. Hillo syödään säästelemättä. Se maistuu yhtä lailla kaurapuuron kuin leipäjuuston kanssa.

Mustikoita löytyy tänäkin vuonna. Viime vuonna keräsin kolme ämpärillistä ja melkein kaikki on syöty. Takuuvarmassa mustikkapaikassani kaikki mustikat eivät olleet vielä aivan kypsiä.

Keräsin äidille pienen korin mustikoita, että hän pääsee piirakan paistoon. Äitini on 81-vuotias. Hän ei enää uskalla metsään mennä. Askel ei ole enää niin vakaa. Muistan hymyillen äidin kanssa tehtyjä mustikkareissuja. Olemme kolunneet mökkiseudun lähimetsät ja keränneet ämpärikaupalla mustikoita vuosien aikana.
Minä olin se laiskempi kerääjä. Muistan, kun kerran soudimme lammen toiselle puolelle mustikkaan. Marjoja oli aivan älyttömästi ja minun keräysintoni oli täysin hukassa. Soudin takaisin mökille, keitin kahvit ja tarjosin äidille metsässä pullakahvit.
Keräsin nyt äidille mustikoita koriin, jonka sain, kun olin pieni tyttö. Marjat poimin isän perintönä tulleella poimurilla. Nyt on minun vuoroni auttaa vanhaa marjakaveria. Kun äiti ei pääse enää metsään, vien metsän hänelle tai siis osan siitä, mustikoiden muodossa.

Päivä päättyi hauskaan iltaan. Lähdimme Hirvaskankaalle Palsanmäen huutokauppaan. Aki, Heli ja Markku olivat juuri niin luonnollisia ja leppoisia kuin televisiossakin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pihassa niin paljon ihmisiä. Tungos oli melkoinen ja liikkuminen oli lähes mahdotonta. Tavaroiden hinnat kipusivat minun mielestäni pilviin. Makkaran hinta sen sijaan oli kohdallaan ja pääsin ostamaan makkaran Markulta. Vaikka välillä satoi todella rankasti, liitän tämän kokemuksen mukavien muistojen joukkoon.