Tällä viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Minun piti tietysti kokeilla, miltä tuntuu halata puuta. Tarrasin kiinni heti ensimmäiseen mökkipihan koivuun, joka kohdalle osui. Halaaminen tuntui mukavalta. Koivu oli lämmin ja eläväinen.
Kyselin mieheni tuntemuksia puunhalaamisesta. Hän ei kuulemma pystynyt keskittymään asiaan "pikkupirulaisten" takia. Niillä hän tarkoitti hirvikärpäsiä, joita tosiaan on aivan liikaa metsässä. En ole keksinyt takuuvarmaa suojautumiskeinoa. Tosin en ole vielä kokeillut monesti mainostettua ilmastointiteippiä esimerkiksi päähineen reunaan.
Naavaparrat roikkuvat uneliaasti puista. Tätä maisemaa voisi tuijottaa pitempääkin, mutta hirvikärpäset eivät anna siihen mahdollisuutta.
Maisemat vain paranevat. Vihreys, rauha ja hiljaisuus. Siinä kaikki.
Sunnuntaina oli sen verran kuuma päivä, että kantokin riisui takkia päältä.
Kumpi voittaa? Kuusi ja mänty kilpailevat elintilasta. Tähän metsään on istutettu kuusia, joten metsänomistaja toivoo varmaan kuusen selviävän voittajaksi.
Koivu ei luovuta. Uusi alku nousee lahonneen koivun uumenista.
Voisin kerätä puolukoita vaikka kuinka paljon, mutta miksi sen pitää olla niin väkevä marja. Jonkin verran niitä menee talven aikana, mutta ei sentään ämpäritolkulla.
Metsän "tähtitaivas." En tiedä mitä tuo vihreä on, mutta se on niin pehmeää ja kaunista. Pieniä vihreitä tuikkivia tähtösiä.
Retkelle ei sovi lähteä ilman eväitä. Edes hirvikärpäset eivät voi pilata mukavaa kahvihetkeä. Taas mieli lepää ja arki unohtuu.
