Riisitunturilla

Lapin reissuni jatkui Riisitunturille. Ennen vaellusta kävin aivan ihanassa Korpihilla-kahvilassa. Kahvila oli keskellä ei mitään ja silti siellä oli paljon asiakkaita.

Kahvilan sisustus oli romanttista. Tässä ympäristössä oli mukava syödä hillapiirasta kahvin kera.

Ruska oli vasta alkamassa, mutta maasto oli jo osittain verhoutunut punaiseen mattoon.

Riisitunturilta oli hyvät näkymät joka suuntaan, vaikka maisemat eivät olleet niin jylhiä kuin Pienellä Karhunkierroksella. Tosin taivas oli harmaa ja vesisade hieman häiritsi matkantekoa loppuvaiheessa.

Edellispäivän vaellus tuntui jaloissa, mutta vielä pääsin yli esteiden. Vaellusreitin pituus oli tällä kertaa 11 kilometriä.

Punaisen lisäksi keltaisen eri sävyt näkyivät maastossa ja puissa. Jälleen kerran sain ihailla luonnon ihmeellisyyttä.

Riisitunturin ympäristössä ei näkynyt niin paljon vettä kuin Pienellä Karhunkierroksella, mutta pieniä jokia ja puroja kuitenkin.

Laavupaikoilla ihmiset ovat tuttavallisia ja mukavia. Kaikkien vaeltajien makkarat olivat sulassa sovussa grillissä ja kypsymistä odotellessa vaihdettiin kokemuksia retkestä.

Pitkospuita oli siellä täällä ja niitä pitkin mentiin aukeiden ja suomaisemien läpi.

Nämä ladot ovat joskus olleet hyvin tarpeellisia. Pellot ovat olleet käytössä ja niistä saatu vilja on viety latoihin. Viljaa on haettu talvella, mutta miten, varmaan hevosilla umpihangessa. Yhtään tietä ei näkynyt lähimainkaan. Ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Illalla oli mukava viettää aikaa ystävien kanssa. Ravintolaan ei enää kukaan jaksa lähteä tässä iässä, mutta se ei tahtia haitannut. "Korkkarit" kattoon tytöt!

Pieni Karhunkierros

Tein pienen ruskaretken ystävien kanssa. Muutama päivä Rukan maisemissa oli virkistävää ja rentouttavaa..

Pieni Karhunkierros oli minulle uusi kokemus. Sesonkiviikot olivat menossa ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Silti luonnonrauha oli läsnä ja maisemat olivat huikeat.

Tuohon mökkiin olisin voinut helposti majoittua muutamaksi viikoksi. Oliko mökki vuokrattavissa, en tiedä. Veden läheisyys ja ympäröivä metsä tekivät alueesta houkuttelevan.

Vesille en uskaltautunut, vaan tyydyin ihailemaan rohkeita ihmisiä, jotka laskivat koskea porukalla.

Keltaisen metsän keskeltä kuuluva veden kohina oli musiikkia korville.

Maisemat olivat todella jylhät. Näihin maisemiin en löytänyt juuri sanoja. Hiljaiseksi vetää luonnon kauneus.

Puhkuin ja puhisin rappuja ylös ja alas. Kunto oli koetuksella, mutta onnistumisen riemu oli suunnaton. Jaksoin vaeltaa 12 kilometriä. Huippujuttu minulle!

Kahvivettä ei tarvinnut tuoda mukana. Miten voi olla näin puhdasta vettä!

Tässä onnellinen vaeltaja odottaa lounasta. Retkessä on parasta eväät, jotka tällä kertaa olivat ihan huippuluokkaa. Se johtuu ystävistäni. Minä osallistuin vain tavaroiden kantamiseen.

Koska ihmisiä oli paljon, taukopaikkojen pöydät olivat varattuja. Se ei haitannut ystäviäni. Aurinko paistoi ja leiriytyminen onnistui hieman sivuun nuotiopaikasta. Tasosta ei tingitty. Pöytäliina ja lautasliinat olivat mukana.

Pyttipannu valmistettiin trangialla, joita oli mukana kaksikin kappaletta. Munat ja pekonit paistettiin täydentämään ateriaa.

Nuotiolla oli ruuhkaa, mutta letut saatiin paistettua ja nokipannukahvit keitettyä. Ai että, oli hyvää. Illalla odotti uudet herkut, sauna ja palju Rukalta vuokratussa mökissä. Seuraavana päivänä vaellus jatkui Riisitunturilla. Siitä lisää lauantain postauksessa.

Metsäretkellä

Lumi oli sulanut metsästä lähes kokonaan pääsiäisenä ja pääsin mieheni kanssa kauan odotetulle metsäretkelle. Teimme pienen nuotion lämmittämään evästaukoa. Retki alkoikin melkein heti eväiden syömisellä, ettei tarvitse painavaa reppua kanniskella vai olikohan se vaan tekosyy...

Muistan, kuinka lapseni kiipesivät tämän ison kiven päälle ja ihastelivat edessä näkyviä hulppeita maisemia. Kahdessakymmenessä vuodessa puut ovat kasvaneet ja näkymät peittyneet, mutta kauniita muistoja ei peitä mikään.

Juttelin mieheni kanssa tutkimuksista, joissa oli todettu, että luonnossa oleminen vaikuttaa ihmisen terveyteen. Verenpaine laskee, mieliala kohenee ja elimistön puolustuskykykin paranee. Mieheni sanoi, ettei vaan menisi verenpaine aivan alipaineen puolelle. Metsässä oli niin rentouttavaa kävellä ja katsella maisemia.

 Metsä tarjoaa mitä erilaisempia taideteoksia, joiden edessä ei voi kuin hämmästellä kasvun ihmeitä.

Melkoinen taideteos tämäkin, jäinen vesilätäkkö. Lapsena hypättiin vesilätäköihin ja rikottiin jää, mutta näin kaunista jäätä en halunnut rikkoa. Sen saa kevään lämpö sulattaa rauhassa.

Lampi oli vielä pääsiäisenä jäässä. En kuitenkaan uskaltautunut jäälle kävelemään, koska se näytti rannasta katsottuna niin hauraalta.

Jos olisi kesä, olisin käynyt pitkäkseni tuohon jäkälämatolle, mutta viileä pääsiäissää laittoi tossua tossun eteen. Tosin kesällä hyttyset kiusaavat siihen malliin, että makoilu yhtään missään metsässä on melko mahdotonta. Metsän täydellisen rauhan ja hiljaisuuden rikkoi ajatus viulujaan virittävistä pikkuriiviöistä, ärsyttävää.

Metsälenkin jälkeen istahdin mökin sohvalle ja jatkoin isoäidin neliöiden virkkaamista jämälangoista. Aion tehdä paloista torkkupeiton. Toivottavasti tämä projekti ei jää keskeneräisten käsitöiden joukkoon. Se on varsin mahdollista.

Retki Leivonmäen kansallispuistoon

Matkanjohtaja Petu toivottaa tervetulleeksi retkelle Leivonmäen kansallispuistoon. Puistossa on useita helppokulkuisia reittejä, joista voi valita itselle sopivan pituisen reitin. Lähdin matkaan mieheni, serkkuni ja Petu-koiran kanssa. Reppuun olimme pakanneet kahvia, voileipiä ja grillimakkaraa.

Opastauluissa kerrotaan tarkasti reiteistä ja nähtävyyksistä. Niissä annetaan myös ohjeita kulkijoille. Mielestäni ihminen muuttuu metsässä. Kaikki tervehtivät vastaantulijoita, vaihdetaan jopa muutama sana ventovieraiden kanssa. Ohjeita noudatetaan, roskia ei näy missään, luonto saa olla rauhassa ja tunnelma on levollinen.
Olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi viettää enemmän vapaa-aikaansa luonnossa. Tästä on olemassa joku suomalainen tutkimus, jossa todettiin, että ihminen voi paremmin luonnossa. Stressitaso alenee, verenpaine laskee ja mitä kaikkea muuta tutkimuksessa havaittiinkaan.

Reitit ovat laitettu selkeästi eikä eksymään pääse. Kiirettä ei ole. Aika pysähtyy. Ympärillä on kaunis metsä, joka tarjoaa upeita elämyksiä. Silmä harjaantuu katsomaan pieniä yksityiskohtia, kun antaa arkisen elämän jäädä hetkeksi taakse.

Pieni saarikin löytyy luontopolun vierestä. Miten sekin on siihen muodostunut? Näitä kysymyksiä herää muitakin matkan varrella. Luonto tarjoaa kaikenlaista ihmeteltävää.

Polut ovat leveitä ja helppokulkuisia, vaikka keskellä polkua saattaa olla kiviä tai kaatunut puu. Matkanjohtaja Petu tarkistaa tässä reitin sopivuutta.
Kolme päivää retken jälkeen Petulle kävi todella ikävästi. Rauhallisella sunnuntaiaamun lenkillä iso koira hyökkäsi Petun kimppuun. Se raateli Petu-paran huonoon kuntoon. Petu toipuu nyt kahdesta leikkauksesta. Sillä on lukuisia tikkejä ja vahva lääkitys. Vanha herra sinnittelee ja toipuu hitaasti, mutta onneksi paraneminen etenee.

Polku on vaaran päällä ja maisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Petu haistaa varmasti repussa olevan makkaran ja toivoo retkiseurueen etenevän kohti nuotiopaikkaa.
Minua niin harmittaa Petun ikävä kohtalo. Petu on harmiton, iloinen ja vallaton veikko, joka on kaikkien kaveri. Retkellä Petu oli irti, mutta se tuli samantien hihnaan, kun emäntä kutsui.  Miksi sen toisen koiran piti hyökätä ja tehdä niin pahaa jälkeä? Koiranelämään ei pitäisi kuulua tuollaista.

Makkaroista otin kuvan heti, kun ne oli saatu nuotiolle. Kun ihana paistetun makkaran tuoksu alkaa tulla nenään, kuvaaminen unohtuu helposti. Kansallispuistossa on myös hieno laavu, mutta emme jääneet siihen, kun siellä oli muitakin ihmisiä. Tähän nuotiolle tuli nuori pariskunta, joka oli yöpynyt teltassa puiston alueella. Mitä retkeilyhenkeä! Minä en ehkä enää taipuisi telttaan, sen verran olen jo mukavuudenhaluinen.
Nuotiolla oli mukava levätä, muistelimme lapsuutta ja nautimme kiireettömyydestä. Ja kyllä, Petu-koirakin sai makkaraa.

Polttopuille on varattu näin hieno säilytyspaikka ja itsekin voi tehdä polttopuita valmiiksi seuraaville retkeilijöille.

Matka jatkui vielä jonkin aikaa vaaran päällä ja polku päättyi aivan niemen kärkeen. Sanat eivät riitä kuvaamaan paikan kauneutta. Vettä joka puolella! Matkanjohtaja Petu piti visusti johtoasemaa, kun käännyttiin takaisin. Sillä oli varmaan jo kiire kotiin päiväunille.

Matkalla on sijaa myös mielikuvitukselle. Mitä kaikkea voikaan nähdä näissä kivissä ja juurissa?

Loppumatkalla pääsimme kulkemaan pitkospuita pitkin. Kansallispuisto on tunnettu myös suoalueista, joten muitakin pitkospuureittejä löytyy. Matkanjohtajamme oli erinomainen opas. Toivon hänelle pikaista paranemista, sillä ensi kesänä olisi varmasti mukava tehdä uusi retki. Kyllä, kyllä, makkaraakin on taas luvassa.