Metsäretkellä

Metsä on kaunis. Lähdin tuttuun maisemaan päiväkävelylle rentoutumaan. Olisin heittäytynyt pitkäkseni sammalmatolle, mutta vesi oli vallannut paikan ennen minua. Sammal oli märkä kuin vedessä uitettu pesusieni. Voi tätä ikuista sadetta! Siitä huolimatta nautin täysillä metsän lumoavan virkistävästä vaikutuksesta ja vedin keuhkoihini metsän pehmeää ilmaa. Millainen on pehmeä ilma? En tiedä, minusta ilma vain tuntui pehmeälle.

Löysin kanttarelleja kokonaista viisi kappaletta. Montaa sattumaa ei ollut luvassa kermaiseen kantarellikastikkeeseeni. Kantarellien etsiminen on kuitenkin aina yhtä jännää puuhaa. Jos niitä sittenkin löytyisi!

Metsälampi oli yksin kotona. Olen nähnyt joskus joutsenia lammella, mutta nyt ei ollut niitäkään. Yksinäistä? Ei missään tapauksessa. Hiljainen puiden humina ja tyyni lampi, siinä seuralaisia kylliksi.

Tässä on turvesuo, vaikka ei siltä näytä. Yleensä tämä maisema on lähes musta ja koneet ovat työssä. Miksi heinä on kasvanut ja missä olivat koneet? En tiedä turpeen nostamisesta mitään, mutta ihailin tätäkin maisemaa ohikulkiessani.

Olisiko tässä tikan työmaa? Käpy on laitettu kannon koloon ja kannon vieressä on melkoinen kasa jo syötyjä käpyjä. Ympärillä oleva metsä on kulotettu joskus kauan sitten. Siksi kanto on nokinen. Minusta se on kuin veistos. Ihailen tikkaa, joka on hakannut kävylle sopivan kolon, ettei käpy putoa pois kesken ruokailun.

Lakka on minulle aina yhtä arvoituksellinen. Olen löytänyt lähimetsistä vain yhden paikan, jossa niitä kasvaa. Mökkiseutuni on kuitenkin isojen soiden läheisyydessä. Tosin en ole koskaan käynyt kovin syvällä metsässä. Löysin lakkoja pari litraa. Alue, josta ne löysin, on noin 50 neliötä. Yhtään lakkaa ei ole tämän alueen ulkopuolella. Ihan turha etsiä! Tämä on minusta outoa ja kiehtovaa. Lakkoja on tällä alueella ei yhtään tai enimmillään kolme litraa. Minulla oli siis aika hyvä lakkavuosi.

Keltaista herkkua kiehuu hellan laidalla. Ja joka vuosi sama ongelma. Minulla ei ollut yhtään lasipurkkia eikä hillosokeria. Apu löytyi naapurista ja lähikaupasta. Hillo syödään säästelemättä. Se maistuu yhtä lailla kaurapuuron kuin leipäjuuston kanssa.

Mustikoita löytyy tänäkin vuonna. Viime vuonna keräsin kolme ämpärillistä ja melkein kaikki on syöty. Takuuvarmassa mustikkapaikassani kaikki mustikat eivät olleet vielä aivan kypsiä.

Keräsin äidille pienen korin mustikoita, että hän pääsee piirakan paistoon. Äitini on 81-vuotias. Hän ei enää uskalla metsään mennä. Askel ei ole enää niin vakaa. Muistan hymyillen äidin kanssa tehtyjä mustikkareissuja. Olemme kolunneet mökkiseudun lähimetsät ja keränneet ämpärikaupalla mustikoita vuosien aikana.
Minä olin se laiskempi kerääjä. Muistan, kun kerran soudimme lammen toiselle puolelle mustikkaan. Marjoja oli aivan älyttömästi ja minun keräysintoni oli täysin hukassa. Soudin takaisin mökille, keitin kahvit ja tarjosin äidille metsässä pullakahvit.
Keräsin nyt äidille mustikoita koriin, jonka sain, kun olin pieni tyttö. Marjat poimin isän perintönä tulleella poimurilla. Nyt on minun vuoroni auttaa vanhaa marjakaveria. Kun äiti ei pääse enää metsään, vien metsän hänelle tai siis osan siitä, mustikoiden muodossa.

Päivä päättyi hauskaan iltaan. Lähdimme Hirvaskankaalle Palsanmäen huutokauppaan. Aki, Heli ja Markku olivat juuri niin luonnollisia ja leppoisia kuin televisiossakin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pihassa niin paljon ihmisiä. Tungos oli melkoinen ja liikkuminen oli lähes mahdotonta. Tavaroiden hinnat kipusivat minun mielestäni pilviin. Makkaran hinta sen sijaan oli kohdallaan ja pääsin ostamaan makkaran Markulta. Vaikka välillä satoi todella rankasti, liitän tämän kokemuksen mukavien muistojen joukkoon.