Virkkausta ja herkuttelua

Virkkaamiseen on tosi vaikea keskittyä, jos uunista tulee herkullisen omenapannarin tuoksu. Sarin kotona blogissa http://sarinkotona.blogspot.fi/ oli tuo ohje, jota minun oli ihan pakko kokeilla. Sarilla on kivoja tuunauksia ja ruoka- tai leivontaohjeita, joita on helppo toteuttaa.
Löysin avainnauhan ohjeen tästä http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee-itse/virkkaus/tama-virkattu-avainnauha-syntyy-yhdessa-illassa
Ohje oli helppo. Tein avainnauhan pienemmällä puikolla kuin ohjeessa. Silti se valmistui yhdessä illassa niin kuin ohjeessa luvattiin.

Omenapannari oli tosi herkullinen. Pakastin syksyllä omenaviipaleita, joita oli helppo laittaa taikinan päälle. Herkkua täydensi vielä omenahillo ja päärynäkinuskirahka valmiin pannarin päällä.
Ompelin avainnauhaan pieniä helmiä, mutta se oli melko ikävää puuhaa. Ompelin vain muutaman koristeeksi.

Tein äidin pikkukameralle säilytyspussin. Lankana käytin muurarin linjalankaa. Se on napakkaa ja helppoa virkata. Ohje omasta päästä.

Virkkasin myös tabletille samasta langasta säilytyspussin. Tämän piti esittää pöllöä. Linjalankaa ei ole harmaana tai ruskeana, jotka olisivat sopineet väreiksi paremmin. Tyydyin vihreään. Poikani luuli, että tämä esittää pingviiniä. No ei kai pingviinitkään ole vihreitä.
Luin Wikipediasta, että pingviinit voivat olla syömättä useita viikkoja. Toivoisin joskus pientä itsekuria herkuttelun suhteen, mutta ei toivoakaan. Uunituore, lämmin omenapannari punaisella Taika-lautasella. Pientä joulun tuntua ilmassa, kuka voisi kieltäytyä.

Mökkipiha valmiina talveen

Viime viikon syyslomalla laitoin mökkipihan talvikuntoon. Olin vähän haikeissa tunnelmissa. Kasvimaa on niin paljon nätimpi kesällä. Nyt täytyy vain iloita hyvästä papusadosta, jonka sain sateisesta kesästä huolimatta. Papuja on pakastimessa vaikka kuinka paljon, kun vain muistaisin käyttää niitä.

Tex Willerin kesäkahvilakin on nyt suljettu. Kesällä oli niin mukava istua keltaisella puusohvalla räsymatoista tehtyjen tyynyjen keskellä, lukea kirjaa ja nauttia kesästä.

Vuorikaunokki (vai olikohan se oikea nimi tälle kukalle) sinnittelee varmaan minun kiusaksi. Nakkasin sen kukkapenkistä pois, kun se tykkää vallata koko penkin. Se saa levitä kasvimaan taakse ihan niin paljon kuin haluaa.
Tietysti ihan pikkuisen kiitän sitä väriläiskästä, jota sininen kukka tuo muuten niin syksyiseen pihaan.

Tätä katsellessa huokaisen syvään. Näen itseni päiväunilla huvimajan sängyllä. Sisään pyrkii ainoastaan leppeä kesätuuli, joka heiluttelee oven edessä olevaa pitsiverhoa. Kaari Utrion kirjassa yritetään epätoivoisesti selvitä Turun palosta ja minä vain vaivun kohti unta.
Mukavat muistot kantavat talvella. Nyt ei auttanut kuin laittaa ovi lukkoon ja vielä lauta oven tueksi, ettei lumi tule sisään ihan omin avuin.

Laiturista on jätetty joskus toinen osa talveksi veteen. Jää riepotteli sitä kuitenkin sen verran, ettei toista kertaa sorruta samaan virheeseen.
Istuin laiturilla kesällä ja kuuntelin hiljaisuutta, mikä sinänsä ei ole kovin helppoa. Lauseena se on tosi kaunis. Jos on pidemmän aikaa ihan hiljaa ja ympärillä ei kuulu mitään, saattaa olo tulla hieman levottomaksi. Jos on stressaantunut, hiljentyminen kyllä onnistuu, mutta aluksi se tuntuu oudolta. Näin ainakin minulla!

Laavu oli yllättävän hauska rakennusprojektina ja sitten myöhemmin käytössä. Siellä tuli istuttua monena iltana. Aloitimme kuusien kaatamisen pääsiäisenä, kun luntakin oli vielä maassa. Laavu valmistuikin jo alkukesästä. Ensi kesänä voisimme vielä muurata kaivonrenkaan ulkokuoren luonnonkivillä.
Penkit nostettiin talveksi laavun sisälle. Näin niille saa vähän lisää käyttöikää.

Kuura jo hunnutti kattoja, kun me touhusimme laavua talvikuntoon. Kyllä minulla on vielä tekemistä, että oppisin pitämään talvesta. Syksykin on mielestäni yleensä lähinnä ankea. Jotain olen oppinut ja kiitos kuuluu monelle bloggarille. Olen katsellut blogeissa todella kauniita kuvia ja olen nähnyt niissä syksyn värikkäänä ja vähän uudesta näkökulmasta. Siis kiitos kaikille mieleni virkistämisestä.

Lupiini on löytänyt tien mökkipihaani, vaikka ei sen kyllä olisi tarvinnut. Se on ihan nätti syksyn harmaudessa, mutta kesällä lupiineja saa niittää riesaksi asti. En kyllä jaksa kauheasti valittaa, antaa kaikkien kukkien kukkia.

Raahasimme vuosia sitten kulotetusta metsästä kantoja, joista tein kukkapenkin. Siis kannot reunoiksi ja multaa keskelle. Joka vuosi istutan keskelle kesäkukkia, yleensä pientä samettikukkaa.
Lokakuussa alkaa sitten talvikukkien vuoro. Ensin pieni "lumihuntu" ja sitten koko penkin peittävä "kinoskukka". No annan taas niidenkin kukkien kukkia, mutta odotan enemmän sitä aikaa, kun talvi taipuu ja lumi ei enää jaksa.

Syyslomalla

Tästä sillasta pääsee mökkipihastamme metsään. Silta alkoi olla jo huonossa kunnossa. Joka kerta yli mennessä alkoi hirvittää, että onkohan tämä se kerta, kun silta ei enää kestä.

Vanha silta oli nostalgisempi, mutta uusi on ainakin kestävämpi ja turvallisempi. Mieheni nikkaroi uuden sillan tällä viikolla, kun vietimme muutaman syyslomapäivän mökillä.

Mieheni nikkaroidessa siltaa, minä kävelin metsässä. Ihana raikas syysilma ja metsän täydellinen hiljaisuus. Laitan talvisäilöön nämä hetket ja otan sieltä tarvittaessa käyttöön. Silloin, kun on talvi ja vihreyden kaipuuni on pahimmillaan.
Joulupukki oli unohtanut partansa kuusenoksaan. Toivottavasti hän ei unohda noutaa sitä.

Kävelin alueella, josta olemme joskus keränneet karpaloita. Löysin tasan yhden karpalon. Siitä ei vielä aivan karpalohyytelön makuun pääse.

Puolukoita sen sijaan olisi ollut vieläkin vaikka kuinka paljon. Väri oli kauniin tummanpunainen ja makukin ihan ok. Marjat on jo kerätty aiemmin ja jatkoin matkaani.

Veneparka on ollut tuossa jo ainakin 25 vuotta eli sen ajan, kun me olemme olleet näillä seuduilla. Miksi se on tuohon jäänyt ja kenen se on?

Tällaisen sillan mieheni rakensi muutama vuosi sitten toiselle puolelle tonttia. Siitäkin pääsee metsään. Kaiteeksi sattui löytymään vinoon kasvanut kuusi.

Sillan ylityksen jälkeen tulee vastaan tällainen "taidepläjäys". Raahasin kiven päälle kannon, jonka käänsin nurinpäin eli juuret kohti taivasta.

Juurakon oksille ripustin naapurilta saamani glögimukit. Ne olisivat tietysti nyt melko ajankohtaiset kupposet, mutta ne olivat ihan liian pienet glögin juomiseen. Minusta ne sopivat tähän kantoon paremmin.

Koivu vaan on niin nättiä myös klapeina. Teimme polttopuita melkoisen kasan. Että se on mukavaa puuhaa. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Kuuma glögi oli sopivaa taukojuomaa. Sitä juodessa oli mukava katsella ympärille ja pohtia, että millainen urakka on vielä jäljellä. Ihanaa kiiretöntä lomapäivän viettoa. Kunpa näitä hetkiä olisi enemmän!
Kiireetöntä ja leppoisaa lauantaipäivää teille lukijani ja kiitos Pike, että liityit mukaan joukkoon.

Virkkausta ja askartelua

Iltaisin on mukava rauhoittua käsitöiden pariin. Mielenkiintoisia ohjeita olisi vaikka kuinka paljon, mutta en millään ehdi toteuttaa kaikkea mitä haluaisin. Virkattu kori ja tuunatut purkit kuuluvat siihen käsitöiden sarjaan, jotka ehtii toteuttaa yhdessä illassa.

Toinen purkki on hedelmäsäilykepurkki ja toinen on pieni sipsipurkki. Kietaisin ympärille askartelupaperia ja päälle muutaman kerroksen lakkaa. Aikaa meni vain lakan kuivumista odotellessa.

Virkatun korin ohje on Lankavan sivuilta http://www.lankava.fi/OHJE-Esteri-kori. Ohjeessa on käytetty seiskan puikkoa, mutta minä virkkasin kympillä. Jätin pois muutamat lisäykset, muuten korista ei olisi tullut ryhdikäs. Kori oli tosi helppo tehdä, mutta oikea käsi on koetuksella. Paksulla langalla ja koukulla virkkaaminen kysyy käsivoimia, joita minulla sohvaperunaurheilijalla ei ole tarpeeksi.

Syksy on vienyt kukat pihalta, mutta onneksi kukkia saa muussakin muodossa. Taittelin Riimingan verkkokaupasta ostamaani laukkuun vetoketjusta kukkia. Vanhan hupparin vetoketju sai uuden elämän. Pinterestistä löytyy vaikka minkälaisia ohjeita vetoketjun uusiokäyttöön.
Nämä olivat syyslomani ensimmäiset käsityöt, jotka ehdin tehdä jo viime viikonloppuna. Nyt olen mökillä ja täällä teemme polttopuita, haravoimme pihaa ja muita ulkopuuhia. Käsitöitä nämäkin ja sohvaperunalle mukavaa jumppaa.

Loimulohta ja sämpylöitä

Sämpylöiden leipominen lievittää käsillä tekemisen tuskaani. Minulla ei ollut mitään käsityötä työn alla, joten päätin pyörätttää sämpylät ihan vain illan iloksi.

Kun olin laittanut sämpylät kohoamaan pellille, satuin vilkaisemaan olohuoneen ikkunasta ulos. Mitä näinkään? Naapurin pihasta tuli savua. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa. Siellä tehdään jotain ruokaa! Sain sämpylät uuniin ja kipaisin oitis naapuriin.

Siellähän se lohi loimusi. Vastustamaton tuoksu levisi ympäristöön ja toinenkin naapuri tuli paikalle. Totesimme yhdessä, että lohi on aivan liian iso kahdelle. Me muut naapurit voimme kyllä auttaa asiassa. Päätimme pitää pienet illanistujaiset. Minä lupasin tuoda sämpylöitä ja toinen naapuri lähti pilkkomaan salaattia.

Minulle tuli kiire. Olin onneksi ehtinyt valmistelemaan merimiespihvin, jonka laitoin uuniin hautumaan sämpylöiden jälkeen. Poikani vielä ihmetteli, että ai, äiti tekee ruokaa. No myönnetään, että viime aikoina se puuha on jäänyt hieman vähemmälle.

Pakkasin kassiin juustoja, suolakurkkuja ja muita tykötarpeita mitä kaapista sattui löytymään. Olen muuten tehnyt tuon kahvikassin itse. Kävin joskus kansalaisopiston kurssin, joissa opeteltiin tekemään kaikenlaista kahvipusseista. Kahvipussityöt ovat jääneet ja virkkaus on nyt se mieluisin käsityömuoto.

Saan olla kiitollinen ihanista naapureistani. Eihän sitä sovi ihan jokaiseen pihaan mennä kärkkymään ruokaa. Istuimme pihalla talvivarusteet päällä ja puhuimme asioita laidasta laitaan. Yksi puheenaihe oli nukkuminen. Se ei olekaan kaikille kovin helppoa hommaa. Totesin, että tällä kadun pätkällä taitaa joku meistä valvoa yön jokaisena tuntina. Sen verran kirjavaa on nukkuminen tällä porukalla.

Korillinen sämpylöitä hujahti illassa ja annoin naapureille vielä aamupalasämpylät mukaan. Minulla alkaa syysloma ja näin lauantaiaamuna loman alussa olo tuntuu erityisen leppoisalta ja rennolta. Toivon teille kaikille oikein ihanaa lauantaita. Muistetaan nauttia ihan niistä kaikista pienemmistäkin hetkistä, vaikka aamukahvin tuoksusta ja hiljaisuudesta.

Härkäniemen tuvilla

Kun ystävyys on kestänyt 30 vuotta, sitä on syytä juhlia. Viiden ystävän yhteinen taival alkoi opiskelun merkeissä Joensuussa. Tulimme Joensuuhun Espoosta, Lahdesta, Varkaudesta ja Joensuusta. Myöhemmin  päädyimme Espooseen, Joutsaan, Kirkkonummelle, Leppävirralle ja Tuusulaan.
Nyt kokoonnuimme Mikkeliin Härkäniemen Tuville, josta olimme vuokranneet kuvassa näkyvän mökin.

Olemme tehneet töitä, opiskelleet lisää ja perustaneet perheitä. Elämä ei ole meitä aina säästellyt. Olemme saaneet käydä elämänkoulua useampia luokkia kuin olisimme halunneet, jokainen tavallaan ja ajallaan. Olemme saaneet lahjaksi yhteensä13 ihanaa lasta, joista jokaisesta saamme olla ylpeitä.
Kun saavuimme mökille, keittiössä alkoi kanttarellikeiton lämmitys ja rantasaunalla paljun lämmitys. Jokainen tarttuu toimeen, yhdessä tekeminen sujuu ja se on luontevaa.

Tähän paljuun istui iltahämärissä viisi upeaa ystävää rentoutumaan työviikon kiireistä. Ympäröivä luonto tarjosi ainekset rauhoittumiseen.

Jokainen meistä oli saanut tehtäväksi tuoda jotain syömistä. Minun osuus oli tuoda ystävyytemme juhlavuoden kunniaksi täytekakku. Olin saanut yhdeltä näistä ystävistäni opiskeluaikana kakkuohjeen, jonka olin huolellisesti kirjoittanut Emännän salaisuudet-kansiooni. Kaivoin esiin vanhan ohjeen ja toimin sen mukaan. Muistan vieläkin, kun ystäväni sanoi, että muista tehdä kaurapohja kaksinkertaisena, muuten siitä tulee liian ohut.

Syksy yritti vielä tarjota hieman haaleaksi käyneitä värejä. Päivä oli kuitenkin lämmin ja aurinkoinen, vielä viimeinen haiku oli kesästä jäljellä.

Mökkiä ympäröi lähes kauttaaltaan vesi. Lämpimänä höyryävä palju houkutteli enemmän kuin järvivesi.

Oli kiva huomata, että linnunpönttöjä oli monessa puussa. Linnuille majoittuminen oli varmaan ilmaista.
Meilläkin ovat kodit ja paikkakunnat vaihtuneet, mutta ystävyys on säilynyt. Kävimme kerran porukalla Ruotsissakin, kun yksi meistä oli muuttanut sinne joksikin aikaa.

Ystävyytemme juuret ovat syvällä. Olemme erilaisia, mutta jotain hyvin samaakin meissä on. Luulen, että meitä yhdistää erityisesti hulvaton huumori. Voimme puhua ihan päättömiä ja nauraa makeasti.

Tässäkin grillipaikassa olisi ollut mukava istua iltaa, mutta kaikkea ei ehdi lyhyessä ajassa. Palju houkutteli tällä kertaa enemmän.

Grillipaikka oli sisältä tällainen. Tässä olisi ollut mukava paistaa vaikka makkarat ja keittää kakkukahvit.

Mitähän sieltä ystävyytemme ovenraosta vielä pilkistää? Sitä emme nyt miettineet. Nautimme rantasaunan löylyistä ja pimenevän illan rauhallisuudesta. Olimme vain me, ystävät.

Yksi ystävä on tehnyt yhteisistä valokuvistamme hauskan tarinan. Taustalla soi Kaija Koon Korkkarit kattoon. Tämän tarinan kuuntelimme jälleen kerran. Se on tarina viiden nuoren opiskelijatytön opiskelijaelämästä ja myöhemmin yhteisistä tapaamisista perheiden kanssa ja ilman. Tarinasta kuvastuu juuri se huumori, joka liimaa meitä yhteen.

Ystävyys on kuin kuu. Joskus se on vähän pimennossa, joskus loistaa hyvinkin kirkkaana. Kuunsilta on ystävyyden side, jolla voi saada tukea ja ymmärrystä muilta. Vaikka emme ole usein yhdessä, ystävyytemme on yhtä vahvaa ja varmaa, kuin taivaalle ilmestyvä kuu.

Raumalla

Näin syksyisen värikkään kukkakimpun kanssa menin viime viikonloppuna siskoni tyttären pojan kolmevuotissynttäreille Raumalle.

Pikkumies oli saanut toiveidensa mukaisen täytekakun. Hän on armoton jääkiekkomies, mutta juhlien teema oli tällä kertaa poliisi. Kakku näyttää makealta, mutta oli yllättävän raikas.

Toteutin lahjatoiveen eli tilasin Tohvelisankarista kettuaiheiset tossut. Pikkumies aloittelee päiväkotiuraansa ja kaikkihan me tiedämme, että hyvät työkengät ovat tärkeät.

Ennen synttäreitä oli ihana kävellä Vanhassa Raumassa. Aurinko paistoi lämpimästi ja ympärillä oli kaikkea kivaa katseltavaa. Rauma Flikk on tottunut poseeraamaan kuvissa ja pitihän minunkin napata hänestä kuva.

Tällaisesta ovesta minäkin haluaisin kulkea, mutta nykyään tehdään niin pelkistettyjä versioita. Oven hinta olisi nykyään varmaan aivan kohtuuton.

Ja mielelläni asuisin tällaisessa talossa. Ennen kiinnitettiin huomiota yksityiskohtiin ja julkisivuun. Kuka näitä ihanuuksia on ehtinyt näpertelemään?

Harmi, että ehdin piipahtaa vain yhdellä kirpputorilla. Torin Kymppi sijaitsi keskustan tuntumassa ja sinne oli lyhyt matka hotellilta. Ihan mukava kirppis!

Mikä näissä venäläisissä tarjottimissa minua viehättää? En todellakaan tiedä. Ostin nämä sieltä kirpputorilta. Ne maksoivat kaksi euroa kappale. Minulla on näitä tarjottimia vaikka kuinka monta, pyöreitä ja soikeita, isoja ja pieniä. En tee niillä yhtään mitään, mutta ne vain tarttuvat käsiini. Oikein hirvittää, jos niitä löytyy kirpputoreilta. Tiedän, etten voi niitä vastustaa. Katsokaa näitä kahta, melkein samanlaisia, mutta ei aivan. Onko nämä kaikki erilaisia, kun en ole onnistunut ostamaan yhtään samanlaista.

Ja mikä löytö Vanhasta Raumasta. Ihana kahvila Vanhan Rauman KaffeBar. Nostalginen kahvila, jossa oli herkkuja jos jonkinlaisia.

Käyn erittäin harvoin isojen ketjujen takuuvarmoissa kahvi- ja ruokapaikoissa. Etsin aina niitä vähän erilaisia paikkoja, joissa on tunnelmaa ja itsetehtyjä herkkuja. KaffeBarissa päädyin ottamaan munkkikahvit. Täytyy myöntää, että söin elämäni parhaan munkin. Se oli tuore, pehmeä ja runsas. Maku oli... niin miten sen nyt sanoisi, juuri sellainen kuin munkin pitää olla.