Riisitunturilla

Lapin reissuni jatkui Riisitunturille. Ennen vaellusta kävin aivan ihanassa Korpihilla-kahvilassa. Kahvila oli keskellä ei mitään ja silti siellä oli paljon asiakkaita.

Kahvilan sisustus oli romanttista. Tässä ympäristössä oli mukava syödä hillapiirasta kahvin kera.

Ruska oli vasta alkamassa, mutta maasto oli jo osittain verhoutunut punaiseen mattoon.

Riisitunturilta oli hyvät näkymät joka suuntaan, vaikka maisemat eivät olleet niin jylhiä kuin Pienellä Karhunkierroksella. Tosin taivas oli harmaa ja vesisade hieman häiritsi matkantekoa loppuvaiheessa.

Edellispäivän vaellus tuntui jaloissa, mutta vielä pääsin yli esteiden. Vaellusreitin pituus oli tällä kertaa 11 kilometriä.

Punaisen lisäksi keltaisen eri sävyt näkyivät maastossa ja puissa. Jälleen kerran sain ihailla luonnon ihmeellisyyttä.

Riisitunturin ympäristössä ei näkynyt niin paljon vettä kuin Pienellä Karhunkierroksella, mutta pieniä jokia ja puroja kuitenkin.

Laavupaikoilla ihmiset ovat tuttavallisia ja mukavia. Kaikkien vaeltajien makkarat olivat sulassa sovussa grillissä ja kypsymistä odotellessa vaihdettiin kokemuksia retkestä.

Pitkospuita oli siellä täällä ja niitä pitkin mentiin aukeiden ja suomaisemien läpi.

Nämä ladot ovat joskus olleet hyvin tarpeellisia. Pellot ovat olleet käytössä ja niistä saatu vilja on viety latoihin. Viljaa on haettu talvella, mutta miten, varmaan hevosilla umpihangessa. Yhtään tietä ei näkynyt lähimainkaan. Ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Illalla oli mukava viettää aikaa ystävien kanssa. Ravintolaan ei enää kukaan jaksa lähteä tässä iässä, mutta se ei tahtia haitannut. "Korkkarit" kattoon tytöt!

Pieni Karhunkierros

Tein pienen ruskaretken ystävien kanssa. Muutama päivä Rukan maisemissa oli virkistävää ja rentouttavaa..

Pieni Karhunkierros oli minulle uusi kokemus. Sesonkiviikot olivat menossa ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Silti luonnonrauha oli läsnä ja maisemat olivat huikeat.

Tuohon mökkiin olisin voinut helposti majoittua muutamaksi viikoksi. Oliko mökki vuokrattavissa, en tiedä. Veden läheisyys ja ympäröivä metsä tekivät alueesta houkuttelevan.

Vesille en uskaltautunut, vaan tyydyin ihailemaan rohkeita ihmisiä, jotka laskivat koskea porukalla.

Keltaisen metsän keskeltä kuuluva veden kohina oli musiikkia korville.

Maisemat olivat todella jylhät. Näihin maisemiin en löytänyt juuri sanoja. Hiljaiseksi vetää luonnon kauneus.

Puhkuin ja puhisin rappuja ylös ja alas. Kunto oli koetuksella, mutta onnistumisen riemu oli suunnaton. Jaksoin vaeltaa 12 kilometriä. Huippujuttu minulle!

Kahvivettä ei tarvinnut tuoda mukana. Miten voi olla näin puhdasta vettä!

Tässä onnellinen vaeltaja odottaa lounasta. Retkessä on parasta eväät, jotka tällä kertaa olivat ihan huippuluokkaa. Se johtuu ystävistäni. Minä osallistuin vain tavaroiden kantamiseen.

Koska ihmisiä oli paljon, taukopaikkojen pöydät olivat varattuja. Se ei haitannut ystäviäni. Aurinko paistoi ja leiriytyminen onnistui hieman sivuun nuotiopaikasta. Tasosta ei tingitty. Pöytäliina ja lautasliinat olivat mukana.

Pyttipannu valmistettiin trangialla, joita oli mukana kaksikin kappaletta. Munat ja pekonit paistettiin täydentämään ateriaa.

Nuotiolla oli ruuhkaa, mutta letut saatiin paistettua ja nokipannukahvit keitettyä. Ai että, oli hyvää. Illalla odotti uudet herkut, sauna ja palju Rukalta vuokratussa mökissä. Seuraavana päivänä vaellus jatkui Riisitunturilla. Siitä lisää lauantain postauksessa.