lauantai 30. syyskuuta 2017

Metsässä


Viime sunnuntain sumuinen aamuhämärä oli jotenkin kaunis kaikesta harmaudestaan huolimatta.


Aurinko yritti parhaansa valaista metsää ja onnistuihan se. Metsässä oli suorastaan kesäinen tunnelma, mutta vain tällaisissä sammalpohjaisissa kohdissa.


Syksy oli tuonut oman värinsä läheiselle lammelle. Arki oli jossain kaukana. Minä vedin syvään henkeä ja nautin olosta.


Lammella oli syvä hiljaisuus. Yksinäinen mätäs liikkui vapaana hitaasti ja päämäärättömästi pitkin lampea.


Suopursun tuoksu on monille liian voimakas, mutta minulle se on yksi metsän tärkeistä tuoksuista.


Tälläkin sienellä on varmaan tärkeä merkitys tässä maailmankaikkeudessa. Tietääkö joku sienen nimeä, voiko sitä syödä.? Jätin sen paikoilleen, jos se vaikka on jonkun koti.


Metsä palkitsi minua viimeisillä kantarelleilla ja muutama suppilokin löytyi. Oma pikku kasvimaani tuotti vielä viimeisen kesäkurpitsan. Sain  kulhollisen vihreitä papuja ja kaksi kokonaista violetin väristä papua. Kun luulee, ettei saa yhtään papua, kulhollinen papuja on suuri saavutus.

39 kommenttia:

  1. Kiitos näistä. Kaukokaipuuta pukkaa. Vaan olen nuorena tyttönä uuttanut suopursuista hiuksille huuhteluainetta. Oli se kyllä aika mainiota varsinkin sadeveteen uutettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä saunassa on aina sadevettä, mutta supursuista tai mistään muustakaan en ole tehnyt hoitoainetta.

      Poista
  2. Onneksi on vielä metsiä, ei ole kaikkea avohakattu! Minullakin onni mökin lisäksi myös kotona: asutaan suojellun kaupunkimetsän vieressä eikä sitä hakata!

    VastaaPoista
  3. Metsän tuoksut hellivät mieltä...

    VastaaPoista
  4. Metsät ovat kyllä kauniita paikkoja. Tuo ylin kuva on aivan mielettömän kaunis <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumuinen aamu mökillä on kuin uni, josta ei halua herätä.

      Poista
  5. Voi miten kauniit kuvat!
    Mukavaa viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, voi melkein aistia saman kuin sinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvä hiljaisuus on jotenkin outoa, vaikka siis ihanaa. Yleensä ympärillä on jotain hälinää.

      Poista
  7. Niin ihania kuvia!
    Kivaa viikonloppua Ansu! <3

    VastaaPoista
  8. Metsässä on tunnelmaa. Minun mielestäni tuo sieni näyttäisi tatilta, näin kaukaa katsoen, mutta tutkikoot tietäväisemmät sitä. Mutta mitäpäs kivoja metallikiekkoja sulla onkin tuossa noitten puutarhan antimien seurassa? Ne näyttää kiinnostavalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiekot ovat luultavasti jostain esim. puskutraktorista ja yksi hihnapyörä. Näin vastasi mieheni, minä en tiedä niistä mitään. Ne tarttuivat mukaan metallilavalta.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Metsässä riittää kaunista kuvattavaa vaikka kuinka ja paljon.

      Poista
  10. Ihania kuvia! Suomen luonto/metsät on niin kauniita♥ Mukavaa alkavaa lokakuuta sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on ihan ehtymätön ihmetyksien keidas. Mukavaa lokakuuta sinullekin.

      Poista
  11. Hienoja kuvia. Syksykin voi olla kaunis kuten kuvistasi voi hyvin havaita.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  12. Nyt on kyllä ollut upeita ulkoiluilmoja, itsekin kiertelin kameran kanssa ulkona kuvailemassa syksyn väriloistoa.

    VastaaPoista
  13. Minustakin suopursun tuoksu on hieno. Tunnelmallisia kuvia.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomaisemissa on myös jotain hienoa, ainakin suopursun tuoksu.

      Poista
  14. Kaunis metsä, koti-Suomen vihreä sydän!
    Ihania luontokuvia ja hyvä saalis satoa!

    Lempeää lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä metsä, se on toinen kotini. Lempeää lokakuuta myös sinulle!

      Poista
  15. Pitäisikin mennä metsään...siellä sielu lepää =).

    VastaaPoista
  16. Näistä kuvista oikein tulvahtaa syksyinen tuulahdus. Ihania kuvia! Sunnuntaina itse piipahdin aamusta metsässä sienireissulla ja tällä kertaa mukaan lähti sienien sijasta puolukkaa. Kyllä siellä metsässä taas mieli lepäsi. Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukkaa on nyt aika mukavasti, kivoja punaisia metsän väripilkkuja. Mukavia syyspäiviä myös sinnepäin.

      Poista
  17. Näyttäisi olevan tatti ja on varmasti tossa kunnossa jonkun koti. Mutta hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että joku siellä asustaa, paras jättää rauhaan. Hyvää viikkoa myös sinulle!

      Poista
  18. Niin kauniita kuvia. Näissä oikein aistii syksyn tunnelman. Suomalainen luonto on niin kaunista. Kiva kun olette saaneet myös sienisatoa.

    VastaaPoista