Pihakierros mökillä

Halla vei perennat ja jatkuva vesisade uuvutti kesäkukkijat. Mitä siis voin esitellä mökkipuutarhasta? No, vaikka mitä! Kun katselee ympärilleen avaralla mielellä, luonto tarjoaa kaunista katseltavaa ja mieleen tallennettavaa näkymää.
"Lankakerät" kattilassa odottavat ompelukoneeseen pääsyä. Luulen, että pian saan pukea ylleni mehitähtimekon.

Rikkaruoho? Ei, vaan pitsiä rannalla. Monta pientä morsiuskimppua yhdessä kasvissa. Olen ehkä hieman häätunnelmissa, koska toisen tyttäreni häihin on aikaa enää kaksi viikkoa. Käyn läpi omia tunnelmia nuorena morsiamena 29 vuotta sitten ja tyttäreni lapsuutta ja nuoruutta.

Kuivan heinikon keskeltä paljastuu silmäniloa, johon perhonenkin on mieltynyt. Meillä on mökillä ajettavaa nurmikkoa, mutta myös luonnontilassa olevaa heinikkoa, jota mieheni niittää kerran kesässä. Hän yrittää aina säästää näitä luonnonkukkia. Kaikki pörriäiset. perhoset ja muut tärkeät hyönteiset ovat meille tervetulleita ja toivottuja vieraita.

Muovikäärme on laiturilla ilmeisesti siksi, että linnuillakin olisi jotain hauskaa. Luulin, että se karkottaa lintuja pois sotkemasta laituria, mutta pieleen meni. Linnut eivät vähää välitä käärmeestä. Ne nauravat partaansa ja käyttävät laituria kaikkiin tarpeisiinsa, varsinkin ulostamiseen.

Luin jostain, että vesikirput sopeutuvat herkästi ympäristön muutoksiin. Ne soveltuisivat siis erinomaisesti nykyajan hektiseen työkulttuuriin.

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle vai toisinpäin? Potkukelkka ei oikein sovi kuvaan ja sehän minua juuri kuvassa viehättää. Tämä on vähän niin kuin ihmisten kanssa. Minua puhuttelevat ihmiset, jotka ovat erilaisia, eivät sovi muottiin ja kulkevat sitkeästi omaa tietään.

Mieheni 40-vuotislahja on niin kuulumaton suomalaiseen mökkimaisemaan, ettei voisi enempää olla. Siksi sen paikka on juuri tuossa. Minun mielestäni pihalla ja puutarhassa pitää olla yllätyksiä, outoja juttuja ja kummallisuuksia.

Jossakin soivat kellot! Mistähän lie nämä kellot ovat tähän paikkaan itsensä soittaneet. Ei mitään havaintoa.

Koivun kannolla on paljon kavereita. Tämä kuva vie ajatukseni syksyyn ja koulun alkamiseen. Toivon, että kaikilla koululaisilla olisi kavereita. Nuorilla on ihan liian kovat paineet ulkonäöstä, vaatteista ja kaikesta siitä tavarasta, joka on pakko saada, kun kaikilla muillakin on. Katsokaa tuota vanhaa, rupsahtanutta ja sammaloitunutta kantoa. Se kelpaa, vaikka on ihan tavis. Toivon, että meille kaikille riittäisi vähemmän. Kohdataan ihminen ihmisenä.

Kuunliljat menestyvät melkein missä vain. Siksi olen istuttanut niitä mökille. Kotona ne jo kukkivat, mutta mökki on sen verran pohjoisemmassa, että kukinta antaa vielä odottaa. Humala on niin päissään, että se ei ymmärrä kiipeillä kunnolla terassin aitaa myöten. Olen yrittänyt vähän auttaa sitä, mutta ei se siitä mitään välitä. Se menee ihan omia reittejään ja mielellään maata myöten. Päissään on tietysti vaikea pysyä pystyssä.

Lopuksi vielä suosikkikasvini koivu. Se on kaunis kaikissa muodoissaan, myös halkona.