Retki Leivonmäen kansallispuistoon

Matkanjohtaja Petu toivottaa tervetulleeksi retkelle Leivonmäen kansallispuistoon. Puistossa on useita helppokulkuisia reittejä, joista voi valita itselle sopivan pituisen reitin. Lähdin matkaan mieheni, serkkuni ja Petu-koiran kanssa. Reppuun olimme pakanneet kahvia, voileipiä ja grillimakkaraa.

Opastauluissa kerrotaan tarkasti reiteistä ja nähtävyyksistä. Niissä annetaan myös ohjeita kulkijoille. Mielestäni ihminen muuttuu metsässä. Kaikki tervehtivät vastaantulijoita, vaihdetaan jopa muutama sana ventovieraiden kanssa. Ohjeita noudatetaan, roskia ei näy missään, luonto saa olla rauhassa ja tunnelma on levollinen.
Olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi viettää enemmän vapaa-aikaansa luonnossa. Tästä on olemassa joku suomalainen tutkimus, jossa todettiin, että ihminen voi paremmin luonnossa. Stressitaso alenee, verenpaine laskee ja mitä kaikkea muuta tutkimuksessa havaittiinkaan.

Reitit ovat laitettu selkeästi eikä eksymään pääse. Kiirettä ei ole. Aika pysähtyy. Ympärillä on kaunis metsä, joka tarjoaa upeita elämyksiä. Silmä harjaantuu katsomaan pieniä yksityiskohtia, kun antaa arkisen elämän jäädä hetkeksi taakse.

Pieni saarikin löytyy luontopolun vierestä. Miten sekin on siihen muodostunut? Näitä kysymyksiä herää muitakin matkan varrella. Luonto tarjoaa kaikenlaista ihmeteltävää.

Polut ovat leveitä ja helppokulkuisia, vaikka keskellä polkua saattaa olla kiviä tai kaatunut puu. Matkanjohtaja Petu tarkistaa tässä reitin sopivuutta.
Kolme päivää retken jälkeen Petulle kävi todella ikävästi. Rauhallisella sunnuntaiaamun lenkillä iso koira hyökkäsi Petun kimppuun. Se raateli Petu-paran huonoon kuntoon. Petu toipuu nyt kahdesta leikkauksesta. Sillä on lukuisia tikkejä ja vahva lääkitys. Vanha herra sinnittelee ja toipuu hitaasti, mutta onneksi paraneminen etenee.

Polku on vaaran päällä ja maisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Petu haistaa varmasti repussa olevan makkaran ja toivoo retkiseurueen etenevän kohti nuotiopaikkaa.
Minua niin harmittaa Petun ikävä kohtalo. Petu on harmiton, iloinen ja vallaton veikko, joka on kaikkien kaveri. Retkellä Petu oli irti, mutta se tuli samantien hihnaan, kun emäntä kutsui.  Miksi sen toisen koiran piti hyökätä ja tehdä niin pahaa jälkeä? Koiranelämään ei pitäisi kuulua tuollaista.

Makkaroista otin kuvan heti, kun ne oli saatu nuotiolle. Kun ihana paistetun makkaran tuoksu alkaa tulla nenään, kuvaaminen unohtuu helposti. Kansallispuistossa on myös hieno laavu, mutta emme jääneet siihen, kun siellä oli muitakin ihmisiä. Tähän nuotiolle tuli nuori pariskunta, joka oli yöpynyt teltassa puiston alueella. Mitä retkeilyhenkeä! Minä en ehkä enää taipuisi telttaan, sen verran olen jo mukavuudenhaluinen.
Nuotiolla oli mukava levätä, muistelimme lapsuutta ja nautimme kiireettömyydestä. Ja kyllä, Petu-koirakin sai makkaraa.

Polttopuille on varattu näin hieno säilytyspaikka ja itsekin voi tehdä polttopuita valmiiksi seuraaville retkeilijöille.

Matka jatkui vielä jonkin aikaa vaaran päällä ja polku päättyi aivan niemen kärkeen. Sanat eivät riitä kuvaamaan paikan kauneutta. Vettä joka puolella! Matkanjohtaja Petu piti visusti johtoasemaa, kun käännyttiin takaisin. Sillä oli varmaan jo kiire kotiin päiväunille.

Matkalla on sijaa myös mielikuvitukselle. Mitä kaikkea voikaan nähdä näissä kivissä ja juurissa?

Loppumatkalla pääsimme kulkemaan pitkospuita pitkin. Kansallispuisto on tunnettu myös suoalueista, joten muitakin pitkospuureittejä löytyy. Matkanjohtajamme oli erinomainen opas. Toivon hänelle pikaista paranemista, sillä ensi kesänä olisi varmasti mukava tehdä uusi retki. Kyllä, kyllä, makkaraakin on taas luvassa.