keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Virkkausta ja askartelua

Iltaisin on mukava rauhoittua käsitöiden pariin. Mielenkiintoisia ohjeita olisi vaikka kuinka paljon, mutta en millään ehdi toteuttaa kaikkea mitä haluaisin. Virkattu kori ja tuunatut purkit kuuluvat siihen käsitöiden sarjaan, jotka ehtii toteuttaa yhdessä illassa.
Toinen purkki on hedelmäsäilykepurkki ja toinen on pieni sipsipurkki. Kietaisin ympärille askartelupaperia ja päälle muutaman kerroksen lakkaa. Aikaa meni vain lakan kuivumista odotellessa.
Virkatun korin ohje on Lankavan sivuilta http://www.lankava.fi/OHJE-Esteri-kori. Ohjeessa on käytetty seiskan puikkoa, mutta minä virkkasin kympillä. Jätin pois muutamat lisäykset, muuten korista ei olisi tullut ryhdikäs. Kori oli tosi helppo tehdä, mutta oikea käsi on koetuksella. Paksulla langalla ja koukulla virkkaaminen kysyy käsivoimia, joita minulla sohvaperunaurheilijalla ei ole tarpeeksi.
Syksy on vienyt kukat pihalta, mutta onneksi kukkia saa muussakin muodossa. Taittelin Riimingan verkkokaupasta ostamaani laukkuun vetoketjusta kukkia. Vanhan hupparin vetoketju sai uuden elämän. Pinterestistä löytyy vaikka minkälaisia ohjeita vetoketjun uusiokäyttöön.
Nämä olivat syyslomani ensimmäiset käsityöt, jotka ehdin tehdä jo viime viikonloppuna. Nyt olen mökillä ja täällä teemme polttopuita, haravoimme pihaa ja muita ulkopuuhia. Käsitöitä nämäkin ja sohvaperunalle mukavaa jumppaa.

15 kommenttia:

  1. Kivat noi purkit, mullakin on seuraavassa postauksessa purkkeja, mutta ne on maalattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkkeihin voi keksiä monia pintoja, maalaus sopii varmasti.

      Poista
  2. kivat purkit :) helppo täyttää ja viedä tuliaisiksi kylään mennessä.http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiitos ja kiva, kun tulit piipahtamaan blogiini. Tulenkin vastavierailulle.

    VastaaPoista
  4. Onpas hienoja!
    Tuo virkattu kori on ihana!
    Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, toffeet katosivat melko pian suuhuni kuvauksen jälkeen.

      Poista
  6. Tosi nätit nuo tuunatut purkit ♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Purkkeja ja papereita olisi vaikka kuinka paljon. Vain mielikuvitus on rajana näissä hommissa.

      Poista
  7. Hauskat nämä sinun käsityöt. Minäkin olen joskus haaveillut tekeväni vetoketjuista jotain kaunista, mutta vielä ei ole näkyvää syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen piti miettiä, että sain vetoketjusta kukan. Pinterestissä on monimutkaisempiakin ohjeita, mutta minä tyydyin helpompaan ratkaisuun.

      Poista
  8. Kiitos! Koreja olisi kiva tehdä lisää, mutta kädet joutuu niin koville.

    VastaaPoista