Mökkipiha valmiina talveen

Viime viikon syyslomalla laitoin mökkipihan talvikuntoon. Olin vähän haikeissa tunnelmissa. Kasvimaa on niin paljon nätimpi kesällä. Nyt täytyy vain iloita hyvästä papusadosta, jonka sain sateisesta kesästä huolimatta. Papuja on pakastimessa vaikka kuinka paljon, kun vain muistaisin käyttää niitä.

Tex Willerin kesäkahvilakin on nyt suljettu. Kesällä oli niin mukava istua keltaisella puusohvalla räsymatoista tehtyjen tyynyjen keskellä, lukea kirjaa ja nauttia kesästä.

Vuorikaunokki (vai olikohan se oikea nimi tälle kukalle) sinnittelee varmaan minun kiusaksi. Nakkasin sen kukkapenkistä pois, kun se tykkää vallata koko penkin. Se saa levitä kasvimaan taakse ihan niin paljon kuin haluaa.
Tietysti ihan pikkuisen kiitän sitä väriläiskästä, jota sininen kukka tuo muuten niin syksyiseen pihaan.

Tätä katsellessa huokaisen syvään. Näen itseni päiväunilla huvimajan sängyllä. Sisään pyrkii ainoastaan leppeä kesätuuli, joka heiluttelee oven edessä olevaa pitsiverhoa. Kaari Utrion kirjassa yritetään epätoivoisesti selvitä Turun palosta ja minä vain vaivun kohti unta.
Mukavat muistot kantavat talvella. Nyt ei auttanut kuin laittaa ovi lukkoon ja vielä lauta oven tueksi, ettei lumi tule sisään ihan omin avuin.

Laiturista on jätetty joskus toinen osa talveksi veteen. Jää riepotteli sitä kuitenkin sen verran, ettei toista kertaa sorruta samaan virheeseen.
Istuin laiturilla kesällä ja kuuntelin hiljaisuutta, mikä sinänsä ei ole kovin helppoa. Lauseena se on tosi kaunis. Jos on pidemmän aikaa ihan hiljaa ja ympärillä ei kuulu mitään, saattaa olo tulla hieman levottomaksi. Jos on stressaantunut, hiljentyminen kyllä onnistuu, mutta aluksi se tuntuu oudolta. Näin ainakin minulla!

Laavu oli yllättävän hauska rakennusprojektina ja sitten myöhemmin käytössä. Siellä tuli istuttua monena iltana. Aloitimme kuusien kaatamisen pääsiäisenä, kun luntakin oli vielä maassa. Laavu valmistuikin jo alkukesästä. Ensi kesänä voisimme vielä muurata kaivonrenkaan ulkokuoren luonnonkivillä.
Penkit nostettiin talveksi laavun sisälle. Näin niille saa vähän lisää käyttöikää.

Kuura jo hunnutti kattoja, kun me touhusimme laavua talvikuntoon. Kyllä minulla on vielä tekemistä, että oppisin pitämään talvesta. Syksykin on mielestäni yleensä lähinnä ankea. Jotain olen oppinut ja kiitos kuuluu monelle bloggarille. Olen katsellut blogeissa todella kauniita kuvia ja olen nähnyt niissä syksyn värikkäänä ja vähän uudesta näkökulmasta. Siis kiitos kaikille mieleni virkistämisestä.

Lupiini on löytänyt tien mökkipihaani, vaikka ei sen kyllä olisi tarvinnut. Se on ihan nätti syksyn harmaudessa, mutta kesällä lupiineja saa niittää riesaksi asti. En kyllä jaksa kauheasti valittaa, antaa kaikkien kukkien kukkia.

Raahasimme vuosia sitten kulotetusta metsästä kantoja, joista tein kukkapenkin. Siis kannot reunoiksi ja multaa keskelle. Joka vuosi istutan keskelle kesäkukkia, yleensä pientä samettikukkaa.
Lokakuussa alkaa sitten talvikukkien vuoro. Ensin pieni "lumihuntu" ja sitten koko penkin peittävä "kinoskukka". No annan taas niidenkin kukkien kukkia, mutta odotan enemmän sitä aikaa, kun talvi taipuu ja lumi ei enää jaksa.