tiistai 30. elokuuta 2016

Meille tuli koira

Meilläkin on nyt koira. Sen nimi on Nötkötti. Minulle tuli lapsuusmuistot mieleen, kun äiti kaivoi purkista säilykelihaa ja laittoi sitä keittoon. Säilykelihaa kutsuttiin nötkötiksi.
Löysin yhdeltä metallilavalta (olisiko tuo ollut jonkinlainen grilli) Nötkötin vartalon ja siitä alkoi muiden osien kerääminen ja rakentelu.
Tassut ovat poikani vanhoja jääkiekkolätkiä.
Nötkötti on lempeää rotua ja hyvin helppohoitoinen. Vahtikoiraominaisuuksista ei ole vielä varmuutta.
Meille tuli myös lehmä, joka sai nimekseen Peltikki. Se laiduntaa kesämökin edustalla ja pitää heinikon matalana. Peltikin rakentelu alkoi myös vartalosta eli vanhasta jerrykannusta.
Joku voi miettiä, että miksi ideoin romuista kaikenlaista. Se on loistavaa yhdessä tekemistä miehen kanssa. Hänestä on kiva rakennella ja jatkojalostaa ideoitani. Maailmassa on liikaa tavaraa. Metalli kierrätetään ja se on hyvä asia. Silti tämä on jonkinlainen kannanottoni siihen, että emme tarvitse kaikkea sitä tavaraa, jota jatkuvasti ostamme.
Haluan myös lisää huumoria puutarhaan ja tietysti edullisesti. Käsillä tekeminen ja luova suunnittelu tuottaa minulle tällä hetkellä paljon iloa.
Kota-merkkinen uunin sydän toimii mainiosti kukkaruukkuna. Korkean kukan nimeä en tiedä. Minulla oli keväällä taas se perinteinen tilanne, kun käsissä oli vielä siemenpusseja, joita oli tullut hankittua hieman liikaa. Kuljin pihalla ja mietin, että minne ne siemenet tyrkkäisi. Sitten kesällä ihmettelin, että mitä tuohon Kotaan tuli laitettua. Minun piti ottaa kuva sitten, kun miljoonakello on parhaimmillaan. Sitä hetkeä ei koskaan tullut näin sateisena kesänä.
Nätti kukka. Vai onko rumia kukkia olemassa, ehkä erikoisen näköisiä, mutta ei rumia.

12 kommenttia:

  1. Kaunis malvikki. Puutarhaan on mukavaa askarrella kaikenlaista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on siis malvikki. Kiitos sinulle tiedosta. Bloggaamisen yksi iloista, aina joku tietää.

      Poista
  2. Onpas hauskat koira ja lehmä!
    Mukavaa illan jatkoa!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä vielä, tuleeko muita eläimiä. Mukavaa iltaa myös sinulle ❤

      Poista
  3. Ihania koiria ja lehmiä.
    Malvikkihan tuo. Itselläni kasvaa pinkkinä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ☺. Malvikkia löytyy siis myös pinkkinä. Se onkin kaunis väri.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin tässä jo seuraavaa projektia, olisikohan sekin jokin kotieläin.

      Poista
  6. Hauska. Taitaa olla rauhallisempi kuin meidän Mindi =).

    VastaaPoista
  7. Joo, mutta ei taatusti yhtä pehmeä, leikkisä ja suloinen niin kuin Mindi ❤

    VastaaPoista
  8. Hi I love you house and you blog ,, you have a new follower
    Amgelica

    VastaaPoista
  9. Thank you Amgelica. You are very welcome to see my blog ☺.

    VastaaPoista