keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Nötkötin tärkeä tehtävä


Olen koko ajan sanonut, että Nötkötti ei ole mikään tavallinen koira. Sen pään sisällä on elämää. Västäräkki on nimittäin pesäpuuhissa.


Huomatkaa, mikä rauhallisuus ja uljas ryhti. Nötkötti seisoo hievahtamatta ja toimittaa tärkeää tehtäväänsä. Ensin esiintyminen Lahden Pihapiirimessuilla ja nyt tämä lintuperheen vartiointi, ei ole koiran elämä helppoa.


Minun piti öljytä Nötkötin alla oleva terassi, vaan siitäpä ei tullut mitään. Sen sijaan sommittelin kasvihuoneen lattialle laattoja, että mies pääsee niitä asentamaan,


Takapihan terassilla tiirailin lintuja kiikareilla ja kulman takana vartiossa seisovaa Nötköttiä.


Siivosin huvimajan kesäkuntoon ja  kannoin tavarat paikoilleen. Kaikki irtaimisto paitsi huonekalut ovat talvella sisällä mökissä. Keinutuoli alkaa kyllä kärsiä kosteudesta, mutta vielä siinä voi unelmoida vaaleanpunaisia unelmia.


Unelmointia kyllä häiritsi pöydällä oleva avonainen piparipurkki ja unelmani muuttuivat äkkiä suklaan ruskeiksi.


Annan teille nyt todella toimivan puutarhavinkin, joka on uhkailu. Sinikka-luumupuu on ollut kotipihalla ainakin viisi vuotta. Viime vuonna oli tähän asti paras sato, kolme luumua. Sanoin Sinikalle, että ensi keväänä näytän sille sahaa, jos tahti ei muutu. Ja miten kävi, Sinikka kukkii vimmatusti.

48 kommenttia:

  1. Nötkötin vaativa tehtävä!!

    Täällä kirsikkapuut, 7 kpl, teki seitsemän vuoden jälkeen ensimmäisen sadon, kokonainen kirsikka, mutta kriikunat eivät ole edes kukkineet, 15 vuoteen...

    VastaaPoista
  2. Tuppaa nötkötin katsominen vähän naurattamaan! Hyvä pesäpaikka västäräkillä.

    VastaaPoista
  3. Hauska nötkötti!
    Laattojen suunnittelu onkin varmasti mukavaa hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa vain saisi kaikki laatat paikalle. Kolmessa erässä pitää tuoda peräkärryssä, ettei tule liikaa painoa.

      Poista
  4. Kylläpä lintu on löytänyt turvallisen pesäpaikan :) Kauniilta siellä näyttää puutarhassa ja Sinikka taitaa todella yllättää tänä kesänä runsaalla sadoilla. Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
  5. Hassun paikan västäräkki valinnut, toivottavasti pihapiirissä ei nyt tarvitse hiippailla varpaisillaan jotta pesintä ei häiriydy. :-) Joskus hedelmäpuut osaavat yllättää iloisesti. Täällä odotellaan luumupuun kukintaa josko se tänä vuonna yllättäisi vai pitääkö kokeilla sinun "sahatemppua". :-) Lupsakkaa suvipäivää. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nötkötin pää saattaa olla aika kuuma helteellä. Pelti kuumenee melko lailla.

      Poista
  6. Hellyyttävä linnunpesäpaikka.
    Empä hennoisi tuommosta uhkailua tehä. Nyt varmaan saat vetisiä luumuja palkaksi. :)

    VastaaPoista
  7. Nötkötti ja Sinikka:) Nötkötti on varmaan kovasti ylpeä tärkeästä hommastaan ja Sinikka lie sellainen hidas luonnteeltaan, ettei turhia hötkyile. Mutta kun alkuun pääsee, niin näyttää, että kyllä osataan:)

    VastaaPoista
  8. Nötkötti on niiiiin mahtava tyyppi <3 Hyvä Nötkötti, pidä lintusista hyvää huolta!
    Oih, on tosiaan kaunista kukintaa. Uhkailu on yleensä hyvin toimiva tapa saada tahtonsa läpi; uhkailu, kiristys ja lahjonta. Khihii :)

    VastaaPoista
  9. Voi Nötkötti. :DD
    Ihana tunnelmakuva kesähuoneen keinutuolista.
    Ja entäs sitten Sinikka, ihanuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin viettää kesähuoneessa enemmän aikaa, mutta muut kivat puuhat vievät myös aikaa.

      Poista
  10. Löytyipä sopiva pesäpaikka västäräkille! Uhkailu kannattaa puutarhassa, nyt ei minun ole tarvinnut uhkailla sahan kanssa, Sinikkani aukaisee huomenna kukkansa. Tontillasi on kaunis koivikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivikko on minun sielunmaisemaa. Muut puut on raivattu pois.

      Poista
  11. Olipa västäräkillä kiva pesäpaikka.
    Kauniisti kukkii luumupuu. Meillä tuli kerran niin paljon, että halkaisi koko puun. Sen jälkeen on pantu uusi, mutta ei yhtään luumua, pitäiskö meidänkin tehdä niille uhkaisuja ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mihin minä joudun sadon kanssa. No, sitä ei kannata vielä miettiä.

      Poista
  12. Koiruus on niin tärkeänä, hienoa työtä. ;) Ja juu, uhkailu toimii kyllä kasvien kanssa! Äitee oli kerran heittämättä vanhaa kliiviaa menemään, kun ei se koskaan kukkinut, ja kas, sitten tehtiin niin komeat kukat että...

    VastaaPoista
  13. Jopa västäräkki tietää, missä on hyvä pesiä! Sinikka kukkii kauniisti, toivottavasti pölyttäjät ovat ahkeria puuhissaan, jotta satoa tulisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pölyttäjillä on tärkeä rooli. Toivottavasti niitä olisi nyt paljon liikkeellä.

      Poista
  14. Kaunis luumupuu ja ihanaa kesän lumoa!
    Kyllä on lintunen löytänyt hyvän pesäpaikan.

    Auringon hellimiä päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko hellii meitä nyt oikein kunnolla ja se tuntuu niin ihanalta.

      Poista
  15. Ihana Nökötti ja ihan paras tehtävä <3
    Olemme koulussa oppineet, että pienellä uhkailulla kasvit tokenee ja kukkat asettuu kimppuihin ;)

    Mukavia tuunaushetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
  16. Voihan Nötköttiä, taitaa olla tyytyväinen olotilaansa.
    Ihanan kesäisiä kuvia ja tuo keinutuolikuva on kyllä huippukaunis♥

    VastaaPoista
  17. Onpas västäräkki löytänyt kivan pesäpaikan.
    Kaunis luumupuu, kun on noin paljon kukkia.
    Aurinkoista viikon jatkoa!☀️🌸❤️

    VastaaPoista
  18. Hauska Nötkötti pesineen 😀Ja upeasti kukkii Sinikka 😀
    Ihana näkymä huvimajasta 😀
    Oikein mukavaa viikonlopun odotusta 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Voi miten tärkeä homma Nötkötillä! Minä uhkailin tomaatintaimiani viime keväänä kompostilla, sinnittelivät hengissä kylmän kevään ja päästiin yhteisymmärryksessä kasvariin satoa tekemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vaan menee, kasveilla on varmaan jonkinlainen kuuloaisti 😀

      Poista
  20. Onpa kiva Nötkötti! Ja niin kaunista on tuo luumupuun kukinta. Me täällä saamme nauttia tuomien kukinnasta. Hyvää viikonlopun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin lehdestä, että pölyttäjiä on vähän liikkeellä. Jäänköhän taas ilman satoa?

      Poista
  21. Ihana Nötkötti! <3 Tärkeä tehtävä hänellä. :) Kiitos vinkistä, voi olla että sitä tarvii joskus. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaisia keinoja pitää käyttää sadon varmistamiseksi 😊

      Poista
  22. Ihana Notkötti♥ Kylläpä vaan nyt pitää olla tarkkana ja vahtia että saa linnut pesiä rauhassa, ei siinä passaa paljon päätään liikutella:) Tuo uhkailu on kyllä toimiva konsti..pitääkin kokeilla:)) Upeasti kyllä kukkii♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä täytyy olla nyt hiiren hiljaa ja katsoa tarkasti missä päin liikkuu.

      Poista
  23. Hurmaava nötkötti ja on lintukin löytänyt vallan mainion pesäpaikan :)

    VastaaPoista