lauantai 26. toukokuuta 2018

Minä ja "Hemmo"


Minusta tuli mummu tällä viikolla ihan ensimmäistä kertaa. Kävin tapaamassa pikkumiestä ja tuohon ensikohtaamisen ei löydy sanoja. Sydän täynnä rakkautta tartuin häntä kädestä kiinni ja esittelin itseni yksinkertaisesti: "Minä olen sinun mummusi." Tunsimme syvää yhteenkuuluvuutta, vaikka toinen meistä nukkui ja se en ollut minä.

Aion olla tuon pikkuhemmon (Hemmon päivänä syntynyt) elämässä läsnä. Haluan olla mummu, jonka lapsi muistaa lämmöllä. Sellaisesta tavallisesta elämästä ja yhdessäolosta syntyvät parhaimmat muistot. Ei kai siihen sen kummempia vaadita.


Ostin itselleni kukkia iloisen tapahtuman johdosta. Samalla pohdin, että otan mallia oman äitini isovanhemmuudesta. Äiti sanoi aikoinaan minulle, että pitää mennä lapsen tasolle ja kävi lattialle istumaan. Vielä tällä viikolla hän harmitteli, ettei hän enää jaksa lähteä uimaan nuorimman eli 10-vuotiaan lapsenlapsen kanssa. Lohdutin äitiä, että hän on ollut kaikkien seitsemän lastenlasten elämässä läsnä enemmän kuin olisimme edes osanneet toivoa.


Nuori äiti leipoi minulle ihanan äitienpäiväkakun. Hän viettää ensimmäistä äitienpäiväänsä sitten ensi vuonna. Tässä teillekin kuva kakusta.

Nuuhkin pikkuhemmon ihanaa vauvantuoksua ja tunnistin sen vuosien takaa. Minunkin vauvat tuoksuivat juuri samalle. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Tästä vauvasta ovat vastuussa hänen äiti ja isä. Nyt on toisten vuoro ja minulla alkaa uusi tehtävä ja rooli.

Makustelen sanaa mummu ja valmistaudun uusiin hommiin. Tunne on kertakaikkisen mahtava. Sydän ihan pakahtuu onnesta!

55 kommenttia:

  1. Voi Ansu, onneksi olkoon <3 Olipa ihania uutisia heti aamusta *halaa* <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut kyllä tämän viikon ihan pyörryksissä. On tämä niin ihanaa ❤

      Poista
  2. Ihana uutinen:) Onnea ja kaikkea siunausta pienelle ja kaikille isoille! Itselläni ei lapsenlapsia vielä ole, mutta eilen huomasin pohtivani asiaa vähän uudella tavalla. Näin nimittäin vanhemman naisen lykkivän pientä lasta rattaissa ja sen nähdessäni tuumin, että millaistahan olisi jos lapsenlapsi olisi hoidettavana. Tuumin, että se olisi erilaista kuin omien kanssa, kun se ei olisi ympärivuorokautista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö. Tämä onkin jännää, kun ei tarvitse enää hoitaa koko ajan, vaan olenkin nyt ihan eri roolissa.

      Poista
  3. Onnea! Lapsenlapset ovat kerrassaan ihania. Itselläni 2 (3v ja 3kk).Itselläni myös rakas iltatähti 8kk joka vei sydämen syntyessään, olenhan jo 45 vuotias. Sinulla on uusi elämänvaihe juuri alkanut. Mummius on jotain sanoinkuvaamatonta. Ihanaa kesää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea myös sinulle! Iltatähti on ihana ja erilainen vaihe, kun tietää jo paljon ja on todellakin valmis äidiksi. Mummius on myös varmasti mahtavaa, odotan vain, että tapaisin taas tuon valloittavan pikkumiehen. Ihanaa kesää myös sinulle!

      Poista
  4. Voi ihanaa, hurjan lämpimät ja rakkaat onnittelut tuoreelle mummolle. Vauvat on niin ihania, voi että.
    Onnittelut myös vauvan vanhemmille <3
    Meillä isovanhemmat ovat olleet suuressa roolissa lastemme kasvaessa. Suurin ja tärkein merkitys oli lasten alkutaipaleella kun molemmilla oli koliikkia eli valvoimme paljon, silloin apu oli erityisen tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊. Yritän olla herkillä korvilla ja kuulostella milloin apua tarvitaan.

      Poista
  5. Oi miten ihanaa ja lämpimät onnittelut niin pienokaisen vanhemmille kuin teille isovanhemmille! Kaikkea hyvää myös pikkuiselle :D.

    On suuri ilo ja onni rakastavat isovanhemmat niin lapsen elämässä kuin lapsen vanhempien arjessa. Se on meidänkin haaveemme sitten joskus, vielä meillä lapsenlapsia ei olekaan. Omat lapseni eivät kummaltakaan mummulta saaneet syliä eikä rakkautta, se on niin surullista. Oma mummoni ja pappani on ihana esimerkki rakastavista isovanhemmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla riittää rakkautta ja syliä, oikein puhkun onnea.

      Poista
  6. Voin kuvitella, miten tunteellinen hetki on ollut ja jatkuu edelleen. Tulee ihan tippa silmään täälä lukiessakin. Valtavan paljon onnea teille kaikille! Ihmisen taimi on niin hento ja pieni, että kaikki haluaa häntä rakastaa ja hoivata. Ja hyvä niin. Pikkuinen tarvii paljon rakastavia ihmisiä ympärilleen.
    Miä olen ollu mummi meiän lasten karvasille " lapsille" jo pitkän aikaa, mut ei taida olla ihan sama fiilis. ;)
    Ja olipa kiva, että se et ollu siä, joka tilanteessa oli unessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Olishan se ollut aika erikoista, kun mummu olis laittanut pitkäkseen ja nukkunut lasta tavatessa 😀

      Poista
  7. Voi miten ihanaa!
    Onnittelut koko perheelle ja mummulle!❤️

    Tosi upea kakku!
    Hyvää viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
  8. Onnea koko pienen lähipiirille ja Sinulle tästä uudesta roolistasi mummuna. Samanlainen ensionni oli minulla jo 1985 kun ensimmäinen pojantytär syntyi. Nythän heitä on jo tusina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No sinulla onkin jo paljon lastenlapsia. Mahtaa olla iso porukka, kun koko perhepiiri on koolla.

      Poista
  9. Ihana uutinen. Lämpimät onnittelut sinulle ja vauvaperheelle!
    Minä en ole vielä mummu, mutta tehtävää olen saanut harjoitella pikkuveljen tyttären kanssa. Aika mukavaa, sanoisin.

    VastaaPoista
  10. Lämpimät onnittelut halausten kera! On varmaan tosi ihanaa tulla mummiksi! Antoisia yhteisiä hetkiä teille! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan jo niin kovasti pikkumiehen näkemistä uudestaan.

      Poista
  11. ONNITTELUT!!
    Muistan hyvin vastaavan tapahtuman omassa elontiessäni. :)

    VastaaPoista
  12. Ihanaa! Onnea ja siunausta koko perheelle ja tuoreelle mummulle! <3

    VastaaPoista
  13. Onnittelut, lasten tasolla oleminen on ihanaa.

    VastaaPoista
  14. Lämpimästi onnea Ansu-mummu!❤
    Tiedän tuon tunteen! Isovanhemmuus on ihan oma lajinsa ja sitä ei kukaan ymmärrä ennenkuin se osuu kohdalle!
    Nautinnollisia hetkiä pikkuihmisen kanssa!

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Mitä lämpimimmät onnittelut uuden perheenjäsenen johdosta. Mummius on ihanaa. ❤️❤️

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea mummulle. <3
    Nyt alkoi uusi aika ja uusi tehtävä. :)

    VastaaPoista
  18. Onnittelut uudesta tärkeästä roolista!

    VastaaPoista
  19. Suuret onnittelut mummulle :)

    VastaaPoista
  20. Mummona olo on ihanaa♥ Paljon onnea sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikei odotan, että pääsen enemmän mummun tehtäviin.

      Poista
  21. Ihanaa, paljon onnea sinulle ja koko perheelle. Olet saanut uuden ihanan roolin elämääsi!

    VastaaPoista
  22. Iso, ilahduttava uutinen. Paljon, paljon onnea mummulle. Varmasti paras lahja, minkä näin kesän kynnyksellä voi saada.

    VastaaPoista
  23. Voi, miten ihana uutinen! Oikein paljon onnea niin sinulle kuin koko perheellekin! Mukavaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä näissä tunnelmissa on mukava viettää kesää.

      Poista
  24. Tosi paljon onnea sinulle. Tiedän mitä on kun ensimmäinen lastenlapsi syntyy.
    Siinä menee pää ihan sekaisin, sydän sulaa tuon pienen vauvelin edessä.
    Häntä katselisi vaikka kuinka kauan.
    Ihania aikoja sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Odotan niin kovasti ensi viikkoa, että pääsen katselemaan vauvaa ja pitämään häntä sylissä.

      Poista
  25. Ihana uutinen! <3
    Voin vain kuvitella tuon pakahduttavan tunteen.
    Vauvan tuoksu on niin ihana.
    Toivottelen ihania hetkiä pienen "Hemmon" kanssa sinulle Ansu!:)
    Mummu, niin ihana sana!<3
    Ja hei, ihana kakku!

    VastaaPoista
  26. Ihana pikkuinen♥ Upea kakku! Onnitteluja mummulle ja koko perheelle♥

    VastaaPoista
  27. Niin paljon onnea tuoreelle mummulle ja paljon, paljon kaikkea hyvää ja siunausta pikkuiselle ja hänen perheelleen 💕Tiedän niin tuon isovanhemmuuden tunteen ❤️

    VastaaPoista