lauantai 22. syyskuuta 2018

Riisitunturilla


Lapin reissuni jatkui Riisitunturille. Ennen vaellusta kävin aivan ihanassa Korpihilla-kahvilassa. Kahvila oli keskellä ei mitään ja silti siellä oli paljon asiakkaita.


Kahvilan sisustus oli romanttista. Tässä ympäristössä oli mukava syödä hillapiirasta kahvin kera.


Ruska oli vasta alkamassa, mutta maasto oli jo osittain verhoutunut punaiseen mattoon.


Riisitunturilta oli hyvät näkymät joka suuntaan, vaikka maisemat eivät olleet niin jylhiä kuin Pienellä Karhunkierroksella. Tosin taivas oli harmaa ja vesisade hieman häiritsi matkantekoa loppuvaiheessa.


Edellispäivän vaellus tuntui jaloissa, mutta vielä pääsin yli esteiden. Vaellusreitin pituus oli tällä kertaa 11 kilometriä.


Punaisen lisäksi keltaisen eri sävyt näkyivät maastossa ja puissa. Jälleen kerran sain ihailla luonnon ihmeellisyyttä.


Riisitunturin ympäristössä ei näkynyt niin paljon vettä kuin Pienellä Karhunkierroksella, mutta pieniä jokia ja puroja kuitenkin.


Laavupaikoilla ihmiset ovat tuttavallisia ja mukavia. Kaikkien vaeltajien makkarat olivat sulassa sovussa grillissä ja kypsymistä odotellessa vaihdettiin kokemuksia retkestä.


Pitkospuita oli siellä täällä ja niitä pitkin mentiin aukeiden ja suomaisemien läpi.


Nämä ladot ovat joskus olleet hyvin tarpeellisia. Pellot ovat olleet käytössä ja niistä saatu vilja on viety latoihin. Viljaa on haettu talvella, mutta miten, varmaan hevosilla umpihangessa. Yhtään tietä ei näkynyt lähimainkaan. Ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.


Illalla oli mukava viettää aikaa ystävien kanssa. Ravintolaan ei enää kukaan jaksa lähteä tässä iässä, mutta se ei tahtia haitannut. "Korkkarit" kattoon tytöt!

32 kommenttia:

  1. On kaunista ruskan väritystä Lapissa.Ihanat nuo villasukat,meillä on kaivettu myös villasukat esille jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat ovat jo tarpeelliset, vaikka sää on melko lämmintä.

      Poista
  2. Varmasti mieli lepäsi noissa maisemissa, upean näköistä. :) Mahtava tunnelma myös villasukkakuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni pelleilivät, kun ei me enää jaksettu lähteä ravintolaan katsomaan Anne Mattilaa. Sujuu se tanssiminen mökissäkin.

      Poista
  3. Elämyksesi sen kuin vaan jatkuu...
    Hyvää syksyistä viikonloppua ❤️ T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mahtavia maisemia, kuten aina Lapissa. Ikävä tulee noita maisemia nyt kun enää tuskin kovinkaan usein tuonne suuntaamme kun tytär on muuttanut sieltä pois. Ehkä kuitenkin joskus on pakko sinne vielä päästä. Ruska-aikaan emme valitettavasti ole koskaan sattuneet sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että en minäkään tule Lapissa kovin usein käymään. Matka on niin pitkä.

      Poista
  5. Ihana reissusi jatkuu pitää käydä se karhunkierros postaus vielä kurkkaamassa. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
  6. Ihana reissu! Kunpa itsekin joskus pääsisi ruskamatkalle. Viimeinen kuva on riemukas.
    Onnellista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. Teidän reissu näyttää niin ihanalle, Lappi on upea lomailukohde♥

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia reissustanne. Hyvää viikonloppua. ❤️

    VastaaPoista
  9. Kivan kuuloinen reissu. Tässä teki itsekin pienen retken ottamiesi kuvien kautta. Kivoja kuvia ja tuo on varmasti ollut mukavaa vastapainoa kaikelle etelän hulinalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän jaksan hulinapaikkoja. Luonto on paras.

      Poista
  10. Lapin ruska on minulta vielä kokematta, toivottavsti joskus toteutuu, tuollaisessa luonnossa on ihana vaeltaa.

    VastaaPoista
  11. Upeita maisemia edelleen.
    Tollaset erilaiset kahvilat on just ihania. Niihin ihmiset lähtee varmaan kaukaakin ihan vaan päiväkahvin merkeissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsen matkallani aina sellaisia hieman erilaisia kahviloita.

      Poista
  12. Onpa viehättävä kahvila! Kyllä tuolla kelpaisi herkutella piirakan palanen jos toinenkin! Upeat ovat maisemat jälleen. Kyllä teillä on ihana reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillapiiras oli niin makoisa, että vieläkin tunnen maun suussa.

      Poista
  13. Ihania kuvia, kiitos näiden jakamisesta. Teillä on varmasti kiva reissu. Hienoa maaruskaa näyttää jo olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaruska oli kauniin punaista, eikä se ollut vielä edes kauneimmillaan.

      Poista
  14. Hienoja kuvia reissustanne ja tunnelmallisen näköinen kahvila.

    VastaaPoista
  15. Oi että, hienoja kuvia. Varmasti ihana reissu!

    VastaaPoista