keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kesämuistoja


Tex Willerissä istuin kesällä monta kertaa. Se oli tukikohta, jossa mietin, että mitähän seuraavaksi tekisin.


Vaikka osaan säntäilyn ja uurastamisen hieman kyseenalaisen taidon, osaan nauttia myös hetkestä. Saatoin miettiä kaikessa rauhassa köynnöshumalan matkaa maasta Tex Willerin sisäkattoon asti.


Pitsiverhojen takaa katselin kasvimaata ja ruusupavun kasvua. Lopulta se peitti kaariportin kokonaan ja minä olin kolme ämpärillistä papuja rikkaampi.


Garden Cafe ja Morgan Kane olivat kesän rakennuskohteita tai oikeastaan enää niiden viimeistelyä. Siitä huolimatta ehdin istuskella niissäkin ihan mukavasti. Kaikkea sitä ehtii, kun ei kiirehdi.
 

Syksy vaan hiipii. Lehdet kellastuvat eikä niitä auta piilotella edes pitsiverhoilla.


Kun toiset laskettelevat, hiihtävät ja nauttivat talven riemuista, minä uneksin kesän vehreydestä. Nämä maisemat ovat säilöttynä mieleni sopukoihin kuin hillot kellariin.


Tyhjä. Jonnekin se katosi, kesä. Kaikki huonekalut ovat pesty ja pakattu talvisäilöön.


Kaikkea kivaa voi keksiä syksylläkin. Onhan sitä Halloweeniä ja vaikka mitä pientä tai isoa juhlaa, jos vaan haluaa järjestää tai olla järjestämättä.


Tällaiset väripilkut tuovat vielä auringon pihaan. Keltaiset koivunlehdetkin ovat nättejä. Mokomat hämäävät minua, kun olen etsinyt kantarelleja metsästä. Väri on samankaltainen, ainakin silloin, kun nenässä tuoksuu jo kantarellikastike.

34 kommenttia:

  1. Kylläpä Sinulla on mukavia ja kauniita kesämuistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli ihana ja sitä on kiva muistella, kun syys pimenee.

      Poista
  2. Oi että näyttää kauniilta... on sinulla ihania mietiskely paikkoja siellä :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tunnelma Tex Willerissä. Tuon köynnöshumalan alla oli varmasti kiva istuskella ja nauttia hetkestä.
    Hyvää viikonjatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Ihania muistoja ja niin kauniita kuvia <3 Mukavaa keskiviikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Syksy on saapunut. Nyt voi muistella mennyttä kesää ja haaveilla tulevasta.
    Kaunis mökki miljöö.

    VastaaPoista
  6. Minä en ole löytänyt tänä vuonna yhtään kanttarelleja :( Mutta sinulla on ainakin kauniita muistoja poimittuina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on pakkasessa noin neljä litraa kanttarelleja, nam 😊

      Poista
  7. Ihania kesämuistoja!❤️
    Syksy on tosiaan saapunut. Tykkään kyllä tästäkin vuodenajasta.
    Hyvää keskiviikkoa!🍁🍂❤️

    VastaaPoista
  8. Ihania muisteloita!
    Tuo tex willerisi on kyllä ihan huippu!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tex Willer on ihan ykköspaikka mietiskelyyn ja kahvitteluun.

      Poista
  9. Ihanat kesämuistot. Täälläkin on aloitettu syyspuuhaat. Monet kesäkukat ovat jo saaneet lähdön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukkia olen minäkin jo heittänyt pois. Pitäisi lähteä kanervien ostoon.

      Poista
  10. Viihtyisässä kesäpesässäsi on varmasti ollut mukava viivähtää hetki jos toinenkin. Hiukan on haikeaa jättää hyvästejä kesälle. Paras suunnata katse tulevaan kesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevasta kesästä on kiva haaveilla, kun talvi on kylmimmillään. Haaveet lämmittävät mieltä.

      Poista
  11. Siis teillä on niin ihana kesäpaikka! Mukavaa viikonloppua sinulle Ansu🍁🍁🍁❤

    VastaaPoista
  12. Jo on suloinen kesäpaikka.Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin, että kesä olisi ainainen ja voisin viettää mökillä enemmän aikaa.

      Poista
  13. On hyvä taito osata säilöä kesä mielen hillopurkkeihin ihan perusteellisesti. Hetkinen nimittäin menee, ennen kuin se oikeasti on taas käsillä. Vaikka itse olen myös halunnut opetella nauttimaan ihan jokaisen vuodenajan erityisyydestä, on kesällä aina erityinen paikka myös minun sielussani. Ihania paikkoja sinulla siellä istuskella kesää ihailemassa ja ehkä vähän sitä syksyäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tuntuu tosi pitkältä, varsinkin tammi-ja helmikuu ovat erityisen pitkiä.

      Poista
  14. Kesäkeitaasi ovat ihanat, varmasti haikea mieli pakata ne talvisäilöön. Mutta onneksi pian tulee uusi kesä, niin nopeasti aika juoksee. Kivoja kanttarelliretkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kohta pääsen etsimään suppilovahveroita. Niitä on tulossa, olen jo nähnyt muutamia.

      Poista
  15. Mutta eikö ole ihanaa kun on kesästä Ihanat muistot, voisi olla toisinkin. Minä tein jo kanttarelli kastikkeen ensimmäisen sellaisen. Vai on jo suppiksia näkynyt. Mutta nyt vielä kuitenkin kanttarellejä etsimään. Ja kynttilät esiin.

    VastaaPoista
  16. Miäkii pistin joku aika sitte pitsiverhot jo terassilta pois, kun ne alko näyttää hassuilta syksyistä luontoa vasten.
    ja ne valekanttarellit! Niitä näin miäkii eilen! Voi itku näitä kaksteholaseja. Niillä ei näe kai sieniä enää ollenkaan. Pitäis kääntää päätä tosi hitaasti, että ehtis kaiken tarkentaa, mut kun kääntelee päätä koko ajan niin jää vaan semmonen keltalaikkunen näky verkkokalvolle ja lähempää katottuna olivatkin niitä lehtiä. :)

    VastaaPoista