keskiviikko 15. elokuuta 2018
Kotipihalla
Syyshortensia on minun suosikki. Satoi tai paistoi, syyshortensia kukkii aina.
Syö sinä vaan tuo ensimmäinen paprika, minä syön sitten seuraavan, kun se kypsyy.
Olen niin iloinen monen vuoden odottelun jälkeen. Sinikka-luumupuuni tuottaa vihdoin satoa.
Saan myös hyvän sadon tomaateista, vaikka lajike ei oikein miellytä. Se on hieman kuivakas ja pilaantuu pohjasta herkästi. Nimeä en tietenkään muista. Onneksi mökillä on eri lajike.
Olisihan tuossa vieressä pari vapaata kukkaa, mutta pysytellään nyt varmuudeksi yhdessä ystävät.
Kiinnittäkää katseenne tiiviisti hopeaputouksiin. Ne peittävät upeasti koko padan. Keskellä piti olla korkeampien kesäkukkien loistava kirjo, mutta pata on aina auringonpaisteessa ja kuivuus oli niille liikaa.
Joihinkin kesäkukkiin kuivuus ei vaikuttanut, ei myöskään taustalla näkyviin kuunliljoihin ja tuivioihin. Tämmöistä on kotipihalla. Ajatuskin siitä, että laitan kohta kanervia ja muita syysistutuksia, ei, ei vielä. Kesäihminen minussa rimpuilee vastaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ompa sinulla satoa ja upea hortensiakin!
VastaaPoistaEi vielä syksyä! Minulla on kesäoma. :)
Samaa mieltä, ei syksyä 😊. Mukavaa lomaa sinulle!
PoistaKaunis hortensia ja muutkin kukat upea tomaatti sato. Mukavaa viikonjatkoa:)
VastaaPoistaAamupalavoileivissä on nyt reilusti tomaatteja ja monissa ruoissa myös. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!
PoistaKerrassaan upea hortensia! Aivan ihana!
VastaaPoistaSe on tosiaan mahtava. Kiva, kun piipahdit täällä.
PoistaAivan upeasti kukkii syyshortensia! :) Ihana, hyvänmielen postaus, kiitos.
VastaaPoistaKiitos, mielikuvitus lähti vähän omille teilleen 😊
PoistaMahtava hortensia!
VastaaPoistaIhana postaus! :)
Kiitos Sari! Hortensia on ollut tällä tontilla kauemmin kuin minä, siis ainakin 28 vuotta.
PoistaOn teillä siellä paljon silmäniloa!!
VastaaPoistaKyllä, voisin olla pihalla aina, paitsi talvella 😊
PoistaRakastan hortensioita itsekin. Kaunis on!
VastaaPoistaIhana tuo patsaspariskunta!
Harmi, kun tuollaisia patsaita on vaikea löytää. Ostaisin lisää pihan virkistäjiä.
PoistaHieno hortensia, kerta kaikkiaan <3 Hopeaputous pärjää ilahduttavasti ja aina!
VastaaPoistaHopeaputous on minustakin varma valinta ja kauniskin vielä.
PoistaVaaaauuuuu mikä syyshortesia, upein minkä olen nähnyt. Ihanat noi pikkupatsaat, söpöset.
VastaaPoistaEn ole hoitanut hortensiaa mitenkään, vai siinäkö lienee kasvun salaisuus.
PoistaSyyshortensia on upea, minulla on se myös mutta ei noin upeana. Sen täytyy olla vanha. Meidän Sinikka luumut ei ole tehnyt kahteen vuoteen satoa .Ihanaa että sinä onnistuit.
VastaaPoistaMokoma Sinikka, miten se on noin vaikea sadon tuottaja.
PoistaAivan mahtavan komea hortensia.
VastaaPoistaIhana pariskunta.
Onnea on ensimmäinen luumusato.
Juu, ei vielä kanervia. ;)
Ajattelin keittää luumusosetta ensi viikolla, suorastaan jännää.
PoistaOnpa upea syyshortensia... puutarhasi on niin kaunis ja luokseen kutsuva:)
VastaaPoistaKiitos Tuta! Talvella taas suunnittelen uusia ideoita puutarhaan.
PoistaTodella upea hortensia kukassa pihallasi! Meillä Sinikka pitää tänä vuonna välivuoden :D. Komasti kasvaa hopeaputous. Kuuma kesä on joillekin kasveille ollut liikaa, toisille nautinto - ihan kuin meillä ihmisilläkin! Sadetta jo hiukan kaipaan, syksyä en!
VastaaPoistaSama juttu, sadetta odotellessa, mutta syksyllä ei niin kiirettä. Kiva, kun piipahdit täällä.
VastaaPoista