lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kesäkeittiön sisustusta


Kasvihuone-kesäkeittiö alkaa olla vihdoin siinä vaiheessa, että pääsen sisustuspuuhiin. Sisustus on tietysti minun tyyliini eli kaikkea vanhaa tavaraa.


Tässä iloinen sekamelska huonekaluja, mutta toivottavasti ne ovat kesän lopussa vaihtaneet väriä. Minulla on siis luvassa maalausurakka.  Olen kovasti miettinyt värivalintaa. Mieleeni on jäänyt vahvasti Mökki ja koti Ahvenanmaalla-blogin Kristiinan värivalinta. Katso se täältä 

Tykkään valkoisesta ja vaaleista väreistä, mutta myös vahvoista ja näyttävistä väreistä. Taidan ottaa mallia Kristiinasta.

Varsinainen kesäkeittiö eli muurikka, kaasuliesi ja tiskipöytä tulevat kuvassa oikealla olevan tuolin kohdalle. 


Kasvihuoneeseen mahtui hyvin tällainen pöytäkalusto tomaattien seuraksi. Sen väri ei vaihdu. Ruma vesisaavi näkyy taustalla, mutta sen on pakko olla siinä, että tomaatit saavat kastelujärjestelmästä vettä.

Ja vaikka nyt kuinka sanotte, että onpas kätevä tavaroiden säilytyspaikka vehojen takana, niin ei ole. Kaikki kasvihuoneen ja kesäkeittiön tavarat ovat olleet minulla jo vuosikausia mökin yläkerrassa verhojen takana ja odottaneet oikeaa paikkaa. Minä olen odottanut sitä hetkeä, että  ne poistuvat sieltä ja minä saan nuo verhot pois. En ole niistä koskaan tykännyt.

Korin takana ovat meidän sängyt ja joka ilta katson tylsän näköisiä verhoja, että miten sisustan tyhjenevän tilan. Se on edelleen harkinnassa. 


Rikoin vahingossa lyhdyn, mutta se ei oikeastaan haittaa. Minusta tämä on kiva ratkaisu. Minulla on toinen samanlainen lyhty talvea varten.


Joskus on virkistävää tehdä hullunkauppoja. Ostin yhdeltä kirppisihmiseltä puulaatikon, jonka sisältöä en saanut nähdä etukäteen. Uteliaisuus oli liian suuri ja kaupat tuli. Sain 35 kg nauloja muistaakseni 40 eurolla. Mitä ihmettä teen noin isoilla nauloilla? Laitoin niitä koristeeksi ämpäriin.

Joku arveli, että tuollaisia nauloja on käytetty junaradan rakentamiseen. Voisiko noista tehdä jotain ihan himpun verran pienempää projektia?

43 kommenttia:

  1. Ihana on tuollainen kesäkeittiö ja kasvihuoneen pöytäkalusto on aivan ihanan värinen, niin kivan pirteä:) Aurinkoista viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta pöytäryhmästä. Vihreä on minun lempivärini.

      Poista
  2. Kesäkeittiönne on aivan mahtava. Mielestäni kalustuksen värit ovat jo nyt ihanat. Jään kuitenkin jännityksellä odottamaan mikä on lopputulos.
    Kiitos linkityksestä !
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ulkona jo vihreitä ja keltaisia kalusteita. Yleensä tavoitellaan samoja sävyjä ja yhteensopivuutta, mutta minä hinkuan punaista 😀

      Poista
  3. Kysyn vielä miten tuo kasvihuoneesi kastelujärjestelmä toimii? Tarvitaanko sähköä tai vesijohto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpaakaan ei tarvita. Vesi tulee ikkunan takana näkyvästä saavista, joka on ylempänä kuin tomaatit. Sieltä se valuu letkua myöten tomaateille ja tomaattien juurilla olevat "saviporkkana"-anturit tunnistavat veden tarpeen. Kun anturit kuivuvat liikaa, vedeneritys alkaa. Olen hommannut Blumat-järjestelmän Kivikankaalta. Sieltä löytyy lisätietoa.

      Poista
  4. Näytin upean kesäkeittiösi kuvan Puolisolle -herra Kukkarolle, toivottavasti otti vinkkiä!
    Hyvin perustettu ja sisustettu kasvihuone palvelee monta tarvetta.

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis ja tilava kesäkeittiö ja kivan värinen tuo pöytäkalustonne. Kaiken kun ei aina tarvitse mielestäni olla vaaleaa.
    Oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entinen kasvihuone oli liian pieni ja sitä virhettä en halunnut toistaa.

      Poista
  6. Tuota on kyllä kiva sisustaa!Ottaisin meillekin kesäkeittiön jos mahtuisi pihalle.Saunaa ole haaveillut jo monta vuotta.

    VastaaPoista
  7. Ihanan hulppea kesäkeittiö ja kasvihuone. Mielenkiinnolla odottelen millaiset uudet värit tulevat olemaan vaikka ei noissakaan vanhoissakaan mitään vikaa ole. :-) Lupsakkaa viikonloppua. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipaan vaan yhtenäisyyttä väreihin. Itseänikin vähän jännittää, kuinka onnistun.

      Poista
  8. Onpa tilaa nyt kokkailla kesäkeittiössä ja istuskella ulkosalla! Nauloista tuunaat varmasti jotain mielenkiintoista. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulat odottelevat inspiraatiota. Harmi vaan, että ovat odotelleet jo melko kauan.

      Poista
  9. Pleasant and beautiful spaces.
    Have a nice weekend
    Regards
    Maria from
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  10. Oi mikä kesäkeittiö!! Mä odotan mielenkiinnolla mitä taiteilija keksii nauloista😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saa vielä odottaa. Pää on aivan tyhjä tässä kohtaa 😀

      Poista
  11. Ihanat noi kiikkustuolit. Kiva yllärisanko, nuo on kiva sisustusjuttu.
    Mun pitäis kans rikkoa jonkun vanhan lyhdyn, saisin kätevän kukkapurkin, tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätät vaan lyhdyn varomattomasti epätasaiselle paikalle, niin tuuli hoitaa loput.

      Poista
  12. Itsekin ihailin Kristiina värivalintaa! Ja sinä tulit mieleeni, kun Juniori raahasi puron pohjalta löytämänsä nukenvaunun rungon kotiin...ja heti keksin sille käyttöä. Nyt olen sen jo maalannut ja on jo paikallaan loppusilausta vailla....kunhan nyt ehdin joku päivä ;)
    Mielenkiinnolla odotan mitä keksit nauloista...

    VastaaPoista
  13. Kukkalyhty on kaunis.
    Jopa on järeät naulat. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulat ovat todella järeää tekoa. En jaksaisi naputella yhtäkään.

      Poista
  14. No, nyt on komea kesäkeittiö! Kelpaa kokkailla ja keinutuolissa keinutella. Komeat on naulatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiikkutuoli on niin minun juttuni. Näkee taas pihan uudesta kulmasta, kun tuossa kiikuttelee.

      Poista
  15. Piti ihan käydä kurkkaamassa toi Kristiinan blogi ja muutos juttu. Ota ihmeessä sieltä koppi ja maalaa kesäkeittiön kalusteisiin väriä, niistä tulee varmasti upeita.
    Itse olen hyödyntänyt rikki menneet lyhdyt juurikin tuolla tavalla ja nyt kun ei ole enää rikkinäisiä lyhtyjä niin muratit on ehjissä lyhdyissä. Saapa ainakin hyötykäyttöön lyhdyt koko vuodelle eikä vain talvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, voihan niitä kukkia laittaa ehjiinkin lyhtyihin.

      Poista
  16. Voi ihanuus, millainen kesäkeittiö!!! Suloisia suvipäiviä ja -iltoja Teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Loma kuluu varmasti kesäkeittiötä viimeistellessä.

      Poista
  17. Naulaongelma tulee varmasti vielä ratkeamaan. Kesäkeittiönne on hieno. Minua viehättää nuo kalusteiden vaaleat värit ja minusta ne sopivat hienosti myös keskenään yhteen.

    VastaaPoista
  18. Noista nauloista tuli mieleen heti tuulikello... toimisikohan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miksipä ei, tätä jäänkin pohtimaan. Kiitos vinkistä 😊

      Poista
  19. Kiva tuollainen kesäkeittiö ja pöytäryhmän väri on hyvä. Myös Kristiinan värivalinnat olivat kivat. Onpa jännää nähdä Sinun kesäkeittiösi lopputulos.
    Munullakin on muratti lyhdyssä ja se kurkkii sieltä avoimesta luukusta.
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tuo teidän kesäkeittiö-kasvihuone on varmasti maailman upein!!! Aivan ihana kokonaisuus <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle Ansu <3

    VastaaPoista
  21. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Kunpa jo loma alkaisi ja pääsisin jatkamaan sisustuspuuhia.

      Poista