lauantai 14. huhtikuuta 2018

Heteka


Heteka oli suosittu sänky 1930-50 luvulla ja se löytyi hyvin monesta kodista. Se oli tilaa säästävä keksintö, koska toisen sängyn sai toisen alle. Minulla on mökillä hyväkuntoinen heteka. Jos tulee oikein paljon väkeä, kaikki nukkumatila on tarpeen.


Olen nukkunut hetekassa yhden kerran, enkä mielelläni tarjoa sitä vierasvuoteeksi. Ihmettelen, miten heteka saattoi olla aikoinaan niin suosittu. Ihmiset eivät varmaan tienneet paremmasta.

Hetekan päätyyn olen laittanut pari vanhaa matkalaukkua. Toinen on jo aika huonokuntoinen, mutta ne sopivat hyvin hetekan viereen.


Matkalaukkujen vieressä on minulle huomattavasti tärkeämpi sänky. Siinä ovat nukkuneet kaikki kolme lastani, kaksi tyttöä ja poika, kukin vuorollaan. Norsut olen ostanut kauan sitten Tallinnasta.

Taustalla olevan verhon takana on aukko seinässä. Lapset leikkivät aikoinaan kauppaa. Kauppias oli aukon toisella puolella ja asiakkaat tekivät ostoksia toisella puolella.


Hetekan toisella puolella on pieni lipasto. Sen olen saanut ystävältäni, samoin lipaston päällä olevat Riihimäen lasipurkit. Lehtiteline on serkkuni käsityötä.


Ja se mieluisin huonekaluni, keinutuoli. Minulla on 7 keinutuolia, 5 itselläni ja kaksi lainassa maailmalla.


Mukava istuin on tämä Ikean korituolikin. Ergonomia on siitäkin tosin hieman unohtunut. Äidin tekemä tyyny on tarpeen selän tueksi.

Mökin yläkertaa olen esitellyt aiemminkin, mutta ei kai se haittaa. Itsekään ei aina muista, mitä on jo esitellyt.

Viikonloppuna menen Helsingin puutarhamessuille. Olen ihan täpinöissäni. Puutarhakausi alkaa, nyt en tiedä parempaa.

Tervetuloa mukaan uudet lukijat Villa Suvitar ja Johanna!

42 kommenttia:

  1. Mullon kans heteka, mutta ruskee. Vaikka oon monenlaisissa peteissä eloni aikana köllötelly, niin tää on tähänastisista kaikkein paras.
    Jo vuosia sitte sanoin kaverille ja sen muijalle, et jos joskus luovutte hetekastanne, ni mulle se sitte. He nukkuvat tällä joka yö, eli on todella laadukas ollu aikoinaa uutena, kun vieläkin on kun viikko sitte kaupast hankittu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihmeellistä, mutta toisaalta, se mikä sopii yhdelle, ei käy toiselle. Saattoi olla, että minun patjassanikin oli jotain vikaa.

      Poista
  2. Muistan lapsena nukutut yöt hetekassa ja sitten sitä pidettiin myös trampoliinina :) Ihana viihtyisä huone kaikkine vanhoine tavaroineen. Sellaiset tavarathan sitä ovat rakkaimpia joihin liittyy joku tarina ja muisto. Mukavaa messuilua ihanien kesäkukkien maailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mökkihuonekaluihin liittyy melkein jokaiseen joku tarina. Se on minulle hyvin tärkeää.

      Poista
  3. Ihania kuvia. Hetekasta tulee aina mieleen lapsuuden ajan kesät ja mökki yöt. Harvoin kyllä olimme mökillä yötä, mutta silloin kun oltiin, niin sain nukkua hetekassa. Tykkäsin siitä silloin valtavasti. Luulen, että elopainolla on asiaan merkitystä. Nykyään voisi jousitus olla koetuksella, hahahahah :D
    Itsekkin olen ihan intopiukeana messuista. Hiphei :) Ihanaa messupäivää Sinulle <3 Menetkö tänään vai huomenna? Itse menen huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen messuille tänään, harmi, ei siis tavata, ehkäpä sitten Lahdessa. Mukavaa messuilua sinullekin!

      Poista
  4. Kivan näköiseksi olet mökkisi sisustanut! Kyllähän noita katselee. Itse en muista nähneeni näitä kuvia. Ja vaikka olisinkin, mitäs sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tulee jutuissa toistoa, mutta uusille lukijoille on hyvä esitellä jotain jo aiemmin esiteltyjä. Eikä sen nyt niin väliä ole, niin kuin sinäkin totesit.

      Poista
  5. Kiva kokonaisuus muodostuu noista vanhoista jutuista! Onpas Sinulla valtava kokoelma keinutuoleja!
    Hyvää viikonloppua 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinutuolit vetävät minua kuin magneetti puoleensa. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  6. Niin viihtyisä tunnelma! Ja entäs sitten heteka, sepä on nostalginen juttu. Minä siskoni nukuttiin sellaisissa lapsena. Sitä ennen, kun asuimme pienemmässä tönössä, olimme uinailleet vanhanaikaisessa päästävedettävässä vierekkäin. Kun saatiin vähän isompi mökki asuttavaksi, oli meillä sisaruksilla tosiaan sitten omat hetekat. Toisen niistä saattoi laittaa matalaksi toisen alle, mutta yleensä ne oli kuitenkin meillä ihan nukkumavalmiina koko ajan. Päällä oli tummanvihreät froteiset päiväpeitot:) Mulla on joku kuvakin rippikouluajoiltani, jossa ne muistoja herättävät sängyt näkyy. Ja nehän oli entisajan trampoliineja... paitsi, että se oli kylläkin kiellettyä touhua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto sinulla. Meilläkin oli kotona aikoinaan froteisia päiväpeittoja, kirkkaan punainen ja sininen seitkytluvun tyyliin.

      Poista
  7. Kodikas huone hetekoineen. Kirjoitin tällä viikolla asumismuistojani 50- luvulta Työväen Arkiston "Asumisen muistot"-keräykseen. Siinä mainitsin juurikin hetekat neljän lapsen nukkumapaikkoina. Ensimmäisen oman kodin sänkyinäkin ne olivat 60-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heteka herättää varmasti monissa muistoja. Se oli merkittävä huonekalu monissa kodeissa.

      Poista
  8. Kotoinen, muistorikas ja lämmin tunnelma mökillänne. Tiedätkö, meilläkin on ollut heteka lisävuoteena mökillä. Pari kesää sitten se joutui valitettavasti väistymään puusohvan tieltä. Onneksi se on säilytyksessä veljeni varastossa. Itse tykkäsin nukkua hetekassa tosi paljon. Kaksi hyvää patjaa taisivat kyllä osaltaan auttaa asiassa.
    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät patjat ovat tärkeitä myös hetekassa. Minulla ne eivät ole ihan parhaimmasta päästä.

      Poista
  9. Onpa suloinen sisustus! <3
    Isä ja äiti saivat aikoinaan lahjaksi hetekat ja sellaisella minäkin nukuin koko lapsuuteni. Taisimmepa saada alkumme myös hetekalla niinkuin moni muukin suomalainen 50-60-luvuilla.
    Pikkuveljen kanssa oli kisa, kumpi saa nukkua laatikossa. Hetekoilla oli myös hauska hyppiä aivan kuin trampoliinilla. Serkkuni katkaisi solisluunsa pudotessaan hetekkatrampoliinilta. Selällehän tuo sänky on huono ja isä laittoikin omaan sänkyynsä patjan alle vanerilevyn. Lapsuuskodissani samoin kuin myös anoppilassa heteka jatkaa elämäänsä mattopyykin alustana ja hyvin toimii. Olipa nostalginen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan nähneeni jossain vanerilevyn sängyn pohjalla. Hauskoja muistoja sinullakin, voi serkkuparkaa.

      Poista
  10. Kodikkaan ja niin ihanan näköistä sinulla siellä.
    Lapsena olen nukkunut hetekassa ja taidettiin mekin pomppia siinä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi vähän mieli pomppia hetekassa. Ei kai haittaa, jos näin vanhempana leikkisi lapsenmielistä.

      Poista
  11. Olet varsinainen keinutuolikeräilijä! Aikamoinen kokoelma. :)
    Muistan, kun meillä oli heteka, kun olin pieni. Muistan, että pohjaa sai laskettua lähes lattiatasoon, nk rungon sisään. Nukuin siellä välillä ja se oli jännää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinutuolit saisivat nyt kyllä riittää. Alkaa olla tilanpuute.

      Poista
  12. Hetekassa nukuttu täälläkin, ja oli se aikoinaan mökilläkin aitassa. Nostalginen huonekalu:) Riihimäen lasipurkit löytyvät meiltäkin sekä mökiltä että kotoa, aivan ihania! Onpa sinulla kaunis mökin yläkerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökin yläkerta on melko vaalea. Olen alkanut hieman kaivata värikkäämpää jostain syystä.

      Poista
  13. Onpa hauskaa, että sinulla on heteka!
    Ihana tunnelma tuossa huoneessa!

    VastaaPoista
  14. Kiitos Mamma63! Yläkerrassa katsellaan televisiota ja nukutaan. Esittelen joskus nukkumatilat. Niihin on tulossa pientä remonttia.

    VastaaPoista
  15. Oi hetekka:)♥ ja heti tuli mummolan luhti mieleen, siellä lapsuudessa monet yöt kesäisin nukuttiin! IHania muistoja:) Kiikkustuolit on sitten kivoja! Mukavia messuja ja viikonloppua♥

    VastaaPoista
  16. Aikanaan tullut hetekassa nukuttua pitkät ajat, enää en suostuisi moiseen kuin yhden yön korkeintaan kerralla. Olipa vinkeän näköinen keinutuoli, kivasti vähän erilaiset mittasuhteet tuossa. Pinnatuolien sukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinutuolissa on mukava istua. Minulla on myös sellainen, joka on melko epämukava.

      Poista
  17. Oi,mummolassa oli yläkerrassa hetekka ja siinä tuli köllöteltyä lapsena ja useat unet nukuttua.

    Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
  18. Kaunista!❤️
    Lapsena on tullut nukuttua mummolan hetekassa.
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummolan mukavat muistot, tuntui, että silloin oli aina kesä.

      Poista
  19. Ihana kamari ja heteka on minullekin tuttu lapsuuden mummolasta. Juurikaan en ole niihin enää törmännyt. Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  20. Kiva kun esittelit uudelleen minä en ole sitä ennen nähnyt ja vaikka olisinkin aina on jotain uutta ja kivaa. Ihania juttuja sinulla on esillä. Kaunis lipasto ja astiat sen päällä . Keinutuolin hankin joskus edes yhden .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestä tuntuu joskus, että samoja esittelen, mutta ei kukaan voi kaikkea muistaa nähneensä ja uusille lukijoille voi aina esitellä vanhojakin juttuja.

      Poista
  21. Jännää, että noita niin nostalgisia sänkyjä vielä löytää. Lapsena köijättiin vanha hetekka omenapuun alle jotta yletyttiin pomppimalla nappaamaamaan omenoita. 🍎🍏🍎🍏 -Katja

    VastaaPoista