Olen Rantakutvelon kanssa yhtä mieltä siitä, että nyt tämä talvi saa olla ohi. Viime viikolla sää vähät välitti meidän mielipiteistä. Olin mökillä (en edes pohjoisessa) ja joka aamu oli pakkasta noin -16 astetta. Lumen korkeus oli joka puolella vähintään 75 cm.
Kasvimaan muokkaaminen ei jostain syystä tullut mieleeni. Lunta oli kasvimaallakin aitojen reunoja myöten.
Kuvassa ei näy, mutta kasvihuone-kesäkeittiön katolla oli niin paljon lunta, että mieheni oli pakko helpottaa katon kuormaa. Hän oli jo tulossa flunssaan ja kattohomma taatusti edesauttoi asiaa. Siinähän se loma sitten menikin. Ensin mieheni sairastui flunssaan ja sitten minä.
Tuolla jossain on kaivo. Kaivolle pääsi vain lumikenkien ja lapion avulla. Olimme suunnitelleet mieheni kanssa kiireettömiä lumikenkälenkkejä ja nuotiokahveja. Ehdimme tehdä yhden pienen lenkin ennen sairastumista.
Tässä taas on grillin paikka. Aurinko paistoi ihan koko viikon. Sää oli kylmä, mutta kaunis. Ihailimme säätä ikkunasta ja haaveilimme nuotiolla istumisesta.
Kunnantoimisto (vierashuone) palvelee vain kesäisin, joten sinne ei tarvinnut tehdä polkua.
Lampaanviulu vaihtui Buranaan ja Finnrexiniin (ja tietysti lohtusuklaata), mutta silti lomaviikko oli kaunis ja rentouttava.
Hienoja kuvia! Olen kanssasi samaa mieltä! Nythän onneksi lupaillaan kevään alkua jo oikein kunnolla.
VastaaPoistaToipumista sinulle!
Nyt saa lumet kyytiä 😊
PoistaVoi, harmillinen flunssa! Hyvä kuitenkin, että sait levättyä. <3
VastaaPoistaJa olen samaa mieltä: lumentulo ja lumimassat saisivat jo riittää, mutta luulenpa, että vie tosi pitkään, ennenkuin kasvimaalle pääsee kuopsuttamaan. Keskisuomalainen uutisoi tänä aamuna, että lumimassaa on reilusti vielä vappuviikollakin.
Kaikesta huolimatta hyvää kevätpäivää Sinulle!
Vappuviikolla, huoh 🙄. No kyllä tästä kesään päästään, tavalla tai toisella.
PoistaNo on teille sinne tullu lunta oikein kunnolla!!
VastaaPoistaNäky oli aluksi ihan uskomaton.
PoistaOi,oi onpa teillä paljon lunta.. meillekin sateli lisää, mutta ei kyllä yllä noihin mittoihin:)
VastaaPoistaNo eipähän kasvit tarvitse talvisuojausta.
PoistaOn tuota lunta tänä talvena kertynyt:) Harmi kun jouduit sairastelemaan! Tänään paistaa kyllä kauniisti aurinko, jospa se kevät nyt todenteolla alkaisi kun takatalvikin jo käväisi:) Kaunista päivää sinulle♥
VastaaPoistaAurinkoa on riittänyt, jos luntakin 😀
PoistaMiten minusta tuntuu että tuo flunssa teki pääsiäislomastanne vieläkin paremman. Ainakin maltoitte levätä ja ottaa rennosti.
VastaaPoistaOikein ihanaa ja terveempää huhtikuuta!
Olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi.
PoistaSamaa mieltä...talvi voisi jo väistyä kevään tieltä!!!
VastaaPoistaJust katson säätiedotusta, lämmintä virtaa.
PoistaKauniita kuvia, mutta on sitä lunta kyllä melkoiset kinokset! Hauska, tai niin, miten sen ottaa, tuo polku huussille. On siinä sitten huussireissullakin oma tunnelmansa.
VastaaPoistaTäällä odotellaan kevään ensimmäisiä vesisateita. Jospa se kevät niiden myötä tulee...
Pikaista paranemista 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com
Sade tekisi hyvää, johan saisi lumi kyytiä.
PoistaSe on oikein! Tumput tiskiin ja kohti kevättä vaikka väkisin!!!
VastaaPoistaTotta puhut. Kevättä tänne ja äkkiä.
PoistaUsko pois, kyllä lumet vielä sulavat. ;))
VastaaPoistaHyvää kevättä sinulle!
Toivoa ei saa menettää, vielä hikoillaan 😀
PoistaOnpa lunta tosiaan melkoisesti. Täällä meilläkin sitä satoi todella runsaasti lisää, mutta ei tuossa mittakaavassa, kuin mikä käy ilmi kuvistasi.
VastaaPoistaPikaista paranemista.
Maanantaina tuli 20 cm lisää, mutta se suli jo onneksi pois.
PoistaPikaista paranemista. Kyllä teillä on paljon lunta, tänään täällä paistaa aurinko kyllä se kevät tulee vauhdilla 💕
VastaaPoistaFlunsasta on vielä rippeet jäljellä, sitkeää sorttia.
PoistaIhania kuvia, kaunista, vaikkakin sitä kevättä ja lämpenevää kovasti jo odottaa.
VastaaPoistaParanemisia sinulle ja mukavaa viikonjatkoa! :)
Lumi on kaunista, mutta kaikkeen kyllästyy.
PoistaKylläpä onkin paljon lunta! Ikävää että sairastit lomalla, se ei ole kivaa. Kevät saisi minunkin mielestä nyt kunnolla lähteä käyntiin. Kovasti odotan jo talvikenkien vaihtamista lenkkareihin :)
VastaaPoistaEi ollut kivaa sairastaa lomalle, mutta tulipahan levättyä 😊
PoistaOho, mikä määrä lunta. Toivotaan että sulaa nopsaan. Paranemisia :)
VastaaPoistaToivon oikein lämpimiä päivä ja auringonpaistekkin olisi suotavaa.
PoistaKieltämättä aika lumiselta näyttää. Tuo Kunnantoimisto -kyltti on kyllä ihan paras! Toivottavasti vointi on jo parempi ja kyllä se lumikin kohta sulaa. Luin juuri, että kevät on pari viikkoa myöhässä siellä koto-Suomessa. Meillä on siitepölyä sen verran runsaasti, että ulos ei huvita oikein mennä. Siis ihan hirveästi. Tänään piti sataa ja se olisi kyllä helpottanut. Vaan eipä sitten satanutkaan.
VastaaPoistaOlisin halunnut kurkistaa kunnantoimistoon, mutta ei toivoakaan. Täälläkin on luvattu hankalaa siitepölykevättä.
PoistaOhoh onpas lunta paljon! Jospa se kevät suostuisi nyt jo tulemaan!Mukavaa viikkoa💛💚
VastaaPoistaTuo lumi ei hetkessä sula, joten äkillinen helleaalto olisi tarpeen.
PoistaOlen kyllä niin samaa mieltä tuon lumen riittämisen kanssa, huh heijaa. Onneksi kohta alkaa "rytinällä" sulaa :)
VastaaPoistaOdotan innolla tuota "rytinää" 😊
PoistaPaljon on teilläkin lunta. Meilläkin on lähes metri, eli jonkun aikaa menee vielä ennen kuin kevät tulee. Linkkasin tämän kivan blogisi Maatiaiskanasen aloittamaan Puhu hyvää selän takana- haasteeseen. Aurinkoisia päiviä!
VastaaPoistaKiitos Anneli ❤. Aurinkoisia päiviä sinullekin.
PoistaNo, juu saa riittää jo lumi. Varsinainen vessapolku teillä! Itse en ole vielä mökillä ollut, mies on siellä piipahtanut. Kovasti odotan mökkikautta!
VastaaPoistaMinäkin odotan mökkikautta niiiiiiin paljon 😀
Poista