lauantai 17. maaliskuuta 2018
Järvisydämessä
Vietin viime viikonloppua Rantasalmella Järvisydämessä. Se on monipuolinen matkailukeskus, jossa voi yöpyä hotellissa tai huvilassa. Järvisydän tarjoaa kaikenlaista tekemistä aina kylpylästä luontomatkailuun asti.
Matka oli oikeastaan lahja viime syksynä Saariselällä Pyhä-Nattasen laella avioituneelle ystäväpariskunnalle. Hääpari on luontoihmisiä ja siksi häälahja liittyi luontoon.
Hääparia ei tietenkään päästetty reissuun kahdestaan, vaan mukaan tuli sekalainen seurakunta ystäviä. Kuvassa ei suinkaan ole hääpari. Järvisydämen alueella on monia tällaisia hauskoja puupatsaita.
Juhlistimme puolivuotishääpäivää näköalatornissa. Maisemat olivat kauniit, mutta jotenkin ajatukset ja jutut veivät Lappiin tunturin laelle.
Reissuun kuului lumikenkäretki ja matkan varrella näimme luonnon muovaamia taideteoksia.
Toivottavasti Järvisydämen henkilökunta huoltaa myös hieman pienemmät huvilat. Tämä on varmasti täyteen buukattu, kun kevät etenee.
Nuotiotulien äärellä ja hyvien ystävien seurassa maailma paranee. Sinappihunnun verhoamat makkarat paransivat vielä lumikenkäseurueen enrgiatasoja ja matka jatkui kohti huvilan saunaa ja sen jälkeen kohti Järvisydämen pitopöytää.
Tässä iloinen lumikenkäilijä eli minä. Tämä on moneen kertaan sanottu ja todettu, mutta kyllä ystävillä ja luonnolla vaan on ihmeen virkistävä vaikutus. Taas jaksaa!
Tervetuloa mukaan uudet lukijat!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Enpä ole tuollaisesta paikasta kuullutkaan! Varmasti ollut ihan huippukiva reissu. Luonnon rauhassa samoilu on mitä parhainta rentoutumista ja ystävien kanssa vielä mukavampaa. Aurinkoista viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaYstävät, luonto ja kiva paikka, täydellinen yhdustelmä.
PoistaTeillä on ollut hhvä retki metsässä.Lumikenkäilyä voisi itsekin kokeilla,se on jäänyt kokeilematta nimittäin.
VastaaPoistaLumikenkäily on kivaa ja helppoa. Saa mennä eteenpäin ihan oman kuntonsa mukaan.
PoistaPaikka on minulle hyvinkin tuttu, asun ihan naapuripitäjässä ja olemme olleet siellä mm. häissä ja monet äitienpäivälounaat olemme siellä nauttineet, suosittelen! Talvella en ole siellä kuitenkaan vieraillut mutta juuri tuo luonnon viehätys, ja kelopuun käyttö rakennusmateriaalina on aivan huippuluokkaa!
VastaaPoistaIhana sinä, lumikengät ovat kätevät :) Nautinnollista sunnuntaipäivää ☀️
Paikka on oivallinen juhliin. Ihan käsittämättömän isot ravintolatilat.
PoistaMukavan kuuloinen reissu ja ihania kuvia :) Oiva lahja! Mukavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiva antaa lahjaksi muistoja eikä tavaraa. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!
PoistaNo onpa ollut mukava reissu ystävien seurassa. Minulla on ollut haaveena ostaa lumikengät, puolisolla ne on olleet varmaan jo 30 vuotta sitten, kun hän on tehnyt metsätöitä. Kyllä metsässä samoilu on ihanaa ja sielua hoitavaa.
VastaaPoistaKaunista ja virkistävää viikonvaihdetta Sinulle!
Suosittelen lumikenkiä metsässä samoiluun. Umpihangessa on yllättävän kiva kulkea. Aurinkoa viikonloppuusi!
PoistaJärvisydän on uusi tuttavuus minulle.. näyttää upealta paikalta. Teillä näyttää olleen aivan ihana reissu:)
VastaaPoistaLeppoisaa lauantaita:)
Olisi varmaan kiva paikka myös kesällä. Leppeää lauantaita sinullekin!
PoistaPääsisinköhän ensitalvena lumikenkäilemään...en ole koskaan päässyt, mutta mieli tekisi..:)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla. Lumikenkäily on monipuolista, koska reitin haasteellisuuden voi valita. Ei ole pakko mennä umpihankeen metsään.
PoistaTuollaiset reissut ovat kyllä piristäviä. Luontoretket ovat ihan parasta terapiaa hyvässä seurassa.
VastaaPoistaLuonnolla on sitten ihmeellinen voima.
PoistaOnpa mukavan näköinen paikka!
VastaaPoistaTodella hienon häälahjan keksitte ystäville antaa. Varmasti muistavat lahjan ja lahjanantajan lopun elämänsä. Elämykset ovat parhaita lahjoja.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Kippoja ja kuppeja on kaikilla, mutta muistot ovat parhaita lahjoja.
PoistaKyllä hienoja kuvia. Varmaan hyvä paikka. Yhdessä ystävien kanssa mukavassa paikassa,mikäs sen hienompaa.
VastaaPoistaHaluaisin Järvisydämeen myös kesällä. Veneretki olisi kiva kokea.
PoistaMielenkiintoisen oloinen paikka.
VastaaPoistaVarmasti upea reissu jo kuvienkin perusteella.
Ei ollut ihan tavallinen paikka. Puuta oli käytetty paljon ja rakennukset olivat siksi todella upeita.
PoistaVarmasti kiva reissu upeissa puitteissa ja hyvässä seurassa. En ole koskaan kokeillut lumikenkäilyä..
VastaaPoistaLumikenkäily on minun juttuni, kun se on niin helppoa ja varusteet saa aika edullisesti.
PoistaKuullostaa niin mukavalta viikonlopun vietolta.
VastaaPoistaTänään kuulin tuosta paikasta ensi kertaa, kun äidin sisko oli ollut siellä viettämässä aikaa työporukalla.
Mukavaa viikonloppua! :)
Järvisydämeen mahtuu isompikin porukka. Kylpylä jäi minulta vielä näkemättä. Ystäväni kävivät siellä, mutta minä halusin lumikenkäillä ja nauttia mökin saunasta.
PoistaReissu olikin oikea terapiareissu. Ystävistä saa paljon virtaa.
VastaaPoistaLuonto, ystävät, ulkoilu ja nutiotuli - siinäpä ihmiselle monta ilonaihetta!
VastaaPoistaMonta pientä ja suurta iloa 😀
PoistaJärvisydän kuulostaa oikein hienolta paikalta ja oi miten reipas lumikenkäilijä siinä kuvassa💕☀️☀️Mukavaa alkavaa viikkoa💕☀️☀️☀️☀️
VastaaPoistaJärvisydän oli virkistävä luontokohde. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!
PoistaVarmaan kiva paikka. Paikan nimikin on ihana. Ja sinä olet niin pirtsakan näköinen tuossa:) Mukavaa tulevaa viikkoa!
VastaaPoistaMinäkin kiinnitin kivaan paikan nimeen. Mukavaa viikkoa sinullekin!
PoistaKuulosti ja näytti ihan huipulta..ja ihana sinä♥ Tuo on kyllä niin totta, ystävillä ja luonnolla on tosiaan virkistävä vaikutus:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥
VastaaPoistaHuippuviikonloppu huippuseurassa 😀. Mukavaa viikkoa sinullekin!
PoistaTuo paikan nimihän on kuin jostain romaanista! Ja voi kuinka ihana lahja. Näytät kuvassa sporttiselta ja ulkoilma ilmiselvästi pukee sinua :)
VastaaPoistaVarmasti oli sellainen viikonloppu, että sitä voi muistella vuosien varrella. Ihania muistoja, yhteistä aikaa.
Mukavaa viikkoa Ansu!
Ihanat muistot ovat tärkeitä. Ne antavat paljon voimaa arkeen. Mukavaa viikkoa sinullekin!
PoistaVarmasti ihana viikonloppu luonnon ja ystävien keskellä.
VastaaPoistaIhan totta! Viikonloppu jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi.
PoistaMahtava viikonloppu!
VastaaPoistaMukavaa viikkoa!
Näin on ja mukavaa viikkoa sinullekin 😊
PoistaOi, kuinka mahtavan kuuloinen viikonloppu. Lumikenkäilyä en itse asiassa olekaan koskaan kokeillut. Sinulta se näytti luonnistuvan oikein hyvin :) Monia ilonhetkiä näytti sisältyneen muutenkin teidän viikonloppuun.
VastaaPoistaSuosittelen sinullekin lumikenkäilyä. Kiva ja helppo mahdollisuus päästä talvella metsään.
PoistaNäin oli! Aurinkoa sinunkin viikkoosi 😊
VastaaPoistaKivan tuntuinen reissu. Lumikenkäily oli varmasti kiva kokeilla.
VastaaPoistaMukavia kuvia.
Pieni irtiotto arjesta on joskus mukavaa.
PoistaTaatusti oli mukava reissu! Lumikenkäily on varmasti hauskaa. En ole koskaan kokeillut, mutta kuvittelen niin.
VastaaPoistaMukavaa tiistaita ❤️T. Maija myrskyluodolle@gmail.com
Pidän urheilusta, jossa ei ole kiirettä mihinkään eikä tarvitse osata mitään. Sopii tällaiselle sohvaperunalle niin kuin minä 😀
VastaaPoista