keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Papusatoa odotellessa


Toinen korva kallellaan ja hämmästynyt ilme kasvoilla. Olen yhtä ihmeissäni kuin tämä pupu. Mitä ihmettä tapahtui pavuilleni?


Tässä on toinen kasvimaa, jonka piti olla täynnä pensaspapuja. Maa on vallan mainio, istutin pavut pahimpien kylmien säiden jälkeen ja varmistelin lämpöä vielä harsoilla. Muutama hassu papu kasvaa huonosti.


Vastakkaisella puolella oleville pensaspavuille kävi vielä huonommin. Yhtään papua ei itänyt. Ei yhden yhtä! Ymmärrän, että osa voi paleltua tai itää huonosti, mutta ei yhtään. Jouduin tekemään uusintakylvön. Nämä itivät paremmin, mutta voi tulla kiire, jos tästä aion satoa saada.


Ruusupavut sen sijaan lähtivät reippaaseen kasvuun, mutta kuka roikale syö näitä lehtiä. Ketään ei näy missään, eikä kukaan ole tunnustanut  kolttosiaan.


Ehdin jo kehua, että osassa ruusupavuista ei ole yhtään reikää lehdissä. Jos tarkkaan katsotte, niin eiköhän tuossa oikealla alakulmassa jo ainakin yhdessä lehdessä ole reikiä. Olisiko kellään vinkkejä, kuka on syypää?


Jos pavut eivät oikein ole nyt mieleeni, niin yksi ainoa minikurkku sen sijaan tuo iloa aamuihini. Toin sen kotikasvihuoneesta mökin kasvihuoneeseen ja asetin sen alassuin käännetyn muoviruukun päälle. Minulla ei ole aiemmin ollut minikurkkuja. Tämähän on kerrassaan mainio ja helppo keksintö.


Pikkuinen kurkku tuo iloa aamupalapöytään. Joskus pieni ilo on niin mahdottoman suurta.

28 kommenttia:

  1. Toivotaan että tuo pensaspapu kerkeisi vielä satoa antamaan! Mikään ei ole niin hyvää kuin omasta maasta/itse kasvatetut herkut:) Tämä kesä alkoi pikkuisen myöhässä toivotaan että loppukesä onkin sitten antoisa kasvujen kannalta. Leppoisaa päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun piipahdit blogiini. Koko viime talven riitti papuja keittoihin ja muihin ruokiin, vaan nyt ei taida käydä samoin.

      Poista
  2. Toivottavasti ehdit saada satoa pavuistakin! Onpa kiva tuo minikurkku. Sitä olisi hauska joskus itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minikurkku on todella helppo. Ainoa ongelma oli saada se ehjänä kotoa mökille.

      Poista
  3. Toivotaan, että saisit vielä satoa edes joistakin pavuista. Minullakin kasvimaalla tuntuu olevan kituliasta, mutta voihan se olla, ettei siellä ole tarpeeksi voimaakaan.
    Kauniisti sanottu: pieni ilo on niin mahdotoman suurta! Se on just näin!
    Kivaa kesäistä keskiviikkoa Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan tästäkin päivästä, vaikka päivä on sateinen. Otin virkkaustyöt esille, kun en viitsi lähteä ulos.

      Poista
  4. Toivottavasti saat pavuista satoa! Minikurkku kuulostaa kivalle!
    Minulla kasvaa salaatti hyvin, mutta basilika ei näemmä noussut ollenkaan. Ja muut myös huonosti kasvaa. Joka vuosi vannon, etten enää itse kasvata, kun en osaa.
    Mutta onhan se kiva kokeilla ja seurata mitä sieltä maasta nousee.😀
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sanoin, ettei yhtään kukkapenkkiä enää ja mikäs se tuossa sisääntulossa taas olla möllöttää, no, uusi kukkapenkki.

      Poista
  5. Peukutus minikurkulle.
    Minun ruusupavut söi reiille etanat. Yön kosteudessa hiipparoivat ja päiväksi piiloutuivat maan uumeniin ja heinikon kätköihin 'märehtimään.' Nyt en ole pariin vuoteen papuja kasvattanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että joku yöllinen hiippari on käynyt ruokailemassa.

      Poista
  6. Nan miltä nuo leivät näyttää, kurkku on kiinteää ja vihreää. Minulla kävi toissavuonna pavuille samoin, ei yhtään itänyt. Viime vuonna iti muutama. Tänä vuonna en kylvänyt yhtään. Kumma juttu kun ne yleensä on hyviä kasvamaan ja antaa hyvän sadon. Mutta toivottavasti sinä onnistut kuitenkin tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihmettelin tämän vuotista kasvua. Minulla pavut ovat olleet aina helppoja ja varmoja viljeltäviä.

      Poista
  7. Harmitus papujen kanssa. Veikkaisin kans etanaa tuholaiseksi.

    VastaaPoista
  8. Minikurkku onkin uusi tuttavuus...kasvaisikohan parvekkeella...

    VastaaPoista
  9. Minikurkku? Saakohan niitä kaupastakin?
    Enpä osaa papumysteerissä auttaa.
    Kesäistä viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin valmiin taimen kaupasta, muuta en kyseisestä kasvista tiedä. Paitsi että on tosi hyvänmakuinen.

      Poista
  10. Ihana tuo minikurkku. Ensi kertaa moisesta kuulen. Täytyy pitää mielessä :) Kivaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa minäkin kokeilen minikurkkua. Ai, että on rapsakka ja hyvänmakuinen.

      Poista
  11. Voi ryökälettä joka käy papujesi kimppuun! Eihän tuommoinen nyt ole reilua.

    Minä laitoin melonista siemeniä maahan ja nyt näyttäisi, että vihertäisi. Tai sitten rikkaruohoa pukkaa. Jommin kummin, jännitystä nyt piisaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla menestyy erityisen hyvin vesiheinä ja vuohenputki. Harmi vain, että ne ovat rikkakasveja. Toivon sinulle menestystä melonien kanssa.

      Poista
  12. Aiotko torjua noita elukoita jollain tavalla? Itse olen suihkuttanut joitakin kasveja mäntysuopavedellä. Tiedä sitten, onko viisasta vai ei. Tuo voileipä kelpaisi minullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huono torjumaan mitään. Mäntysuopavesi olisi kyllä helppo ja sitä löytyy kotoa kaapista.

      Poista
  13. Tänä kesänä varmaan tämä kylmyys ja vesisateisuus on aiheuttanut sen ettei mikään kasva....minulla mitättömät taimet kasvarissa, mietinkin jo että josko vaan mylläsin mullat ja unohtaisin tältä kesältä nuo istutukset....jos ensi keväänä sit taas uudestaan kokeilisi :)
    Aurinkoista torstai aamua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät aina uutta intoa täynnä. Eipä puutarhahommia kannata ottaa raskaasti. Mukavaa torstaita sinullekin!

      Poista
  14. Onpa harmi, että papusi syystä tai toisesta eivät suostu kasvamaan. Jospa paremmalla onnella ensi kesänä? Ihana tuo minikurkku. Niin totta: Joskus pieni ilo on niin mahdottoman suurta. Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon parempaa onnea ensi kesänä. Pavut ovat aina onnistuneet tähän asti, mutta mikä lie meni nyt pieleen. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

      Poista