keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Valokuvausharjoittelua


Valotuksen kolme perusasiaa ovat aukko, valotusaika ja herkkyys. Tämän ja muutaman muunkin asian opin, kun tutustuin digikuvaamisen perusteisiin kansalaisopiston kurssilla. Kurssi kesti vain muutaman illan ja se oli minulle aivan liian lyhyt aika. Nyt tiedän, mitä asioita valokuvaamisessa pitää ottaa huomioon, mutta enpä juuri muuta.


Rohkeana ostin itselleni kameran, Canon EOS 750 D. Sillä olen räpsinyt kuvia oho-eiku-menetelmällä. Minun pitäisi oppia mm. kuvaamaan yöllä, kuvaamaan liikkuvaa kohdetta ja kohinaakin pitäisi välttää. Mitä ihmeen kohinaa? Päässäni alkaa lähinnä suhista, kun yritän tallentaa kaikkea tietoa päähäni.


Haluaisin kevään tullen kuvata luonnossa, jopa lintujakin, mutta ne ehtivät lentää varmaan melko kauas, ennen kuin kamerani säädöt ovat kohdallaan. Jos nyt oppisin edes käyttämään automaattiasetuksia.
Sain vanhan pärekorin työkaveriltani ja se sai toimia kuvausrekvisiittana tulppaanien ohella. Meinasin pudota keittiön pöydältä, kun sihtasin ja tähtäsin kameralla pärekorin paikattua kahvaa.


Jos valokuvaaminen ei vielä onnistu aivan kuten haluaisin, kahvikakun osaan kyllä tehdä. Ja minähän en ota valokuvaamisesta mitään stressiä. Opettelen kaikessa rauhassa ja kaikkea minun ei tarvitse oppia. Kamerassa on ihan liikaa toimintoja ja kaikenlaisia nappuloita, asia kerrallaan!


Minulla oli jäänyt isänpäivän epäonnistuneesta täytekakusta turkinpippurirouhetta ja löysin ohjeen, jossa kyseistä rouhetta laitettiin kahvikakkuun. Salmiakkirouhe kahvikakussa kuulostaa vähintäänkin oudolta, mutta pitihän tuotakin kokeilla. Ohjeen löydät täältä. Kakku oli positiivinen yllätys, vai olisiko voilla ollut myös osuutta onnistuneeseen makuun.

14 kommenttia:

  1. :) Minä kuvaan juuri tuolla oho-eiku (ja kappas) menetelmällä.

    VastaaPoista
  2. Olen ollut parillakin kuvauskurssilla, mutta en millään tahdo oppia säätämään kameraa, melkein A-asetuksella kuvailen. Kamerasta saisi kyllä paljon enemmän irti, kun vaan ryhtyisi kokeilemaan säätöjä, mutta olen vähän onneton tässä asiassa.
    Kivoja kuvia olit saanut uudella kamerallasi. Kokeilun iloa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamerassa on ihan liikaa kaikenlaista opittavaa, mutta opitaan mitä opitaan 😀

      Poista
  3. Hienolta näyttää sinun kuvat! Ja kakku kuulostaa hyvältä!
    Minulla on tyttären järkkäri käytössä. Makroputken ostin viime vuonna siihen lisäksi.
    En ole käynyt missään kursseilla vaikka pitäsi varmaan mennä.
    Pimeällä kuvaamista haluaisin oppia ja myös lintujen kuvaamista.
    Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ostaa vielä yhden objektiivin, jolla voisin kuvata lintuja, mutta siinä on varmaan paljon opittavaa.

      Poista
  4. Valoisat kuvat.
    Ihana pärekori narukahvoineen.
    Tykkäisin tuosta kakusta.

    VastaaPoista
  5. Kauniit tulppaanit ja hyvän näköinen kakku:)

    VastaaPoista
  6. Aina on kaikenlaista opittavaa tuosta valokuvaamisesta. Mä en kans ymmärrä...mikä kohina???

    VastaaPoista
  7. Tuon valokuvaamisen minäkin haluaisin oppia, olisi ihana saada napsittua blogiin tarkkoja ja hyvin kuvattuja kuvia ;)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista