tiistai 30. elokuuta 2016

Meille tuli koira

Meilläkin on nyt koira. Sen nimi on Nötkötti. Minulle tuli lapsuusmuistot mieleen, kun äiti kaivoi purkista säilykelihaa ja laittoi sitä keittoon. Säilykelihaa kutsuttiin nötkötiksi.
Löysin yhdeltä metallilavalta (olisiko tuo ollut jonkinlainen grilli) Nötkötin vartalon ja siitä alkoi muiden osien kerääminen ja rakentelu.
Tassut ovat poikani vanhoja jääkiekkolätkiä.
Nötkötti on lempeää rotua ja hyvin helppohoitoinen. Vahtikoiraominaisuuksista ei ole vielä varmuutta.
Meille tuli myös lehmä, joka sai nimekseen Peltikki. Se laiduntaa kesämökin edustalla ja pitää heinikon matalana. Peltikin rakentelu alkoi myös vartalosta eli vanhasta jerrykannusta.
Joku voi miettiä, että miksi ideoin romuista kaikenlaista. Se on loistavaa yhdessä tekemistä miehen kanssa. Hänestä on kiva rakennella ja jatkojalostaa ideoitani. Maailmassa on liikaa tavaraa. Metalli kierrätetään ja se on hyvä asia. Silti tämä on jonkinlainen kannanottoni siihen, että emme tarvitse kaikkea sitä tavaraa, jota jatkuvasti ostamme.
Haluan myös lisää huumoria puutarhaan ja tietysti edullisesti. Käsillä tekeminen ja luova suunnittelu tuottaa minulle tällä hetkellä paljon iloa.
Kota-merkkinen uunin sydän toimii mainiosti kukkaruukkuna. Korkean kukan nimeä en tiedä. Minulla oli keväällä taas se perinteinen tilanne, kun käsissä oli vielä siemenpusseja, joita oli tullut hankittua hieman liikaa. Kuljin pihalla ja mietin, että minne ne siemenet tyrkkäisi. Sitten kesällä ihmettelin, että mitä tuohon Kotaan tuli laitettua. Minun piti ottaa kuva sitten, kun miljoonakello on parhaimmillaan. Sitä hetkeä ei koskaan tullut näin sateisena kesänä.
Nätti kukka. Vai onko rumia kukkia olemassa, ehkä erikoisen näköisiä, mutta ei rumia.

perjantai 26. elokuuta 2016

Syyssatoa

Olipa mukava mennä viime viikonloppuna mökille parin viikon tauon jälkeen. Ruusupapu oli näin kauniissa kukassa, mutta ehtivätkö ne pavuiksi asti, riippuu säästä. Pidän tuosta väristä, vaikka se on vähän haalea, jotenkin herkkä ja hempeä kuitenkin.
Näin kauniisti ruusupapu on kietoutunut kaariporttiin, mutta mutta...
Rohkenen esitellä koko "komeuden." Jostain syystä köynnös on jäänyt hieman toispuoleiseksi. Vasemmanpuoleinen ruusupapu on kitukasvuinen ja vaaleanvihreä. Olisikohan kasvualusta jäänyt heikommalle lannoitukselle?
Istutin 12 puikulaperunaa kasvimaan päähän, joten en odottanut niistä suuren suurta satoa. Oli se silti mukava kaivaa muutama pottu ja keittää ne grillipihvin kaveriksi.
Pensaspavut ovat helppoja kasvatettavia mökilläkin. Ne eivät vaadi paljon hoitoa. Toivottavasti pavut ehtivät kasvaa kunnolla ennen kuin syksy yllättää kylmyydellä.
Yksinäinen kosmoskukka oli eksynyt papujen joukkoon. Sitkeä siemen viime vuodelta on sinnitellyt talven yli.
Ihmettelen joka vuosi samaa asiaa. Miksi en saa kesäkurpitsoista kunnon satoa? Pölyttäjien määrä ei toki ole mökillä ihan parhaimmillaan, mutta onnistuisinpa edes joskus. Toisaalta ihmettelen omaa sitkeyttäni. Olisihan niitä muitakin kasveja, joita voisin kasvattaa. Tätä ainokaista (ehkä myös viimeistä) kesäkurpitsaa syötiin hartaudella.
Aivan ihastuttavan ihanat kantarellit ovat olleet metsäretkieni ilonaihe. Mökkiseutu on suoperäistä mäntymaisemaa, jossa kantarellit eivät oikein viihdy. Tässä se taas nähdään! Jokaisella asialla on kääntöpuolensa. Vettä on satanut enemmän kuin tarpeeksi. Jopa kuiviin mäntymetsiin on tullut kantarelleja, ei paljon, mutta jokaisesta sienestä olen muistanut olla kiitollinen.
Vielä, kun joku keksisi, mitä positiivista voisi olla mökkimaisemissa hyvin viihtyvissä hirvikärpäsissä? Sitä ei moni tiedä, varsinkaan hirvi.

tiistai 23. elokuuta 2016

Puunhalausviikko

Tällä viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Minun piti tietysti kokeilla, miltä tuntuu halata puuta. Tarrasin kiinni heti ensimmäiseen mökkipihan koivuun, joka kohdalle osui. Halaaminen tuntui mukavalta. Koivu oli lämmin ja eläväinen.
Kyselin mieheni tuntemuksia puunhalaamisesta. Hän ei kuulemma pystynyt keskittymään asiaan "pikkupirulaisten" takia. Niillä hän tarkoitti hirvikärpäsiä, joita tosiaan on aivan liikaa metsässä. En ole keksinyt takuuvarmaa suojautumiskeinoa. Tosin en ole vielä kokeillut monesti mainostettua ilmastointiteippiä esimerkiksi päähineen reunaan.
Naavaparrat roikkuvat uneliaasti puista. Tätä maisemaa voisi tuijottaa pitempääkin, mutta hirvikärpäset eivät anna siihen mahdollisuutta.
Maisemat vain paranevat. Vihreys, rauha ja hiljaisuus. Siinä kaikki.
Sunnuntaina oli sen verran kuuma päivä, että kantokin riisui takkia päältä.
Kumpi voittaa? Kuusi ja mänty kilpailevat elintilasta. Tähän metsään on istutettu kuusia, joten metsänomistaja toivoo varmaan kuusen selviävän voittajaksi.
Koivu ei luovuta. Uusi alku nousee lahonneen koivun uumenista.
Voisin kerätä puolukoita vaikka kuinka paljon, mutta miksi sen pitää olla niin väkevä marja. Jonkin verran niitä menee talven aikana, mutta ei sentään ämpäritolkulla.
Metsän "tähtitaivas." En tiedä mitä tuo vihreä on, mutta se on niin pehmeää ja kaunista. Pieniä vihreitä tuikkivia tähtösiä.
Retkelle ei sovi lähteä ilman eväitä. Edes hirvikärpäset eivät voi pilata mukavaa kahvihetkeä. Taas mieli lepää ja arki unohtuu.

lauantai 20. elokuuta 2016

Sutinaa pensseleillä

Onko tällä tytöllä maalaaminen mielessä? No ei, jazzaamaan hän on menossa. Minä olin ajatellut maalata vanhoja terassikalusteita, mutta tyttö katseli sen näköisenä, ettei voisi vähempää kiinnostaa.
Jazztytön mielessä olivat jazzin swingaava rytmi ja lindy hopin askeleet. Minun oli pakko hillitä tytön mielenliikkeitä ja annoin sille tehtäväksi pidellä kylttiä. Minun huussissa ei käytetä kenkiä.
Taisto Tangon kanssa onnistuin maalaamaan terassikalusteet. Sen jälkeen se alkoi vihellellä jazztytön perään. Minun mielestä tämä mies taivuttaa daaminsa mieluiten kohtalokkaaseen tangoon kuin jazzin pyörteisiin.
Tangoon kuuluu dramatiikka ja intohimo. Lindy hop on vauhtia ja improvisointia. Löytääkö tämä nuoripari yhteisen sävelen? Aika näyttää.

maanantai 15. elokuuta 2016

Häät

Vietimme lauantaina tyttäreni häitä. Mahtavat juhlat. Kaikkein ihaninta oli seurata umpirakastunutta hääparia. Miten herkkää ja kaunista! Paikalla oli runsaasti hääparin ystäviä, joista aivan pursusi nuoruuden energiaa ja iloa. Näistä kaikista asioista sain itsekin valtavasti voimaa. Tuntuu siltä, että olen vieläkin hääjuhlassa. Mieleeni jäi niin paljon mukavia muistoja, josta riittää ajateltavaa vielä pitkäksi aikaa.
Pinterestistä löysin idean kuvassa olevaan häälahjaamme. Halusimme kuvastaa tällä rautaisella pariskunnalla rakkauden kestävää voimaa. Rauta ja rakkaus on kuumaa ja se kestää, mikään mahti maailmassa ei voi sitä estää. Näin mieheni runoili puheessaan.
Lahjan tekeminen alkoi tietysti tarvikkeiden hankkimisella. Toiset hohtimet ostimme kirpputorilta ja toiset saimme eräältä ystävältä. Palan palkkia saimme mökkimme läheltä olevasta konepajasta, jossa mieheni sai myös käydä kuumentamassa rautaa ja hitsaamassa hohtimet palkkiin.
Lahjan tekemisessä oli siis tavallaan mukana monta ihmistä, osa tietämättään. Samalla minä ja mieheni työstimme ajatusta, että nyt tyttärestämme huolehtii hänen oma miehensä. Tietysti olemme aina hänen tukenaan, mutta läheisin kaikista on aviopuoliso.
Hääkimppu oli tuusulalaisesta kukkakaupasta, Henri Johan Artista. Taitava nuorimies teki ihmeitä ja sai kuin saikin kimppuun morsiamen toivomia pioneja. Luin netistä kuvauksia kyseisestä kukasta. Minusta alkoi tuntua siltä, että tässähän on ohjeita miehelle, kuinka toimia vaimon kanssa.
Pioni on puutarhan kuningatar. Ne ovat vaativia, mutta erittäin näyttäviä kukkia. Pionin seuraaminen opettaa kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Pioni menestyy päivänpaisteessa, mutta tyytyy myös puolivarjoon. Pionin tukeminen on tärkeää ja se vaatii ympärilleen tilaa. Se tarvitsee suhteellisen vähän hoitoa, kun sen tavat tuntee.
Vihkiminen tapahtui tallin ylisillä ja hääjuhla alakerran kivinavetassa. Paikka oli remontoitu kauniiksi ja tunnelmalliseksi juhlapaikaksi. Tässä he ovat käsi kädessä katseet kohti valoon ja tulevaisuuteen. Hääparista huokuva rakkaus teki mieleni levolliseksi. Olisin voinut miettiä heidän pärjäämistä ja yhteiselon kestävyyttä, mutta päätin nauttia hääjuhlan joka sekunnista. Tanssimme aamukolmeen yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa. Mieleeni tuli kolme ikivanhaa asiaa: usko, toivo ja rakkaus. Näillä nuo rakkaani pärjäävät. Ja tietysti huumoria mukaan, kuten laulussakin sanotaan: "Valtavan riemun nään silmissäs sun, leikiten nauramaan saathän sä mun."

perjantai 12. elokuuta 2016

Hääaskartelua

Keskimmäisen lapseni eli tyttäreni häät ovat lauantaina. Sain tehtäväksi askarrella onnittelukorteille jonkinlaisen laatikon tms. Muistin nähneeni Sinellissä hauskan pahvisen matkalaukun ja päätin tehdä siitä korttilaatikon.
Häiden teemaan kuuluvat musta, valkoinen ja timantit. Ostin Sinellistä myös teemaan sopivia tarroja.
Matkalaukku sai mustavalkoisen värin spraymaalilla. Sitten alkoi vaikeampi osuus. En ole nimittäin askarrellut juuri mitään vuosikausiin. Miten niitä tarroja pitäisi sommitella nätisti? Päätin, että en tee asiasta liian vaikeaa. Laitoin tarroja hetken mielijohteesta. Vanhoista helmistäni tein tuet yläkanteen.
Laatikkoa askarrellessani tunteet nousivat pintaan. Mietin samalla mitä kirjoittaisin omaan onnittelukorttiini. Mieheni teki vielä samaan aikaan häihin puhetta. Sain pyyhkiä onnenkyyneleitä silmäkulmista useampaan kertaan.
Miten aika kuluu niin nopeasti? Vastahan tuo tyttö oli pieni ja asui kotona. Vuodet vilisevät mielessäni ja monta muistoa saa hymyn suupieliini.
Luottamus ja rohkeus. Siinä kaksi elämänohjetta tyttärelleni. Kyllä elämä kantaa ja rohkea pitää olla.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Retki Leivonmäen kansallispuistoon

Matkanjohtaja Petu toivottaa tervetulleeksi retkelle Leivonmäen kansallispuistoon. Puistossa on useita helppokulkuisia reittejä, joista voi valita itselle sopivan pituisen reitin. Lähdin matkaan mieheni, serkkuni ja Petu-koiran kanssa. Reppuun olimme pakanneet kahvia, voileipiä ja grillimakkaraa.
Opastauluissa kerrotaan tarkasti reiteistä ja nähtävyyksistä. Niissä annetaan myös ohjeita kulkijoille. Mielestäni ihminen muuttuu metsässä. Kaikki tervehtivät vastaantulijoita, vaihdetaan jopa muutama sana ventovieraiden kanssa. Ohjeita noudatetaan, roskia ei näy missään, luonto saa olla rauhassa ja tunnelma on levollinen.
Olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi viettää enemmän vapaa-aikaansa luonnossa. Tästä on olemassa joku suomalainen tutkimus, jossa todettiin, että ihminen voi paremmin luonnossa. Stressitaso alenee, verenpaine laskee ja mitä kaikkea muuta tutkimuksessa havaittiinkaan.
Reitit ovat laitettu selkeästi eikä eksymään pääse. Kiirettä ei ole. Aika pysähtyy. Ympärillä on kaunis metsä, joka tarjoaa upeita elämyksiä. Silmä harjaantuu katsomaan pieniä yksityiskohtia, kun antaa arkisen elämän jäädä hetkeksi taakse.
Pieni saarikin löytyy luontopolun vierestä. Miten sekin on siihen muodostunut? Näitä kysymyksiä herää muitakin matkan varrella. Luonto tarjoaa kaikenlaista ihmeteltävää.
Polut ovat leveitä ja helppokulkuisia, vaikka keskellä polkua saattaa olla kiviä tai kaatunut puu. Matkanjohtaja Petu tarkistaa tässä reitin sopivuutta.
Kolme päivää retken jälkeen Petulle kävi todella ikävästi. Rauhallisella sunnuntaiaamun lenkillä iso koira hyökkäsi Petun kimppuun. Se raateli Petu-paran huonoon kuntoon. Petu toipuu nyt kahdesta leikkauksesta. Sillä on lukuisia tikkejä ja vahva lääkitys. Vanha herra sinnittelee ja toipuu hitaasti, mutta onneksi paraneminen etenee.
Polku on vaaran päällä ja maisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Petu haistaa varmasti repussa olevan makkaran ja toivoo retkiseurueen etenevän kohti nuotiopaikkaa.
Minua niin harmittaa Petun ikävä kohtalo. Petu on harmiton, iloinen ja vallaton veikko, joka on kaikkien kaveri. Retkellä Petu oli irti, mutta se tuli samantien hihnaan, kun emäntä kutsui.  Miksi sen toisen koiran piti hyökätä ja tehdä niin pahaa jälkeä? Koiranelämään ei pitäisi kuulua tuollaista.
Makkaroista otin kuvan heti, kun ne oli saatu nuotiolle. Kun ihana paistetun makkaran tuoksu alkaa tulla nenään, kuvaaminen unohtuu helposti. Kansallispuistossa on myös hieno laavu, mutta emme jääneet siihen, kun siellä oli muitakin ihmisiä. Tähän nuotiolle tuli nuori pariskunta, joka oli yöpynyt teltassa puiston alueella. Mitä retkeilyhenkeä! Minä en ehkä enää taipuisi telttaan, sen verran olen jo mukavuudenhaluinen.
Nuotiolla oli mukava levätä, muistelimme lapsuutta ja nautimme kiireettömyydestä. Ja kyllä, Petu-koirakin sai makkaraa.
Polttopuille on varattu näin hieno säilytyspaikka ja itsekin voi tehdä polttopuita valmiiksi seuraaville retkeilijöille.
Matka jatkui vielä jonkin aikaa vaaran päällä ja polku päättyi aivan niemen kärkeen. Sanat eivät riitä kuvaamaan paikan kauneutta. Vettä joka puolella! Matkanjohtaja Petu piti visusti johtoasemaa, kun käännyttiin takaisin. Sillä oli varmaan jo kiire kotiin päiväunille.
Matkalla on sijaa myös mielikuvitukselle. Mitä kaikkea voikaan nähdä näissä kivissä ja juurissa?
Loppumatkalla pääsimme kulkemaan pitkospuita pitkin. Kansallispuisto on tunnettu myös suoalueista, joten muitakin pitkospuureittejä löytyy. Matkanjohtajamme oli erinomainen opas. Toivon hänelle pikaista paranemista, sillä ensi kesänä olisi varmasti mukava tehdä uusi retki. Kyllä, kyllä, makkaraakin on taas luvassa.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Sadonkorjuussa

Voi tätä onnea! Tomaatteja siellä ja tomaatteja täällä. Tomaatteja on ihan joka puolella. Maukkaitakin vielä.
Kerroin jossain postauksessa, että ensimmäiset kurkut olivat väkeviä. Myöhemmin maku parani. Mistähän tämä johtui? Enpä tiedä.
Minulla on ollut kaksi kääpiöomenapuuta jo monta vuotta. Ensimmäistä kertaa niissä on omenia enemmän kuin viisi kappaletta. Se on ollut ennätys tähän asti. En pääse vielä hilloa keittämään, mutta eväspussiin on sujahtanut omenia jo monena päivänä.
Kuvasin omenia aamulla. Niissä näkyy kauniisti aamukaste. Omenien makuun ovat mieltyneet myös ampiaiset, joita on ollut todella runsaasti tänä vuonna. Luulin, että linnut syövät omenia, mutta ampiaiset ovat olleet melkoinen riesa. Hillon keittämistoiveeni jää siis haaveeksi.
Keräsin naapurista kolme litraa karviaisia ja keitin ne hilloksi. Jos aamulla on unihiekkaa silmissä, karviaishilloa puuroon, niin ei nukuta enää.  En ymmärrä, kuinka paljon hilloon pitäisi laittaa sokeria, että sitä pystyy syömään. Voin sanoa, että tämä hillo on riittoisaa. Voi olla talvi pitkällä ennen kuin purkit tyhjenevät. Tätä ohjetta ei revitä käsistä. Se revitään käsillä ja laitetaan roskiin.
Pensasaidan leikkaus on kuin hiusten parturointi. Villiintynyt kasvusto lyhennetään ja tasataan. Sitten sitä taas kelpaa esitellä. Leikkasimme unkarinsyreeniaidan pari vuotta sitten lähes maantasalle. Se lähti hyvin uuteen nousuun ja nyt oli siistimisen vuoro.
Lopuksi levitin pensaan juurille kuorikatetta. Se pitää tosi hyvin rikkaruohot loitolla ja tekee koko pensasaitaan siistin ilmeen. Leivonmäen pappilan pyykkipadan ulkuoressa amppelipetuniat villiintyivät kasvamaan ylöspäin. Olin toivonut, että ne rönsyilisivät yli laitojen alaspäin. Ne yrittävät varmaan kurkotella näkymiä aidan yli kadulle.