keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Eteiskäytävän uudistus


Laitoin vähän niin kuin vinkiksi mieheni keittolautasen viereen tapettirullan. Olisikohan nyt vihdoin aika tehdä eteiskäytävän pieni uudistus loppuun? Suunnittelu on kestänyt noin kolme vuotta.
Keitto on muuten juustoinen maissi-jauhelihakeitto, jonka ohjeen otin Sarin kotona-blogista. Tein ohjeen mukaan, mutta lisäsin suppilovahveroita ja ranskankermaa, jota minulla oli jäänyt tilkan verran. Ohjeen voit katsoa tästä. Tätä keittoa teen toistekin. Se on todella nopea ja helppo valmistaa ja sitä voi muunnella monella tavalla.


Eteiskäytävä näytti tällaiselta. Vasemmalla on makuuhuoneen ovi ja käytävän päässä pesuhuoneen ovi. Tässä on siis pitkä tylsä käytävä, johon ei mahdu mitään. Kattoon asennettiin lamput, joiden oli tarkoitus valaista jotain seinällä olevaa. Seinälle olen suunnitellut vaikka mitä. Viimeksi siinä oli Ikean iso taulu. Teimme lampuissa sen virheen, että niitä ei voi kohdistaa mihinkään ja ne asennettiin liian lähelle seinää. Lamput siis osoittivat taulun karmiin eikä tauluun.


Vihdoin sain idean, että laitetaan seinään tapetti, niin valo osuu edes jotenkin siihen mihin pitäisi. Päädyin koivu aiheeseen tapettiin, koska pidän koivuista niin paljon. Voin kulkea pesuhuoneeseen koivumetsän ohi. Tapetin molemmille puolille tulee vielä kapeat listat kehystämään tapettia.
Jotkut remontit eivät vain onnistu niin kuin haluaisi. Valaistus on nyt ok, mutta tapetti näyttää tummemmalta kuin luulin. Tässä ei nyt ole onnistumisen fiilistä, mutta onpahan valmista.


Tilasin tapetin Seinäruusu-nimisestä verkkokaupasta. Tapetin nimi on Young birch tree forest. Tapetti on vinyylipintainen ja muistuttaa valokuvaa. Se on edelleen mielestäni tosi upea, mutta ei ehkä tule parhaiten oikeuksiinsa meidän hämärässä ja kapeassa käytävässä. No, aina ei voi voittaa!

22 kommenttia:

  1. Suppilovahverot sopiikin kivasti keittoon. Nam!
    Laittaisin itsekin sieniä ruokiin, mutta olen ainoa joka niitä syö.
    Minusta tuo tapetti sopii tosi hienosti tuohon seinälle. Ja kaunis tapetti onkin.
    Kiva yksityiskohta seinällä!
    Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin poika ei syö sieniä, joten vähissä on minunkin sieniruoat.
      Kivaa keskiviikkoiltaa sinulle!

      Poista
  2. Todella kaunis tapetti!

    Mukavaa keskiviikkoa Sinulle!<3

    VastaaPoista
  3. Kaunis tapetti.Mukavaa keskiviikko päivää:)

    VastaaPoista
  4. Keitot ovat hyvää talviruolaa.
    Oikeasti kivan näköinen tapetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot ovat kevyitä ja helppoja, ellei lorauta sekaan ranskankermaa 😀

      Poista
  5. Ihana tehosteseinä tuli nyt eteiseen tuolla tapetilla :) Käy todella hyvin ja nuo valot ovat hyvä lisä tuomaan tapettia esille :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiva saada kehuja, kun itsestä tuntuu, että pieleen meni.

    VastaaPoista
  7. Hienoa uudistus. Todella kaunis tapetti. Näyttää kivalta.

    VastaaPoista
  8. Kiertelin katselemassa tapetteja viimeksi viime kesänä. Silmiini osui koivuaiheinen tapetti, ja ajattelin, että onpa rohkean näköinen. Omaan kotiini se ei valitettavasti sopinut, mutta hauska huomata samantyylistä sinun kodissasi.

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis tapetti! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Hieno uudistus! Suppikset on herkkua. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Upea muutos! Tapetti on todella kaunis ja tuo tilaan kivan piristyksen.

    VastaaPoista