keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Klapikone laulaa

Viime viikonloppuna saimme tämän puuvaraston täyteen. Rakennuksen olenkin jo esitellyt aiemmin tai tarkemmin tuon oikealla olevan huussin ja vanhan pumppukaivon (ei ole oikea kaivo), joka toimii käsienpesupaikkana. Polttopuiden tekeminen on lempipuuhaani. En tiedä, mikä siinä viehättää. Mies hoitaa puiden kaatamisen ja minä raahaan ne lähemmäksi klapikonetta. Minä olen sahapukin toisessa päässä ja mies toisessa päässä sahaa puita sopiviksi pölkyiksi. Klapikoneella molemmilla on oma tehtävänsä.
Tässä tilanne alkukesästä. Toinen puoli oli täytetty klapeista jo edellisenä vuonna ja nyt oli toisen vuoro. Tyhjät puuvarastot eivät miellytä minua yhtään. Täynnä ne olla pitää! Puuta tulee mökkitontilta sen verran, kun kesämökillä kesällä ja kotona talvella tarvitaan.
Minä vedän kahvoista ja syötän puuta eteenpäin. Mies on tässä ottamassa kuvaa, mutta yleensä tuolla toisessa päässä ottamassa klapit vastaan. Klapikone on yksi parhaimpia hankintojani. Mies yritti vängätä vastaan, mutta minä pidin pääni. Sen jälkeen on klapikone laulanut! Kuva on kesältä, kun oli vielä lämmintä.
Puuvaraston vartijana toimii lintu, jonka ostin kauan sitten Tallinnasta. Siinä on jo hieman ikääntymisen merkkejä, mutta tässä työssä se ei niin haittaa.
Tässä kuva ennen...
ja jälkeen. Tässä ei ole toki koko kesän puut, vain pieni kasa.
Tuoreen puun tuoksu ja täysinäinen puuvarasto. Elämän pieniä iloja.
Tässä on seuraava projekti. Vanha puuvarasto toisella puolella pihaa on puolityhjä. Siitä lähtee kotiin talven takkapuut. Pidämme pian vähän syyslomaa ja silloin olisi tarkoitus tehdä lisää polttopuita. Kun teimme uuden puuvaraston, aioimme purkaa vanhan. Sitten tajusimme, että eihän siinä ole mitään järkeä. Kaikki varastot ovat tarpeellisia ja klapikoneella riittää hommia.
Puuvaraston oikealla puolella näkyy kaikenlaista rojua. Olen kerännyt niitä metalliroskista. Niistä syntyy pihataidetta kuten Rantakutvelo ja Peltikki, joita olen esitellyt täällä aiemmin. Rojut odottavat inspiraatiota. Minulla olisi mielessä yksi pikkulintu, joka olisi kiva toteuttaa, mutta  siltä puuttuu vielä nokka. Millaista nokkaa etsin? En tiedä, mutta jostain se löytyy.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Laatikoston tuunailua

Tuunaaminen voi joskus herättää rakkaita muistoja. Ostin kesällä yhdeltä kirppikseltä laatikoston. Tuunasin siitä hyllyn ja mietin, että mitä siihen hyllyyn laittaisin. Löysin mökiltä tyttärien vanhoja koriste-esineitä. Muistan, kun olin nuori äiti ja mietin, että mihin tätä kaikkea rojua tarvitaan. Tytöt katsoivat minuun vetoavasti, tää olis ihan pakko saada.
Laatikosto oli alunperin tämän näköinen. Pyyhin liat pois ja mieheni hioi sen kevyesti.
Väriksi valitsin vaaleanharmaan ja maalasin koko laatikoston. Ostin Prismasta paperilajitelman, josta löysin kauniin ruusukuvioisen paperin. Jouduin ostamaan kolme nippua paperia, että sain ruusupaperia riittävästi. Muihin tuunauksiin jäi kaikkia muita nättejä papereita.
Ja näitä "ihan pakko saada"- porukkaa meillä riittää. Tosin nämä nallukat ovat kyllä aika suloisia.
Olisin voinut täyttää hyllyn myös pienillä posliinieläimillä, poikani muovisotilailla tai pikkuautoillani. Nallet sopivat kuitenkin hyllyn teemaan parhaiten.
Tätäkin nallea tyttäreni ovat varmaan asettaneet noin miljoona kertaa nukkumaan ja toivottaneet nallelle hyvää yötä. Juuri niin kuin pikkuäitien kuuluukin tehdä. Tosin tulee mieleen, että saatoin minä ihan oikeanakin äitinä asettaa lapsiani ainakin sen miljoona kertaa nukkumaan. Aina oli jokin asia, miksi ei voinut heti käydä nukkumaan: yhtään ei nukuttanut, vessahätä, jano tai vielä oli yksi juttu kertomatta. Nyt rakkaita muistoja nekin.
Hylly (vai mikä Nallela tuon nimi nyt voisi) olla pääsi mökin yläkertaan kirjoituspöydän viereen. Peilistä näkyy oma vanha nukkekotini, joka odottelee myös tuunausta. Tuunausta tarvitsee myös valokuvaustaitoni, mutta olenkin menossa valokuvauskurssille lokakuussa. Kuvaushetkellä aamu mökillä oli sateinen ja harmaa ja se näkyy kuvissa. Sateinen ja harmaa sää on kyllä mökillä tosi tunnelmallista. Ihanaa viikonloppua kaikille! Laitetaan kynttilöitä palamaan.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Syysistutuksia

Laitoin etupihalle ja ulko-oven viereen pientä virkistystä. Kiva tulla kotiin, kun hyväntuulinen pöllöporukka tarkastelee tulijaa. Kuulun Facebookissa askartelua pihaan ja puutarhaan-ryhmään ja sitä kautta pöllöt lensivät pihaani. Pöllöt on tehnyt Lahja Hämäläinen.
Vanhan puulaatikon toin mökiltä ja laitoin siihen kanervia, jäkälää ja käpyjä. Lyhdyissä on patterilla toimivat kynttilät. Niissä on ajastin, mutta sen toiminta on ollut hyvin vaihtelevaa. Pidän enemmän aidoista kynttilöistä, mutta tässä kohtaa ajattelin enemmän turvallisuutta.
Vanha pyykkipata sai havuhunnun ja pienen kynttilälyhdyn. Lumi peittää padan, joten tyydyin laittamaan pataan vain havuja. Pikku kuusi näkyy sentään lumenkin keskeltä, vaikka pata peittyy helposti lumeen.
Taas on aika lyhtyjen, kynttilöiden ja pienten tuikkujen. Mihin se kesä katosi? Tätä minä ihmettelen joka syksy, varmaan moni muukin.
Kanervia, erikoita vai callunoita, kuka näistä nimistä tietää. Joka tapauksessa pientä väriläiskää vihreyden keskelle. Olen antanut kuunliljojen vielä olla, kun ovat noinkin vihreitä.
Pienellä rahalla saa pihan nätiksi. Koko komeus peittyy lumeen, mutta toivon todella, että lumen tuloon on vielä pitkä aika.
Laitan lyhtyyn ulkovalosarjan, kun syksy etenee. Tyynykin sai vähän uutta jäkälätäytettä.
Katolta tulee talvella niin paljon lunta, että näitä ei juurikaan näy kinosten alta. Viime talvena lyhdystä meni lasi rikki, kun lumi painoi päälle. Lasi korjattiin ja nyt täytyy olla vähän varovaisempi.
Takapihan omenapuussa istui orava. Se oli juuri sen näköinen, että yhtään en ole maistanut tuosta omenasta.
No, saatoin maistaa ehkä ihan pikkuisen.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Juhlat huvimajassa

Otsikosta voisi päätellä, että olen pitänyt isommatkin pippalot huvimajassa. Ei sentään, vain kahden hengen minijuhlat, minä ja mieheni. Muistelimme mennyttä kesää ja nautimme aurinkoisesta päivästä.
Mieheni oli ostanut yhdeltä kirppikseltä vadelmalimonadipullon. Mitä juomaa mahtaa olla kuvassa näkyvissä laseissa? No tietysti vadelmalimonadia. Kippis vaan kesälle!
Kahvin kera söimme ihanaa tyrnijuustokakkua. Tällä kertaa en tarjonnut mitään suolaista, koska olimme jo syöneet. Tämä oli vähän niin kuin jälkiruokajuhla. Muistelimme siis kesää, josta paras muisto on tietysti tyttären häät. Mökkikesän kohokohta oli varmaan laavun rakentaminen. Yleensä touhuamme paljon enemmän, mutta nyt jäi aikaa myös lepäämiselle.
Laitoin tuikut palamaan, vaikka oli aurikoinen päivä. Kynttilän valo tuo pientä juhlan tuntua.
Tämän peilin olen ostanut joskus ihan parilla eurolla. Se on oikeasti jotain tosi halpaa materiaalia, puun ja pahvin sekoitusta. Maalasin koko komeuden tietysti vaaleanpunaiseksi. Paras paikka peilille olisi varmaan seinä, mutta huvimajassa on vain ikkunoita.
Aurinko pyrki sisään myös ovesta. Se ei välittänyt oven edessä hyttysten suojana olevasta pitsiverhosta, vaan päätti säteillään valaista muovimaton raitoja. Pidän muovimatosta tosi paljon. Siihen on laitettu sinne tänne hopeista ja kultaista muovia, joka antaa kivaa sävyä mattoon.
Tuoliin olen laittanut pirteän päällysteen. Samaa kangasta löytyy tyynyistä, joita on keinutuolissa ja sängyssä. Sängystä ei ole nyt kuvaa. Olen postannut huvimajasta aiemmin ja sieltä löytyy kuva myös sängystä.
Enkelit valaisivat päiväämme. Puheita ei juhlassa juurikaan pidetty. Luonto ympärillä puhuu niin paljon, että paras vain kuunnella, mitä sillä on sanottavaa.
Jos jotain puhutaan, niin aihe on valitettavasti puut. Mieheni laskee rannan puita ja miettii, että montako pitäisi vielä kaataa. Jäljelle jäävien puiden pitäisi olla suoria, vahvoja ja vain koivuja. Minkäs insinööri itselleen mahtaa! Minä pidän kaikesta erilaisesta. Kuvassa näkyvä kolmen koivun kimppa on hauska. Siihen ne ovat juuttuneet ja jääneet, ei niitä voi kaataa. Entäs ikkunan toiselta puolelta näkyvä ruipelo?
Laituri näyttää niin kesäiseltä, mutta maassa olevat keltaiset lehdet kertovat jo syksyistä tarinaa.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Illan hämärtyessä

Näin kauniina viikonloppuna syystunnelmointi ei tunnu kovin ajankohtaiselta asialta. Viime perjantai-iltana, kun tulin mökille, oli kuitenkin tarpeen sytytellä kynttilöitä ja lyhtyjä. Illat hämärtyvät ja syksy saapuu, vaikka vannoutuneena kesäihmisenä mitä tekisin. Syksy on kaunis ja siinäkin on monta hyvää puolta, mutta ei se kesää voita.
Sytytin tulen myös takkaan. Mäntypaneeliseinät ovat saaneet valkoisen värin jo monta vuotta sitten, mutta perinteisen punaista takkaa en ole rohjennut maalata. Kaiken ei tarvitse olla valkoista, vaaleaa tai sävy sävyyn, takka kertoo omaa tarinaansa punaisena. Muistan, kuinka mieheni kanssa sitä valittiin ja etsittiin muuraajaa. Silloin en olisi ikinä uskonut, että maalaan seinät joskus valkoisiksi.
Ikkunan taakse ulos sytytin pieniä lyhtyjä. Kylläpä oli tunnelmallista ja mukavaa. Meillä on mökillä aurinkosähkö. Se on ollut paras päätös ikinä! Nyt en halunnut rikkoa tunnelmaa liian kirkkailla valoilla. Istumme joskus mieheni kanssa pelkkien kynttilöiden valossa ja muistelemme sitä aikaa, kun aurinkosähköä ei vielä ollut. Sitä, mitä ei ole, ei osaa kaivata.
Lauantaikin meni perinteisissä tunnelmissa. Etsin metsästä aurinkoisimman paikan ja nautin kahvihetkestä. Jäkälämatto jalkojen alla, aurinkoinen taivas ja kahvintuoksu, mitä muuta ihminen voi toivoa. Niin, ja miestä ei sovi unohtaa. Hän on oikein mainio retkikumppani.
Suppilovahvero on mökkiseutumme metsien varma saalis. Mielestäni se on erittäin helppo sieni kaikin puolin. Niitä ei tarvitse siivota. Nakkaan ne jääkaapin päälle kuivumaan. Sen jälkeen rutistan kuivat sienet käsissäni ihan pieniksi ja laitan lasipurkkiin kaappiin.
Onnistuneen sienipäivän iltana oli mukava sytyttää öljylamppu rantaan. Lampi oli aivan tyyni ja oli ihan hiljaista. Yhtäkkiä kuulin pientä suhinaa, katsoin taivaalle ja näin kuusi kurkea, jotka laskeutuivat lammen toiseen päähän heinikkoon. Toivon, että jonain päivänä minulla on hieno kamera, jolla voin vangita tuollaisia hetkiä. Jos minusta tulee vaikka luontokuvaaja. Haaveita pitää olla!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Pöllökoristeita ja peltipurkkeja

Ostin Finnmarin tehtaanmyymälästä vitosella vihreän lasipullon. Minulla ei ollut tietysti ostovaiheessa mitään ajatusta siitä, mihin pullon laitan ja mitä siihen laitan. Vein pullon mökille yläkertaan. Kuivasin muutamia koivunoksia ja spreijasin ne valkoisiksi. Pelkät oksat lasipullossa näyttivät jotenkin tylsiltä. Muistin pöllöt, joita olin askarrellut kotona. Ne pääsivät keikkumaan oksille. Tulikohan tästä hieman talvinen koriste kesämökille? Se sopii ainakin vaaleaan sisustukseen.
Pöllöt ovat tehty Pilttipurkkien kansista, rikoista, kruunukorkeista, napeista ja piipunrasseista. Tulipas pöllöille aika tuima ilme.
Tässä hieman erilainen ilme kruunukorkeilla. Ja koko komeuden kruunasin jälleen valkoisella spraymaalilla. Silmät spreijasin mustiksi.
Mitä ihmettä näistä voisi tehdä? Tästä lähti pöllöjen rakentelu. En tiennyt, mihin pöllöt vielä lentäisivät. Se onkin askartelussa mukavaa. Lopputulosta ei voi aina tietää etukäteen. Ideointi ja suunnittelu on mukavaa.
Minulla oli myös kaksi peltipurkkia, joita halusin jotenkin tuunailla. Olen askarrellut tosi vähän. Bloggaamisen myötä olen tutustunut ihaniin askarteluvinkkeihin, joita olen saanut ilokseni lukea muista blogeista.
Valkoista spraymaalia riittää, joten purkit saivat ensin valkoisen pinnan. Sen jälkeen liimasin vanhasta eläintietosanakirjasta leikkaamiani lintuja purkkeihin ja niiden päälle reilusti lakkaa. Nyt on keittiössä pientä uutta ilmettä.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Unelmien talo ja koti

Osallistuin Unelmien talo ja koti-lehden kilpailuun, jossa lukijat saivat lähettää kuvia pihaideoista. Olin juuri tilannut lehden ja ensimmäinen numero odotti minua keskiviikkoiltana, kun tulin töistä tavallista myöhempään kotiin.
Tässä kuvassa toin lehden laavulle, sytytin nuotion ja ulkotulen ja nautin suosikkilehden lukemisesta.
Ja mikäs se sieltä lehden sivulta pilkistää? Meidän rantakutvelo oli niiden kymmenen joukossa, jotka julkaistiin lehdessä. Olin keskiviikkoiltana työstä väsynyt, mutta virkistyin välittömästi lehden nähtyäni. Olin kyllä tosi iloinen tästä huomioimisesta.
Juhlistimme asiaa mieheni kanssa laavulla ja nostimme oikein maljaa juhlan kunniaksi. En todellakaan tee näitä pihataidejuttuja julkisuuden toivossa, mutta tuntuuhan se kivalta, kun joku tykkää. Kiitos Unelmien talo ja koti-lehti!
Palkinnoksi saan Jamie Oliverin grillauskirjan, jota odotan innolla postista.
Tulen ja maiseman katsominen oli ihanaa työviikon jälkeen. Sanoja ei tarvita. Ympäröivä hiljaisuus rentouttaa mielen ja työasiat jäävät taka-alalle.
No pitihän se itse sankarikin kuvata. Maahumala on vallannut rantakutvelon kesän aikana ja samettiruusut ovat enää pieni väriläiskä.
Luonto tarjoaa ihmeellisen kauniita värejä ja tunnelmia. Tällainen maisema avautui eteemme laavulla. Aurinko yrittää vielä, mutta syksy tuo jo omat sävynsä niin kuin sen kuuluukin. Muistakaa nauttia syksyn värikirjosta ihanat lukijani!