torstai 31. maaliskuuta 2016

Lintujen asialla!

Päivän kääntyessä iltaan laitoin öljylamppuun valon ja nautin luonnon hiljaisuudesta. Joutsenet olivat palanneet lammelle ja nekin olivat hiljentyneet iltaa kohti. Olemme mieheni kanssa kiinnostuneet vuosi vuodelta enemmän seuraamaan lintujen touhuja mökkipihassa ja lammella. En tiedä mikä niissä viehättää. Onkohan se vanhuuden merkki, jos ei ole ennen kiinnostunut linnuista, mutta nyt on. Minusta tuntuu, että kaikki vanhat ihmiset seuraavat ikkunoistaan pikkulintujen elämää. Oli miten oli, linnut ovat mielenkiintoisia.
Tässä on mielestäni paras pönttö. Vaihtoehtoja on toki useita, mutta tässä on parasta kestävä katto ja aukeava etuseinä. Yle.fi-sivuilta saa paljon linnunpönttöihin liittyvää tietoa. http://yle.fi/aihe/miljoona-linnunponttoa kannattaa katsoa mitä kaikkea tuolta sivulta löytyy. Tavoitteena on rekisteröidä miljoona linnunpönttöä ja siis saada ihmiset hankkimaan lisää linnunpönttöjä. Kolopesijöillä on pulaa pöntöistä. Minäkin rekisteröin meidän 17 pönttöä.
Tässä näkee hyvin tuon avautuvan etuseinän hyödyn. Puhdistaminen käy kätevästi. Tässä pesässä oli kuollut linnunpoikanen. En tiedä, olisiko tänä keväänä joku pikkulintu alkanut rakentaa pesää kuolleen linnun päälle. Pönttöjen puhdistamisesta taitaa olla kaksi koulukuntaa. Toisten mielestä puhdistamista tarvitaan ja toisten mielestä ei tarvita. Täytyy myöntää, että tikkaiden raahaaminen upottavassa hangessa 17 pesän luo ei ole helpointa hommaa. No myönnetään, ihan kaikkia pesiä ei puhdistettu.
Isäni oli metsien mies ja aina luonnon asialla. Löysin hänen aiheeseen sopivan piirustuksen jostain äitini kaappien kätköistä. Isäni on piirtänyt sen joskus 1940-luvulla. Linnunpönttöasiat ovat olleet varmaan aina kevään ajankohtainen puheenaihe vuosikymmenestä toiseen.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kirppiksellä!

Joutsassa on mukava kirppis vanhan linja-autoaseman pihassa. Tavaraa on paljon ja se on monenkirjavaa. Hinnat ovat kohtuulliset ja sieltä voi tehdä mielenkiintoisia löytöjä. Siis vielä on kirppiksiä, joissa tavara ei ole ylihinnoiteltua.

Kirppiksellä voi hörpätä kahvit ostosten lomassa. Pöydistä voi mukavasti tarkkailla, jos vielä löytyisi jotain tarpeellista tai tarpeetonta ostettavaa.
Näistäkään ostoksista kuten niin monista kirpputoriostoksista en tarvitse mitään, mutta kun sai halvalla...Lettupannusta saa putsaamalla hyvän pannun kesällä rakennettavaan nuotiopaikkaan. Ennen kuin mitään on rakennettu, hankin aina tykötarpeet. Jostain on pakko aloittaa! Jälkiruokakulhot olivat vain 50 senttiä kappale ja kala-aiheiset pannunaluset ovat juuri samanlaisia kuin mieheni kotona oli ennen muinoin. Kalatarjoiluvati vain tarttui käteeni eurolla. Venäläinen tarjotin oli löytö. Minulla on niitä useita erikokoisia ja -mallisia. En todellakaan osaa sanoa mikä niissä viehättää. Mieheni pyöritteli silmiään, että taas yksi. Ööh tuota, ne eivät vie ainakaan paljon tilaa. Kanahoito-oppaan vuodelta 1915 vien lahjaksi tyttärelleni, koska hänellä on kanoja. Kirjassa luvataan, että kananhoitaja saa kanataloutensa varmasti kannattavaksi. Kirjan kirjoittaja on huolissaan siitä, että metsä alkaa antimissaan ehtyä. Metsän tolkuton myynti on aiheuttanut metsien harventumisen ja se pakottaa ajattelemaan uusia tulomahdollisuuksia. Kanatalous auttaa kuulemma paikkaamaan tilannetta.


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Saunakamarissa!

Ei liene epäselvää, mihin tämä kyltti johdattelee. Kutsun huonetta kyllä pukuhuoneeksi. Saunakamari kuulostaa nostalgiselta ja se sopii minun tyyliini.
Ovesta vasemmalle avautuu tällainen näkymä. Seinällä on lapsuuskodissani käytössä ollut pyykkilauta. Pöydän alkuperäistä väriä en enää muista, mutta maalasin sen joskus punaiseksi. Pöytä oli silloin keittiössä. Huonekalujen värit ja paikat vaihtuvat aika ajoin. Suunnittelu on niin mukavaa. Koskaan ei tiedä täyttä varmuutta lopputuloksesta. Siinä on minun sisustamisen juoni.
Kaksi herttaista sammakkoa istuu ikkunalla. Sammakot ovat oikeasti rumia ja iljettäviä, varsinkin jos sellaisia osuu jalan alle syyshämärällä huussimatkalla. Jokin niissä kuitenkin viehättää minua. Ne ovat satumaisia ja iloisia heppuja.
Tässä on ovesta oikealle avautuva näkymä. Seinän takana on sauna. Keksimme laittaa seinään ikkunan, koska sitä kautta saimme näkymän lammelle. Siis lampea katsotaan lauteilta kahden ikkunan läpi, mutta haitanneeko tuo.
Naulakko on kuin kruunu. Siihen olen kerännyt koristeeksi muutamia tavaroita. Sieltä pilkistää myös B-kaljapullo. B-kaljasta tulee eräs muisto mieleeni. Kaverini isä huijasi meitä, että hänellä on pahvilaatikossa koiranpentu. Me tietysti avasimme innokkaana laatikkoa ja mitä sieltä paljastui, tyhjä B-kaljapullo.
Tässä vielä yksi näkymä pukuhuoneesta tai siis saunakamarista. Lastulevykaappi oli pakko hankkia, kun muutakaan en keksinyt. Meillä on iso mökki, mutta ikuinen pula säilytystilasta. Tuunasin vähän kattolamppua. Se oli tylsä muovinen aurinkokennovalo, mutta vanhalla leipäkorilla ja valkoisella maalilla siitä sai heti tyyliin sopivan version.
Lasitiilet ovat yksi niitä harvoja sisustusideoitani, joita en jälkikäteen oikein ymmärrä. Mikähän mahtoi olla siinä ideana? Muistaakseni parantaa valoisuutta tuvan puolelta, mutta paraniko se, no mitä tuohon nyt sanoisi, ehkä. Sisustamiseeni liittyy tietty spontaanisuus ja kuten aiemmin mainitsin, lopputuloksesta ei voi olla varma. Saunan lasiovi oli kuitenkin oikea valinta. Se tekee saunasta sopivan valoisan.
Tässä on koko saunaosaston paras juttu. Taas niitä ihania muistoja, joista ammennan voimaa arkeeni. Kiukaassa on nyt jo aikuisikään ehtineen poikani koulun käsitöissä tekemä härpäke. Kun heittää löylyä, härpäke alkaa pyöriä ja levittää puukiukaan pehmeää löylyä tasaisesti ympäristöön.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Äidiksi kiirastorstaina!

28 vuotta sitten kiirastorstai oli maaliskuun viimeinen päivä. Minusta tuli silloin ensimmäistä kertaa äiti. Paras pääsiäinen ikinä! Meille syntyi tyttö, sinnikko, rohkelikko, päättäväinen pippuri. Katsoimme mieheni kanssa (molemmat tummatukkaisia) alle kolmekiloista vaaleatukkaista pientä tyttöä ihmeissään. Mieheni ehdotti, että jos minä hoitaisin vaipanvaihdon aluksi. Minä kuulemma tiesin asiasta enemmän. No en tiennyt! Meillä ei ollut lähipiirissä ollut kenelläkään vauvoja lähiaikoina, joten kaikki oli ihan uutta. Päätimme tarttua toimeen yhdessä. Kuvassa näkyvät sukat olivat vauvalle aivan liian suuret, mutta jäihän nekin lopulta pieniksi ja talletettavaksi muistojen joukkoon. Mummun kutoman mekon hihaan mieltyi koiperhonen aikojen saatossa ja minä tein paikan virkatusta perhosesta.
Syntymäpäivän lehtiä säästettiin ja niitä on mukava lukea silloin tällöin. Hesarin etusivulla Valintatalon mainoksessa tarjottiin Presidentti-kahvia hintaan 17 markkaa ja 95 penniä. Maidon hinnan nousu ja Helsingin keskustaliikenteen kasvun pysähtyminen olivat nousseet uutisotsikoihin.
Etelä-Suomen Sanomien mukaan suomalaisten äänestysinto oli hiipunut ja lakkovaroituksiakin oli luvassa monelta alalta. Iltalehti uutisoi kevyemmin. Lotossa oli silloinkin jättipotteja, tosin markoissa. Jesse Jacksonista ei tullut puolueensa presidenttiehdokasta, mutta onneksi sentään Meiju ja Eini pääsivät viihdyttämään suomalaisia rauhanturvaajia Golanille.
Tässä kuvassa poseeraa Misu-tiikeri. Misulla kuten liian monilla muillakin kaappimme täyttävillä pehmoeläimillä on luultavasti sielu ja henki. Olen tästä melko varma. Kun olen ollut laittamassa näitä elikoita kirpputorille, ne katsovat minua vakavasti ja kysyvät ikään kuin, että oikeesti vai. No miten voisin laittaa pois jotain sellaista, jolla on nimi ja muistoja. Muistan, kuinka päättäväinen tyttöni seisoi erään kirpputoripöydän luona (joku siis oli ollut minua vahvempi, koska tiikeri oli päätynyt kirppispöydälle). Hän ei suostunut lähtemään ellei tiikeri lähtisi mukaan. Lähtihän se, mutta täytyy myöntää, että Misu oli monessa mukana. Se ei jäänyt pölyttymään kaappiin, johtuiko lienee tiikerin ärhäkästä luonteesta. Onnea vaan rakas tyttäreni ensi viikolla olevan syntymäpäivän johdosta! Kiitos, että tulit aikoinaan meille.


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kevätpuuhissa!

Kasvihuoneessani on joskus näyttänyt näin nätiltä. Minulla oli aluksi siellä kukkia, yrttejä ja vähän tomaatteja. Olin laittanut sinne myös mukavan sängyn, jossa loikoilin ja luin puutarhalehtiä. Reippaana puutarhurina en viitsinyt makoilla kuumassa kasvihuoneessa, vaan raahasin sängyn ulos ja täytin koko paikan tomaateilla, kurkuilla ja vaihtuvilla muilla vihanneksilla.

Tässä kasvihuoneeni viime viikolla. Kyllä se on niin paljon mukavampaa katseltavaa kesällä. Tuolla ei tomaatit vielä tarkene. Joskus lunta on ollut niin paljon, että se on painanut laseja rikki. Tänä vuonna vältyin tuolta ikävältä yllätykseltä.

Posti toi odotetun paketin Hyötykasviyhdistykseltä. Tilasin sieltä siemeniä tuttuun tapaan. Kaikkea on taas liikaa, mutta se ei ole mitään uutta. Niin siinä käy joka vuosi. Senhän tietää jokainen puutarhuri. Kuvassa myös orvokit kurkottavat kohti valoa.

Kotiin täytyy myös laittaa jotain uutta virkistävää. Sohvan selkänojalla on Vallilan tämän kevään uutuus eli vanha tuttu Metsovaaran Elle-kuosista tehty verhokappa keittiön ikkunaani. Sohvan istuinosalle levitin nähtäväksi saman kuosin 1970-luvulta. Siinä ovat lapsuuskotini keittiön verhot, jotka ompelin vuosia sitten tyynyliinoiksi. Ihanaa nostalgiaa! Minulla oli pullantuoksuinen lapsuuskoti. Kun muistelen keittiötä, mieleen nousee äidin ämpärissä vaivaama pullataikina ja viisihenkinen perheeni iltakahvilla lämpimäisten kera.
No taas pääsi yksi keinutuolini kuvaan. Tämä on niistä kaikista seitsemästä mukavin istua. Löysin sen yhdeltä jätelavalta ilman toista jalkaa. Eräs ystävällinen puuseppä teki siihen uuden jalan ja sitten koko komeus maalattiin valkoiseksi. Minulla on mm. keltainen, vihreä ja vaaleanpunainen keinutuoli. Siis kaikki ei ole aina valkoista, vaikka pidän siitä väristä sisustuksessa. Sukat laitoin kuvaan siksi, kun niillä on hauska tarina. Sain ne syntymäpäivälahjaksi serkultani, joka lähetti ne minulle yllätyksenä postissa. Olipa piristävää saada paketti! Hän oli itse kutonut sukat. Keltainen lanka oli ostettu viime kesänä Jyväskylästä Toivolan pihan markkinoilta ja värjätty käsityönä Heinolassa. Oranssi ja vihreä lanka on edesmenneen sukulaisemme lampaista kehrättyä ja myös käsin värjättyä lankaa. Ja minä onnellinen sain nämä sukat!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Syysmuistoja!

Viime vuoden syyskesällä innostuin tuunailemaan tällaista härpäkettä. Keräilin kätköistäni ja kirppareilta tarpeettomia taloustarvikkeita ja ripustin niitä maalattuun polkupyörän vanteeseen. Keräily jatkuu vielä tänä kesänä. Härpäkkeen piti olla variksenpelättimen roolissa, koska västäräkki oli tehnyt pesänsä takana näkyvän seinän nurkkaan. En tietenkään halua häiritä yhdenkään linnun pesintää, mutta linnunjätökset terassilla eivät oikein tunnu mukavalta. Huomasin pian, että tuuli ei tähän vempeleeseen osu, joten tervetuloa vaan västäräkit tänäkin kesänä.

Mustikkasato oli viime kesänä aivan mahdoton. Tässä osa saaliista. Minä aivan vauhkoonnun metsässä, kun on ilmaisia vitamiineja tarjolla. Lopulta vain päätän, että tämä oli nyt tässä, muuten ei keräämisestä tule loppua. Ämpäreiden takana on vanha vesikelkka, taitaa olla mummoni peruja. Kelkan kyydissä on yksi ompelukoneistani, joita minulla on ainakin neljä kappaletta. Niitä vain tarttuu mukaan, koska niillä on mielenkiintoisia tarinoita. Kuka osti ompelukoneen ja mitä hän mahtoi sillä ommella? Sitä en saa koskaan tietää, eikä se haittaa yhtään, mielikuvitukseni on ehtymätön.

Tässä kuvassa on kaksi virhettä. Kori ei ole minun, eikä varsinkaan sen sisällä oleva saalis. Ai, olinko kateellinen? No, kyllä! Tilannetta helpotti se, että minäkin löysin myöhemmin melko mukavan kantarellipaikan. Kiva nähdä, tuleeko tänä vuonna saalista samaan paikkaan.

Muurahaispesä on mielenkiintoinen yhteisö. Kaikilla näyttää olevan kovasti tekemistä ja hirveä kiire. Pesästä lähtee oikein ääni, jonkinlainen kahina, kun pienet uurastajat ahkeroivat. Kuvanottohetkellä metsä oli ihana. Se on aina, mutta aurinko paistoi lämpimästi ja teki metsästä erityisen kauniin. Sammaleen alta pilkisteli siellä täällä keltaisia aarteita eli kantarelleja. Koko metsä tuoksui hyvälle. Vedin syvään henkeä ja talletin sekä näkymän että tuoksun mieleeni. Siihen mielikuvaan olen palannut usein talven pimeydessä.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kivenpyörittäjällä kylässä!

Olen sohvaperuna. Minua ei näy kuntosaleilla, ei hiihtolenkillä, eikä varsinkaan pelikentillä. Joskus sentään minua voi nähdä sauvakävelyllä tai lumikenkäilemässä. Hyötyliikunta on minun ykköslajini. Kivien kerääminen on ihan mahtavaa puuhaa. Naapurilla jäi ylimääräistä rautaverkkoa, jonka hän mielellään antoi minulle. Naapuri eli veljeni jo tietää, että minulle kelpaa kaikki ylimääräinen roska. Se oli valmiiksi kiedottu rullalle ja täytimme sen mieheni kanssa kivillä. Koko komeuden päähän laitoin aurinkokennovalon. Se antaa pienen tunnelmavalon pihan kulmalla. Kivirullan molemmin puolin laitoimme vielä kasvimaan patjarungoista ylimääräiseksi jääneet palat täydentämään kokonaisuutta.

Toisen "kivirullan" laitoimme kasvimaan kulmaan patjarunkojen väliin. Kasan päällä päivää paistattelee sammakko. Sen tarkoituksena on vartioida (tosin huonolla menestyksellä) sitä jänistä, joka vierailee aika ajoin kasvimaalla.


Mökin toiselle puolelle teimme tällaisia kivipengerryksiä. Olemme poistaneet nurmikkoa viime vuosina, koska kukaan ei oikein innostu nurmikon ajosta. Kivipengerrykset eivät nekään ole ihan omatoimisia. Syksyn lehdet jäävät kivien väliin, maatuvat ja kasvattavat rikkaruohoa. Siinä onkin työsarkaa, jos aikoo pitää pengerrykset siisteinä.

Tässä toinen pengerrys. Näitä on siis kaksi, terassin molemmin puolin. Tässä kuvassa näkyy myös pitkän avioliiton kompromissi. Minun mielestäni Pallotuija ei ole luonnon keskellä olevan mökkipihan kasvi, mutta miehelleni ne ovat todella tärkeitä. Niitä on pihalla varmaan viisi kappaletta, se saa sentään riittää. Pidän siitä, että mieheni on näissä puutarhapuuhasteluissa mukana, niin toki hän saa sitten laittaa ja tehdä myös oman maun mukaan.

Kuva on hieman hämärä, ehkä se on otettu illan viimeksi, kun kaikki on valmista. Kuvaajallakin jo lienee väsymys iskenyt. Tämä ei ole kyllä yhden päivän homma! Laitamme aamulla peräkärryn autoon ja lähdemme keräämään kiviä ojista, tien penkereiltä ja kaikenlaisista kivikasoista. Onkohan se luvallista? No, ei kerrota kenellekään. Keräämme kiviä vain sellaisista paikoista, joissa ei ole ketään eikä mitään missään, paitsi tietysti niitä kiviä. Illalla puulämmitteisen kiukaan löylyissä väsyneet lihakset rentoutuvat ja mieli on virkeä. Luonto on minun kuntosali.



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Äidin laukut!

Äidin kahvipöydässä kuulen usein äidin muistoja menneiltä ajoilta. Äiti ei oikein välitä kaupan pullasta, kun hän on tottunut leipomaan itse. Tällä kertaa tarjolla oli mustikka-vadelmapiirakkaa. Karjalainen vieraanvaraisuus on ollut itsestään selvää aina. Pöydällä on minun äidille lahjaksi virkkaama pöytäliina. Tuo harrastus on jäänyt jo moneksi vuodeksi. Joskus olisi mukava elvyttää virkkausharrastus uudelleen.

Tämä matka-arkku on nähnyt kaksi evakkomatkaa. Se pakattiin perheen mukana kuorma-auton lavalle Harlun Viison kylässä ja Harlusta junaan kohti Pohjanmaata. Siis kaksi kertaa se löysi perille Karjalasta Pohjanmaan kautta Keski-Suomeen. Äiti kertoi, että paljon tavaroita hävisi matkojen aikana, mutta tämä matka-arkku löysi aina tiensä perille.
Perheen lapset olivat ensin innoissaan, kun tuli tieto, että nyt on lähdettävä sotaa pakoon. Heistä oli riemullista päästä kuorma-auton lavalle, mutta ilo vaihtui pian suruksi. Milloin päästään takaisin kotiin?
Äitini äiti oli saanut matka-arkun omilta vanhemmiltaan ja äitini äiti, siis minun mummo, oli antanut sen jo 1970-luvulla minun äidilleni. Matka-arkun tarina jatkuu. Joskus se löytää paikkansa vielä minun kotoa tai ehkä kesämökiltä.
Vanhempani muuttivat vuonna 1958 Ruotsiin paremman elämän toivossa. Se oli mielestäni todella rohkea teko. Kaksi köyhää ja kielitaidotonta nuorta Keski-Suomesta lähtivät toiveikkaina kohti uusia seikkailuja. Äitini lainasi tämän matkalaukun sisareltaan, mutta jostain syystä se jäi palauttamatta.  Tähän matkalaukkuun pakattiin nuoren parin vähäinen omaisuus. Äitini kertoi, että hänellä oli matkaan lähtiessä viisi markkaa rahaa ja isälläni ei juuri sen enempää. Isäni meni töihin Ruotsissa ja oppi kielenkin siinä sivussa. Vanhempani palasivat Suomeen melkein kuusi vuotta myöhemmin. Silloin "matkatavaraa" olikin jo enemmän, 5-vuotias sisareni ja minä, pikkuinen vauva.
Matkalaukku on nyt kesämökilläni ja sitä katsellessa on mukava muistella vanhempieni nuoruusaikoja.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kylässä kanalassa!

Tässä Lohjalla sijaitsevassa kanalassa asuvat Hilpeät höyhenpöksyt. Vierailin siellä pari viikkoa sitten. Kuva on otettu kesäaikaan, mutta tästä näkee hyvin, millainen pikku kanala on kyseessä.

Uteliaat kanarouvat Kerttu, Carmen ja Liisa kiiruhtivat heti katsomaan, mitä tuliaisia vierailla oli mukanaan. Ja olihan niitä, mm. pähkinöitä ja omenia. Tiedoksi vaan, että Carmen munii mintunvihreitä munia.

Kanalaa johtaa menestyksekkäästi johtajakukko Tyyne Lindeberg. Ei nimi miestä pahenna. Mistä niistä tipuista tietää nimenantovaiheessa, että onko ne tyttöjä vai poikia. Tyyne on rodultaan kultabrahma.
Kanalassa rouvia ohjeistaa myös apukukko Aarne Tenkanen, väri motled. Tyyne alkoi osoittamaan vanhuuden merkkejä ja Tenkanen otettiin johtajaoppiin. Tyyne ei tästä hermostunut ja pitää edelleen tiukasti johtajan asemaa itsellään.

Tämä kanala ei ole taviksille. Tässä poseeraa friseerattu jättikoch Hertta.

Jättikoch Martta oli nuorena pikimusta, mutta ikääntyessä hänen sulkapeitteensä on muuttunut osittain valkoiseksi. Harmaantuu ne kanatkin!

Vanha yöpöytä on saanut uuden tehtävän ja hyvin se kelpaa munimiseen. Plymouth Rock-kana Kerttu on ottanut kanalan seinällä olevan kyltin ohjeen tosissaan. Muna päivässä pitää kirveen loitolla!



Joka ilta jokainen kana ja kukko menee aina samaan paikkaan orrelle. Aamulla herätään perinteisesti, kun Tyyne kiekaisee, että nyt on aamu.








tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kasvimaalla!


Yhtenä kesänä hernesato onnistui yli odotusten. Jänikselle kelpasi nimittäin herneenpalot varsineen. Näky oli lohduton, paitsi ei varmaan jäniksen mielestä. Tästä tapahtumasta alkoi kasvimaan aitaaminen. Seurasin Tori.fi-sivuilta annetaan osastolta runkopatjasänkyjä. Niitä löytyikin mukavasti. Heinähelteillä raahasimme mieheni kanssa sänkyjä peräkärryyn. Runkopatjasänkyjen lahjoittajat pahoittelivat sänkyjen kuntoa, että eipä niillä enää kukaan kehtaa nukkua. Minä kerroin, että ne ovat menossa ihan eri käyttöön kuin nukkumiseen. No tietysti se roikaleen pitkäkorva saattaa niihin vielä nojailla massu pullollaan kasvimaani anteja, koska portti puuttuu edelleen.

Purimme sängyistä pois kankaat ja puuosat. Jäljelle jäi metallirunko, joka ruostuu kauniisti ajan kuluessa. Tuimme rungot toisiinsa painekyllästetyillä tolpilla. Kasvimaan etuosaan valoimme raparperilehtiä apuna käyttäen betoniaskelmia. Jäniksellä on siis edelleen kaikki kasvimaani antimet kuin tarjottimella. Portiksi sopisi mielestäni rautasängyn pääty, mutta minulla ei ole sellaista. En halua mitään väliaikaista ratkaisua, vaan jaksan odotella täysosumaa. Asioilla on tapana järjestyä. Pitkäkorvan kiusaksi en kasvata herneitä enkä porkkanoita, syököön vaikka sipulia.

Kasvimaan takaosaan keksimme nostaa kolme patjarunkoa pystyyn. Väliin laitoimme vanhat ikkunankehykset ja niiden alle sorvattuja tolppia. Ikkunoiden alle laitoin kukkalaatikot pelargonioineen. Kukat ovat tosin muovisia, kun en ole niitä aina kastelemassa. Maahan istutin ruusupapuja. Ne innostuivat kasvamaan todella hyvin, vasemmanpuoleinen jopa korkealle koivuun saakka.

Tässä kuvassa on herkkää kesätunnelmaa. Kaunis kukka, josta tulee myöhemmin syötäviä papuja. Takana perisuomalainen koivu. Olisipa jo kesä!