lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannus kanalassa!

Juhannus se on kanalassakin. Vierailin Hilpeät höyhenpöksyt-kanalassa Lohjalla, jossa valmistauduttiin juhannuksen viettoon. Kanalan johtava kukko Tyyne tepasteli ympäriinsä huokuen juhlahumua. Tyyne on korkea-arvoista brahmojen sukua ja tässä kuvassa hän poseeraa kultabrahma Sohvin kanssa.
Ulkotarha on vielä kovin tylsä tässä kuvassa ja kanat odottavatkin innokkaana juhannuskoivujen saapumista. Koivuilla verhoillaan koko tarha uuteen väriloistoon. Ohikävellessä kanat voivat haukata myös huikopalaa tuoreista oksista.
Kun tarha on koristeltu juhlakuntoon, on herkuttelun aika. Juustoa on nyt tarjolla ja innokkaimmat noutavat herkut suoraan kädestä. Tyyne vahtii, että Elisabet, Carmen ja Susanna saavat osansa.
Nämä juhannusneidot eivät sauno, mutta kylpevät sitäkin innokkaammin mullassa ja hiekassa. Kuvassa Aune kylvyn jälkeen höyhenpuku siistittynä. Nyt kelpaa lähteä juhannustansseihin.
Elisabet ja Rouva Rokkikana odottavat juhlapaikalle lähtöä. Päästäänkö tanssimaan aamun pikkutunneille asti? Ilmassa on yöttömän yön taikaa. 
Kun höyhenpuvut ovat ojennuksessa, Tyyne kerää joukkonsa ja sitten lähdetään. Kerttu ja Hertta sortuvat juoksuaskeliin. Malttia tytöt, kiekaisee Tyyne.
Ensimmäinen biisi on vanha Dave Lindholmin kappale Rock kukko. Martta sotkeentui askelissa, kun Tyyne ei sanonut, mihin päin pitää mennä. Tässä mennään tyylillä river dancea rivissä.
Portsari taustalla ilmoittaa, että on kotiinlähdön aika. Tanskandoggi Jätti on lempeä vahti, mutta sitä on kuitenkin parasta totella. Ottaahan kova tanssiminen jo jalkoihin ja kotiorrella voi lepuuttaa väsyneitä tanssijan jalkoja.
Kotona odottaa apukukko Tenkanen, joka on Lievestuoreelaisen kanalan kasvatteja. Tästä kanojen paratiisista on kotoisin myös moni muu kanalan asukeista. Voit käydä kurkkaamassa Lievestuoreen ranchin tapahtumia osoitteessa http://isomamma.blogspot.fi/

6 kommenttia: