keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Helsingin kevätmessut 2017


Helsingin Kevätmessuilla ihastuin tähän maitolaituriin. Sitä olisi mukava sisustaa ja laittaa pihapiiriin sopivaksi.


 En nähnyt pusupaikassa ketään pusuttelemassa, mutta kiva idea kuitenkin.


Messuilla oli paljon kukkia ja minun olisi niin tehnyt mieli hypätä kukkien sekaan, mutta en sentään kehdannut. Villit mieliteot ovat alkavan kevään syytä. Olen kuin juuri ulospäästetty lehmä keväällä.


 Tämä oli varmaan Vihreiden edustaja kalastelemassa viimeisiä ääniä kunnallisvaaleissa.


Tässä olisi jotain idean poikasta, joka lähtee mietintämyssyyn. Sohva on kaunis, mutta liian arvokas kasvien alustaksi. Nyt tarvitsen joutavan sängyn. Siitä voisi tehdä jotain hassua.


TTS Työtehoseuran osastolla oli hieno koivu. Messuosaston lämpö on varmaan tehnyt tepposet koivulle ja saanut sen kukkimaan merkillisesti.

Messuilla oli mielenkiintoinen luomu-ja lähiruokaosasto. Sieltä ostin juustoa ja muuta suolaista herkkua. Olisin kaivannut enemmän  pieniä sisustus- ja puutarhatarvikkeita, joita olisi raaskinut ostaa. Mukaani olisi helposti tarttunut palju ja grillikota, mutta niitä ei nyt niin vain osteta.

Messuilla on  joskus ollut enemmänkin katsottavaa, mutta kyllä minä pääsin siellä mukavaan keväiseen tunnelmaan.

14 kommenttia:

  1. Varmasti mielenkiintoinen reissu ja monia ideoita sai! Itse olen kaikkiin messuihin melko kyllästynyt, ettei tule enää lähdettyä. Mutta kiva lukea toisten raportteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käyn vain kerran vuodessa näillä kevätmessuilla. Mukava siellä on hakea ideoita. Olen ostanut messuilta kasvihuoneen, vierashuoneen ja kuivakäymälän, mutta ei niin isoja hankintoja tee joka vuosi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Paljon olisi ollut vielä kuvattavaa, mutta en viitsinyt koko ajan kaivella kameraa laukusta.

      Poista
  3. Sänkytuunaus näyttää mielenkiintoiselta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin parhaillaan toteutusta, jotain hauskaa pitäisi nyt keksiä.

      Poista
  4. Voi miten ihania kuvia!
    Tuo maitolaituri!❤ Ja tulppaanit on aina ihania!❤ Ja tuo sohva on upea!❤
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja kuvakulmia, vaan en joitakin nähnyt missään mitä sinä olit huomannut :) Tuo sammalmies jäi tyystin huomaamatta ainakin, mutta tietysti siellä oli niin paljon kaikenlaista katsottavaa ettei millään kaikkea huomannut.
    Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Sammalmies olikin vähän nurkassa ja varmasti minultakin jäi paljon näkemättä. Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Voi miten kiva blogi :) liityin lukijaksi.Mukavaa pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos! Minäkin tulen kurkkaamaan sinun blogiasi. Mukavaa pääsiäistä myös sinulle!

      Poista