Metsäretkellä

Lumi oli sulanut metsästä lähes kokonaan pääsiäisenä ja pääsin mieheni kanssa kauan odotetulle metsäretkelle. Teimme pienen nuotion lämmittämään evästaukoa. Retki alkoikin melkein heti eväiden syömisellä, ettei tarvitse painavaa reppua kanniskella vai olikohan se vaan tekosyy...

Muistan, kuinka lapseni kiipesivät tämän ison kiven päälle ja ihastelivat edessä näkyviä hulppeita maisemia. Kahdessakymmenessä vuodessa puut ovat kasvaneet ja näkymät peittyneet, mutta kauniita muistoja ei peitä mikään.

Juttelin mieheni kanssa tutkimuksista, joissa oli todettu, että luonnossa oleminen vaikuttaa ihmisen terveyteen. Verenpaine laskee, mieliala kohenee ja elimistön puolustuskykykin paranee. Mieheni sanoi, ettei vaan menisi verenpaine aivan alipaineen puolelle. Metsässä oli niin rentouttavaa kävellä ja katsella maisemia.

 Metsä tarjoaa mitä erilaisempia taideteoksia, joiden edessä ei voi kuin hämmästellä kasvun ihmeitä.

Melkoinen taideteos tämäkin, jäinen vesilätäkkö. Lapsena hypättiin vesilätäköihin ja rikottiin jää, mutta näin kaunista jäätä en halunnut rikkoa. Sen saa kevään lämpö sulattaa rauhassa.

Lampi oli vielä pääsiäisenä jäässä. En kuitenkaan uskaltautunut jäälle kävelemään, koska se näytti rannasta katsottuna niin hauraalta.

Jos olisi kesä, olisin käynyt pitkäkseni tuohon jäkälämatolle, mutta viileä pääsiäissää laittoi tossua tossun eteen. Tosin kesällä hyttyset kiusaavat siihen malliin, että makoilu yhtään missään metsässä on melko mahdotonta. Metsän täydellisen rauhan ja hiljaisuuden rikkoi ajatus viulujaan virittävistä pikkuriiviöistä, ärsyttävää.

Metsälenkin jälkeen istahdin mökin sohvalle ja jatkoin isoäidin neliöiden virkkaamista jämälangoista. Aion tehdä paloista torkkupeiton. Toivottavasti tämä projekti ei jää keskeneräisten käsitöiden joukkoon. Se on varsin mahdollista.