lauantai 22. huhtikuuta 2017

Metsäretkellä


Lumi oli sulanut metsästä lähes kokonaan pääsiäisenä ja pääsin mieheni kanssa kauan odotetulle metsäretkelle. Teimme pienen nuotion lämmittämään evästaukoa. Retki alkoikin melkein heti eväiden syömisellä, ettei tarvitse painavaa reppua kanniskella vai olikohan se vaan tekosyy...


Muistan, kuinka lapseni kiipesivät tämän ison kiven päälle ja ihastelivat edessä näkyviä hulppeita maisemia. Kahdessakymmenessä vuodessa puut ovat kasvaneet ja näkymät peittyneet, mutta kauniita muistoja ei peitä mikään.


Juttelin mieheni kanssa tutkimuksista, joissa oli todettu, että luonnossa oleminen vaikuttaa ihmisen terveyteen. Verenpaine laskee, mieliala kohenee ja elimistön puolustuskykykin paranee. Mieheni sanoi, ettei vaan menisi verenpaine aivan alipaineen puolelle. Metsässä oli niin rentouttavaa kävellä ja katsella maisemia.


 Metsä tarjoaa mitä erilaisempia taideteoksia, joiden edessä ei voi kuin hämmästellä kasvun ihmeitä.


Melkoinen taideteos tämäkin, jäinen vesilätäkkö. Lapsena hypättiin vesilätäköihin ja rikottiin jää, mutta näin kaunista jäätä en halunnut rikkoa. Sen saa kevään lämpö sulattaa rauhassa.


Lampi oli vielä pääsiäisenä jäässä. En kuitenkaan uskaltautunut jäälle kävelemään, koska se näytti rannasta katsottuna niin hauraalta.


Jos olisi kesä, olisin käynyt pitkäkseni tuohon jäkälämatolle, mutta viileä pääsiäissää laittoi tossua tossun eteen. Tosin kesällä hyttyset kiusaavat siihen malliin, että makoilu yhtään missään metsässä on melko mahdotonta. Metsän täydellisen rauhan ja hiljaisuuden rikkoi ajatus viulujaan virittävistä pikkuriiviöistä, ärsyttävää.


Metsälenkin jälkeen istahdin mökin sohvalle ja jatkoin isoäidin neliöiden virkkaamista jämälangoista. Aion tehdä paloista torkkupeiton. Toivottavasti tämä projekti ei jää keskeneräisten käsitöiden joukkoon. Se on varsin mahdollista.

32 kommenttia:

  1. Saman todennut:metsässä kävely on terapeuttista. Olen tehnyt noita torkkupeittoja enemmänkin, virkkaamisesta kun tykkään. Kai niille kaikille käyttöä löytyy?

    VastaaPoista
  2. Metsäretket on ihania mielenrauhan antajia :) Kivannäköinen torkkupeitto tuloillaan ;) Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on minun mestani, vaikka joskus pelkään kyllä karhuja, joita tosin ei ole näkynyt, onneksi.

      Poista
  3. Ihan kateeksi käy:) Niin kauniita kuvia oli teidän metsäretkeltä otettuna; nuo jäätkin! Meillä ei vielä pääse metsään kävelemään lumen tähden. Voi miten samanlaisia aatoksia meilläkin on tuolla metsässä joskus ajateltu erään kiven kohdalla! Meilläkin siihen vanhemmat lapset aikanaan kiipesisät maisemia katsomaan, mutta nyt siitä nuoremmat näkee vain puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee niin nopeasti, mutta onneksi muistot jäävät.

      Poista
  4. Metsässä olo rauhoittaa..sen olen minäkin todennut..kauniit on kuvat

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kun veit meidäkin retkelle.
    Rakastan metsiä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniit maisemat <3 Todella terapeuttista.
    Lasten kanssa katselemma tuota jäätaidetta ja löydämme vaikka mitä hahmoja kuvioista, kuten tuosta sinunkin löytyy Dumbon kasvot ( tikun takana) :)

    Voih noita neliöitä pitäisi opetella virkkaamaan, jämälankoja nimittäin riittää!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään katselin kuvaa, mutta kyllä siitä Dumbo löytyy, korvat ja kaikki, kun tarkkaan katsoo. Kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Hienoja kuvia!
    Upea kuva tuosta jäätyneestä vesilätäköstä.
    Kaunis torkkupeitto tulossa!
    Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto tarjoaa mainioita kuvauskohteita. Hyvää viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Kauniita oli kaikki kuvat, varsinkin se jäätynyt lätäkkö.
    Onko sulla ketään pikkuista jolle voisit tuon tilkkupeiton tehdä, ei menisi niin kauan aikaa.
    Oikein mukavaa viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa joku pikkuinen, mutta eipä ole, siis aikuisen kokoa on tehtävä. Mukavaa viikonloppua myös sinne Aurinkokujalle!

      Poista
  9. Metsässä minunkin sieluni ja mieleni lepää. Verenpaineet todella laskevat ja mieli virkistyy, kun tuolla lempeän vihreyden keskellä käyskentelee. Ihastuttavia kuvia olit ottanut metsäretkeltänne.
    Lempeää lauantai-iltaa Sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä tuntee olevansa osa luontoa, mahtava fiilis. Sinulle myös rentoa lauantaita!

      Poista
  10. Metsä on paras ja retkellä eväät. ;))

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat ♥. Tykkään itsekin metsäluonnosta ja kyllä siellä mieli lepää ja aina tulee paremmalla tuulella kotiin kuin oli lähtiessä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, olo on rauhallinen ja hyvä mieli metsäretken jälkeen.

      Poista
  12. Ihana retki teillä ollut. Kauniita, rauhoittavia kuvia. Eväät maistuu kyllä metsässä niin hyviltä. Noita isoäidin neliöitä on kiva tehdä. Olen kanssa muutaman pikku peiton tehnyt.
    Kivan pirtsakan näköinen peitto tulossa siellä.
    Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, peitosta tulee tosi kirjava, onkohan jo liiankin kirjava, nähtäväksi jää. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  13. Ihania kuvia. Metsä on mullekin tärkeä paikka. Siellä jotenkin mieli rauhoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet vielä kotoisin sieltä tosi kauniiden maisemien ääreltä, joten metsä on varmasti sinulle lapsuudestakin tuttu.

      Poista
  14. Ihanat, tunnelmalliset kuvat metsäretkeltä! Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  15. Metsäretket ovat aina ihania. Parasta ovat maisemat. Olipa kauniita kuvia jälleen katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsämaisemiin ei voi kyllästyä, aina jotain uutta katsottavaa.

      Poista
  16. Ihastuttava postaus! Jäin oikein miettimään, milloin olen viimeksi ollut metsässä. Varmaankin viime syksynä. Uskon luonnon ja metsän vaikutukseen stressin karkoituksessa.
    Kauniit kuvat, niin rauhoittavat!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon, että menet pian metsään kokemaan alkavan kevään ihmeitä, suosittelen.

      Poista