keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kasvihuoneen kevätsiivous

 

Tervetuloa kirkkaus ja kevät! Painepesuri on oiva väline kasvihuoneen pesussa.Reilu suihkutus sekä ulkoa- että sisältäpäin ja homma oli ihan hetkessä tehty. Viimeistelin vielä kuivaamalla ikkunoita ja lattianpesulla.


Olen jo kertonutkin täällä, etten laita kasvihuonetta tänä vuonna perinteiseen malliin. Poika lähtee armeijaan ja minulla ei siis ole puutarha-apulaista käytöstä, kun olen mökillä. Teen kasvihuoneesta oleskelupaikan ja laitan sinne ruukkuihin kasveja, jotka otan mukaan mökille.

Naapurista löytyi tarpeeton rottinkisohva. Olen ostanut venäläisen tarjottimen kirpputorilta yhdeksällä eurolla ja pöydänjalka (oikeasti se on kori) kympillä Ikeasta. Matto on Askosta ja maksoi 15 euroa.


Tarjottimessa on herkullisia värejä.  Minun tekisi mieli uusia sohvaan päällinen ja ottaa ideaa tarjottimen väreistä, mutta minua  jälleen kerran arveluttaa ompelutaitoni.


Työkaverilta saamani pärekori löysi paikkansa.  Ruukkuihin aion laittaa jotain syötävää, ehkä munakoisoa, chiliä tai paprikaa.


 Varastostani löytyi tarpeeton rottinkituoli. Sekin tarvitsee nyt uuden päällisen. Siis rohkeasti nyt ompelukone esiin Ansu!


Metallilavalta pelastettu mikä lie laatikko kaipaa nyt kukkia. Mitä kukkia olette laittaneet kasvihuoneeseen?  Kestääkö siellä kuumuudessa mikään kukka? Minulla on kyllä ovi auki koko kesän, mutta silti, lämpöä riittää.


Tämä on oikeasti televisio. Maalasin sen ja laitoin hyllyn sekä verhot. Mielestäni jotain tuunausta vielä tarvitaan, mutta mitä. Hyllyt kaipaavat ainakin kauniita tavaroita. Television alla on kiikkerä taso, siihen pitää saada jotain muuta.


Vanha puutarhapariskuntani pääsi taas pihalle. Kasvihuone vaatii vielä tuunausta, mutta mikäs sen ihanampaa kuin touhuta kasvien kanssa ja tuunailla tavaroita.


Puuhastelin kasvihuoneessa viime lauantaina. Kun olin saanut homman valmiiksi, lähdin mieheni kanssa naapuriin. Naapuri loimutti lohta ja minä tein kyytipojaksi uunijuureksia ja pataleipää.

Mieleeni jäi pyörimään kasvihuoneen sisustaminen. Miten saan sisustuksesta kivan kokonaisuuden ja niitä kasveja kaipaan jo kovasti.

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Patsaat ovat patsastelleet pihalla jo monta vuotta ja talvella varastossa.

      Poista
  2. Nyt on siisti kasvihuone odottamassa kesää :) Sisustusideoita löytyy ainakin Pinterestistä muuten :) Aurinkoista keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Keväässä on ihan parasta kun voi suunnitella...vaikka ei sitten kaikkia toteuttaisikaan.

    VastaaPoista
  4. Minulla on myös tuo kasvihuoneen siivous takana päin ja nyt odottelen ilmojen lämpenemistä että voisi viedä taimet sinne yöksikin.
    Pitääpä ensi vuodeksi pitää mielessä tuo että painepesuria voi käyttää kasvarin siivouksessa.
    Nyt mulla on orvokkeja ja sipulikukkia kasvihuoneessa, ne kun kestävät kylmääkin.
    Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen heti ostamaan ainakin orvokkeja. Ihanaa kevättä myös sinulle 😀.

      Poista
  5. Kaunis kesähuone siitä tulee.
    Hauskat patsaat. :DD
    Herkullisen näköinen leipä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän minunkin kokeilla pataleipää. Se oli hyvää, mutta ei mitään erikoista.

      Poista
  6. Nuo patsaat on hauskat!
    Ihana kesähuone! ❤️

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Kunpa jo lämpenisi , niin pääsen nauttimaan kesähuoneesta.

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikas kasvihuone muuttui kesäkeitaaksi!

    VastaaPoista
  9. On varmasti hauska miettiä kasvihuoneen sisustusta:) Itse haaveilin kasvihuoneesta muutama vuosi sitten, mutta sitten jätin sen haaveen, kun arvelin etten ehkä jaksaisi huoltaa sitä asiallisesti jos siinä kasveja kasvattaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneessa on myös paljon työtä. Koko ajan on huolehdittava vedestä ja siitä, ettei aurinko paahda liikaa. Se tuntuu tässä säässä kaukaiselta ajatukselta, mutta se on mahdollista.

      Poista
  10. Aivan ihana toi pariskunta.
    Hyvää vappua sulle.

    VastaaPoista