keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Romutaidetta

Viikko on ollut varsin sateinen, mutta se ei ole häirinnyt luovuuttani. Kun makoilen sohvalla mökillä, keksin kaikenlaisia ideoita vaikka kuinka paljon. Loma ja joutenolo saavat mielikuvituksen liikkeelle. Mieheni yrittää epätoivoisesti keskittyä lukemaan kirjaa, ettei hänen tarvitsisi rakentaa kaikkia mahdollisia mielen liikkeideni tuotoksia.
Kuvassa oleva lintu on Rantakutvelo. Idean tähän lintuun sain tietenkin Pinterestistä, jota olen selaillut viime aikoina liiankin usein. Sateiset illat ovat kuluneet mukavissa merkeissä, kun Pinterest tarjoaa upeita ideoita loputtomiin. Rantakutvelolla on myös pesä, jossa on kolme munaa. Poikasten ulkonäköä tässä vaiheessa voi vain arvailla.
Rantakutvelon kroppa on käytöstä poistettu kottikärry, johon keksimme laittaa vanhat sahat siiviksi. Kaula on entisen kesäkeittiön hellan savutorvi. Nokan virkaa toimittaa puutarhasakset, tukka on tehty haravasta ja silmien materiaalista en osaa sanoa mitään, jotain metallilavalta löytyneitä juttuja.
Kahvihetkiemme ykköspaikka Tex Willer sai asiaankuuluvan "pääkallon" korostamaan lännen meininkiä. Pääkallo on tehty polkupyörän satulasta ja sarvista. Yksinkertaista ja helppoa!
Tässä Tex Willer vielä kokonaisuudessaan. Olen postannut Tex Willeristä jo helmikuussa, mutta kerron vielä uudestaan, miksi kahvipaikka on nimetty lännensankarin mukaan. Miehelleni ei kelvannut mikään nimiehdotuksistani. Sain tarpeekseni ja keksin, että nimetään paikka mieheni lempilukemiston sankarin mukaan. Johan kelpasi!
Sain kapustat työkaveriltani ja keksin heti niille käyttötarkoituksen. Tuulikello pitää hiljaista ja kaunista ääntä. Kiinnitimme kapustat polkupyörän eturattaaseen. Se oli juuri sopiva tuohon tarkoitukseen. Mitenköhän montaa velliä ja soppaa kauhoilla on hämmennetty?

4 kommenttia:

  1. Hienoja juttuja olet taas tehnyt!
    Ihana tuo Tex willer paikka!
    Ja kiva tuulikello!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! On niin rentouttavaa ideioda kaikenlaista.

    VastaaPoista
  3. Näyttääpäs mukavilta jutuilta. Kiva kun olet aloittanut blogin kirjoittamisen. Olenkin ensimmäistä kertaa blogissasi. Liityinkin lukijaksi samantien. Kesäterkkuja Pihakuiskaajan puutarhasta Joensuusta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anneli! Kävin heti kurkkaamassa sinun blogiasi ja se oli kerrassaan upea. Liityin lukijaksi ☺.

    VastaaPoista