lauantai 14. lokakuuta 2017

Tuunauksia lasitetulle terassille


Lasitettu terassimme alkaa valmistua. Minä en malttanut odottaa, että se saadaan valmiiksi, vaan aloitin sisustuspuuhat jo hyvissä ajoin.

Roskalavalta löytämäni saavin kappale sai uuden elämän kynttilälampettina. Saavista ei ollut muuta  jäljellä kuin tuo yksi osa. Yritin kyllä kaivaa roskalavaa, mutta en löytänyt muuta. Jauhokauha toimii kynttilän pidikkeenä mainiosti.


Terassin pöydälle kokosin tarjottimelle ystävältä saadun lyhdyn ja sen kaveriksi kynttilän, jonka alla on pienempi tarjotin ja koristeena vanhoja tarpeettomia helminauhoja. Tarjottimet olen pelastanut metallilavalta.


Ison korin olen sanut työkaveriltani. Laitoin siihen halkoja ja käpyjä. Vanhassa leipäkorissa on jäkälää, käpyjä ja koristekurpisoita.


Punaisista kanervista, joita sain halvalla Kodin Terrasta päätyi yksi lasitetulle terassille. Äidilleni tarpeeton kukkateline löysi paikkansa. Kanervan ympärille kietaisin pienen säkkikassin valkoisen ruukun peitteeksi.


Ison korin kaveriksi päätyi pieni kori, jonka alkuperää en muista. Koriin kippasin keräämiäni käpyjä, joita olisi mahtunut koriin vielä enemmänkin.

Postaan terassista kokonaisuudessaan, kun se saadaan valmiiksi. Kesä loppui kesken ja maalaaminen on nyt melko mahdotonta. Mieheni tekee terassille puulaatikkoa/penkkiä ja minä maalaan lautoja pesuhuoneessa. Hätä keinot keksii!

Welcome my new reader Baili!

42 kommenttia:

  1. Onpa mukavan näköisiä tuunauksia. Ne antavat kivaa tunnelmaa terassillle. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin laittaa jotain pientä kivaa, mutta ei liikaa. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Kivoja ideoita syksyiselle terassille.
    Lasitetulle terassille saakin kivasti tuulen ja sateen suojaan kaikkea kivaa.
    Ollappa sellainen! :)
    Ihanaa lauantaita Ansu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu ihan oudolta seisoa terassilla, kun sade ei kastele. Ihanaa lauantaita myös sinulle!

      Poista
  3. Ihanalta näyttää! Tuollainen lasitettu terassi on niin kiva, kelpaa istuskella ja ihastella ympäristöä:) Mukavaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ostaa glögiä ja hörppiä sitä terassilla ja nautiskella olosta. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Kiva tunnelma terassillasi.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniit asetelmat!❤️
    Ihana kynttilälampetti!❤️
    Hyvää viikonloppua sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilälampettiin tykästyin itsekin kovasti. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  6. Lasitettu teranssi olisi kyllä ihana, mutta tyytyisin kyllä katokseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä pääsen nyt pesemään ikkunoita enemmän kuin koskaan, joten pelkkä katos ei olisi hullumpi ratkaisu.

      Poista
  7. Ihania ideoita ja toteutuksia <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sisustaminen on niin kivaa. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. Millä nyt jauhoja mittaat kun kauhassasi seisoo kynttilä? Hauskoja asetelmia, pärekorit ovat kotoisia. Minä koristelen paikkoja toistaiseksi kivillä, teräksellä ja keramiikalla, Jymylle maistuu korimateriaali liian hyvin. Täällä sataa, sisähommia riittää niitäkin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy hankkia pienempi kauha, tuleekohan sitten pienempiä leipomuksia. Jymy viihtyisi hyvin minun terassilla ainakin niin kauan, kun siellä olisi jotain syötävää 😀. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  9. Saavinkappale kynttilälampettina on loistojuttu ♥. Ei meinaan olisi ihan heti tullut mieleen tehdä tuollaista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun otin sen talteen, tuli sellainen ajatus, että tuolle voi olla jotain käyttöä. En kyllä yhtään tiennyt siinä vaiheessa mihin se päätyy.

      Poista
  10. Voi, kuinka kivan näköistä! Varmaan ihanaa päästä sisustelemaan. Uskomattomia löytöjä ja tuunauksia!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En millään malta odottaa terassin valmistumista. Sisustusjutut pyörii aina päässä. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  11. No jo on upeat asetelmat! Olet kyllä niin luova!
    Kaunista syksyistä viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Lauantai oli kaunis ja haravoitiin mökillä. Nyt sunnuntaina satelee hieman vettä. Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  12. Kauniita asetelmia ja toteutuksia.
    Onnittelut valmistuvasta terassista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Terassi on ihana. Saas nähdä voiko siellä olla yhtään talvisaikaan.

      Poista
  13. Kaunista, kaunista! Ihana tuollainen lasitettu terassi.
    Mulla on sama taipumus aloittaa sisustaminen heti kun "ensimmäinen naula on rakennukseen lyöty" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustaminen on niin paljon kivempaa kuin tylsä rakentaminen.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Toivottavasti ei lopu. Talvi on vähän hiljaiseloa, mutta keväällä taas pää surraa.

      Poista
  15. Kyllä on niin hienoja juttuja taas tässä silmänilona:) Ihailen sun idearikkautta nähdä vanhoista tavaroista, mitä niistä voi saada aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa lisää vanhoja tavaroita ja etenkin tilaa, mutta hyvä näinkin.

      Poista
  16. Jauhokauha! Meillä aukesi juuri kauppa jossa voi jauhoja pistellä pussiin just tuommoisella kauhalla. Olette taas olleet varsin luovia!

    Iloa viikkoosi, Ansu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oikeasti, itse kauhoen jauhoja pussiin. Meillä ei ole sellaista tarjolla, pussissa ostetaan jauhot ja onnistuuhan se niinkin.

      Poista
  17. En saa silmiäni irti tuosta kynttilälampetista. Kuinka kekseliäs. Jauhokauhakin niin hauska idea. Sinä olet kyllä ihanan luova ja kekseliäs. Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että kymttilälampetti on omastakin mielestäni varsin onnistunut keksintö.

      Poista
  18. Eka kuva kyllä kolahti. Tosi kekseliäitä ratkaisuja. Odotan innolla kokonaisuuden kuvia. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuo onneton sade joskus loppuisi. Mieheni pitäisi sahata lautoja ja se onnistuu vain pihalla, muttei sateessa. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  19. Kivannäköistä!Oikein mukavaa viikkoa🌼Odottelen kokonaisuus kuvia🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ja mukavaa viikkoa sinullekin. Postaan heti terassista, kun saamme sen valmiiksi.

      Poista
  20. Hei!!
    Blogissani olisi sinulle haaste .. :D

    VastaaPoista
  21. Tuo jauhokauha on hieno idea, ei tartte pelätä että puu syttyy.
    Ihania nuo kopat ja kynttiläasetelma+lyhty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvallisuus ennen kaikkea. Aion olla aina paikalla, kun kynttilä palaa.

      Poista