lauantai 5. elokuuta 2017

Kasvihuone-kesäkeittiö


Kun saimme mökin terassin valmiiksi, aloitimme kasvihuone-kesäkeittiön tekemisen. Aiomme tehdä ison kasvihuoneen, jota voi käyttää myös oleskeluun. Kasvihuoneen kylkeen tulee kesäkeittiö, jossa on lasku- ja säilytystilaa ja tiestysti paikka grillille, muurikalle ja sen sellaisille tarvikkeille.


Sade oli ahkerasti mukana rakennushommissa. Kun säätiedotuksen mukaan ei pitänyt sataa ja sade yllätti sittenkin, alkoi savu nousta korvistani. Positiivisenkin ihmisen mittari alkoi niin sanotusti täyttyä. Kun valkoinen maali valui noroina uudelle terassille, ei auttanut kuin tarttua lastan varteen ja pelastaa mitä pelastettavissa on.


Saimme lopulta valokatekaton paikoilleen. Voi sitä riemun määrää! Ähäkutti sade!


Nyt olemme  mielenkiintoisessa vaiheessa. Vanhojen ikkunoiden sovittelu on melkoista palapeliä. Mies mittailee ja sovittelee ikkunoita. Minä rapsutan vanhoja maaleja pois ja maalaan uutta valkoista pintaa.


Lopuksi pari kukkakuvaa. Ostin Viron reissulta punakaunohatun. Minun mielessä punakaunohattu on jonkin sortin punainen.  Tässä kaunokaisessa luki ihan selvällä suomen kielellä, että väri on vihreä. Huomasin sen vasta kotona. No nätti se on näinkin!


Vanha kunnon samettiruusu tuo väriä tähän postaukseen. Kukka tuo mieleen auringon, jonka muistan etäisesti paistaneen tänä kesänä.

Ja tervetuloa mukaan uusi lukija Päden paja. Niin kiva blogi Pädelläkin!

54 kommenttia:

  1. Hienosti valmistuu kesäkeittiönne!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa ei vain sataisi kaiken aikaa. Ihanaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  2. Mikä aurinko :). Tykkään muuten kovasti vihreistä kukista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin vihreään. Mitäs muita kukkia onkaan vihreänä, täytyy tutkailla.

      Poista
  3. Kyllä siellä teillä taphtuu kun on kaksi tekijää paikalla!!

    VastaaPoista
  4. Teille tulee todella viihtyisä kesäkeittiö. Kiva kun siitä tulee niin tilava. Hauska tuo vihreä punahattu. Sade on tänä kesänä haitannut aika monia asioita - nytkin meillä sataa lähes kaatamalla. Mukavaa viikonloppua sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein harmittaa kaikkien jäätelökioskien, terassien ym. puolesta. Täälläkin sataa, mutta silti lähden etsimään kantarelleja. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. On kyllä tulossa upea kesäkeittiö!
    Täälläkin on sen näköistä, että kohta alkaa satamaan.
    Mukavaa lauantai päivää sinulle! Toivottavasti löydät kanttarelleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyihän niitä, mutta kyllä sai etsiä. Mukavaa lauantaita sinullekin!

      Poista
  6. Voi Ansu kuinka ihanan kasvihuone/kesäkeittiön sä saatkaan.
    Olen niin onnellinen sun puolesta.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Ihanan kasvihuoneen/keittiön saat.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Odotan niin kovasti, että ensi kesänä pääsen sisustushommiin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ja toivottavasti talven kestävä, me kun ei olla oikeita rakennusihmisiä, joilla olisi vankkaa tietoa, mutu-tuntumalla mennään.

      Poista
  9. Olette ahkeroineet!Kiva sitten nähdä valmiina,kiinnostaa se kesäkeittiö.

    VastaaPoista
  10. Vautsi. Olette saaneet paljon aikaan. Tulee hieno! Hauska tuo vihreä punahattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että tänä kesänä ollaan oltu erityisen ahkeria.

      Poista
  11. Tiedän niin tuon tunteen, aina kun päätät että nyt päästään jatkamaan niin mitä vielä, vettä tulee kuin aisaa. Meillä tuota aitaa maalattiin uskollisesti monta päivää kun välillä aurinko paahtoi niin kuumasti että maali kuivui liian nopeaa ja sitten kun ei paistanut niin sit satoi. Maalaamiseen meni tuossa ees taas veivaamisessa se nelisen päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt viikonloppuna minun piti maalata ikkunoita, mutta eihän siitä tule taas mitään, kun sataa.

      Poista
  12. Näyttääpä hyvältä <3
    Kyllä on hermot aika tiukilla tuon jatkuvan sateen takia :/
    Eipä ole tarvinnut ryhtyä maalaamaan aitaa toiseen kertaan, ei tarvitse kuin sanoe, että josko maalais niin taivas repeää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jos levitän lautoja pihalle maalatakseni ne kaikki kerralla, niin sade ilmestyy vaikka tyhjästä.

      Poista
  13. Ihanalta näyttää jo nyt kesäkeittiö ❤️Siellä onkin mukava sitten rentoutua ja nauttia. Kiireettömistä hetkistä ❤️Ihanaa lauantaita 💕
    P.s tuo Päden Paja blogi on minunkin suosikkiblogejani ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen jo etkäteen, että keitän siellä aamukahvia. Ihanaa lauantaita sinullekin!

      Poista
  14. Voi tuosta tulee aivan upea😍👌Nuo säätiedotukset on kyllä tänä kesänä menneet niin pahasti metsään..luvattu ja luvattu helteitä ja aina vaan jaksaa tuota vettä sataa😳💧Toivotaan kovasti että niitä kauniita päiviä vielä tulisi! ...ja kiitoksia toivotteluista..Kiva olla mukana,sinulla on ihana blogi😍💕👏 Mukavaa viikonloppua🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Tänään pitäisi jatkaa maalaushommia, mutta sadetta on luvattu koko päiväksi, että näin.

      Poista
  15. Hieno tulee!
    Ahkeria puuhastelijoita olette!
    Toivotaan, että sää suosii rakennusprojektianne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä olisi hyvinkin ahkeria puuhastelijoita, mutta sää on tänä kesänä haitannut puuhastelua melkoisesti.

      Poista
  16. Ison näköinen huone, hyvä kun mahtuu istuskelemaan jos pihalla satelee.
    Ihailen sun kuunliljojasi, ovat niin isoja. Mulla on parin vuoden vanhoja, ovat jostakin kärsineet, pieniä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin on tarpeeksi tilaa, kun meidän rakennuksista meinaa aina tulla pieniä. Ihmettelen itsekin, miten minun kuunliljat menestyvät näissä happamissa mökkimaastoissa.

      Poista
  17. Voi miten teille tuleekin ihanan näköinen oleskelupaikka <3 Onnea projektin työstämiseen loppuun saakka, toivotaan hyviä rakennuskelejä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Onnea jo tarvitaan, kun syksy lähestyy ja maalaussäitä nyt kaivataan ja pian.

      Poista
  18. Ihania kierrätysjuttuja! Liityin lukijaksesi, tulehan sinäkin minun blogiini http://takaloroppola.blogspot.fi. Minulla onkin nyt arvonta menossa, tuleh osallistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, kun liityit likijaksesi. Totta kai tulen tutustumaan sinun blogiisi.

      Poista
  19. Komeata tulee! Sade on tosiaankin haitannut tämän kesän touhuja. Parhaillaan sataa kuin saavista! Mutta ei auta kuin sopeutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! Turha murehtia, nyt sataa, mutta onhan kesä kuitenkin.

      Poista
  20. Onnea rakennushommiin. Pidän peukkuja pystyssä, että säätiedotus seuraavalla kerralla pitäisi paikkansa. On muuten hassua kuinka paikallisia sateet voivat joskus olla.

    Kaunista on tulollaan. Kyllä te jaksatte ja osaatte. Iloa alkavalle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään piti sataa aamusta alkaen, mutta eipä satanutkaan. Minä maalasin minkä kerkesin. Iltapäivällä satoi kaatamalla.

      Poista
  21. Nyt iski kateus!! Mulle kans tuollainen heti paikalla :D
    Kertakaikkiaan upea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tosi tyytyväinen. Toivottavasti onnistumme loppuun asti.

      Poista
  22. Seuraan mielelläni jatkoa kesäkeittiö -kasvihuone projektia. Hieno on rakennelma.

    VastaaPoista
  23. Mäkin voisin ottaa tuommoisen! Komea on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkeittiölle olisi käyttöä monessa paikassa, ei kun rakennuspuuhiin.

      Poista
  24. Upea tuosta tulee. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
  25. Tästä saatiinkin vinkkiä pergolan tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Kaikki ideani ovat aina vapaasti käytettävissä.

      Poista