tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tuunauksia tuumailemassa!

 SOK:n kevät-kesä-kuvastossa vuodelta 1961 kevään muoti oli parhaimmillaan. Uimapuvut olivat joustavaa kreppinailonia ja jacquard-neulosta. Kuvastoon oli valittu luonnollisesti Euroopan suosituimmat mallit.
Syksy-talvi-kuvastossa vuodelta 1959-60 naisten jalkineiden päälliset olivat pehmeää naudikasta ja pohjat kestävää sitkokumia. "Kesä kenkiä kysyvi, suvi syöpi jalkineita." Näin hauskasti sanailtiin kuvaston kenkäsivuilla.
Luin kuvastoja serkkuni inspiroivassa kesämökissä, joka on täynnä kaikkea silmäniloa kuten vanhoja tavaroita, astioita ja huonekaluja. Serkkuni nojatuolista ei millään viitsisi lähteä mihinkään. Siinä on mukava lukea käsityölehtiä ja tuunauskirjoja ja etsiä niistä uusia ideoita.
 Tämä jo varmaan monella käytössä oleva tuunaus on minullakin varsin toimiva. Meillä on mökillä samassa piipussa kolme peltiä: hella, sauna ja takka. Miten ihmeessä en jaksa muistaa niiden järjestystä. Kenellekään tätä muistamattomuutta ei tietenkään kannata kertoa. Ihan vaan koristeena pidän näitä lusikkaviritelmiä.
 Takan pellin muistutuksena on lisäksi tämä "nuoriso-ohjaaja". En tiedä, mihin sitä on käytetty, marjojen survomiseen? Ja kaikille tiedoksi, meilläkin se on ihan vain koristeena. Meidän nuoret ovat kilttejä.
 Toimi talon pitää, ei väenpaljous. Löysin vanhan kortin, jossa on tuo lause. Laitoin kortin kehyksiin ja ripustin sen mökin keittiön seinälle. Lause kuvaa meitä mökin asukkaita. Mökki ei ole meille työleiri, vaikka kovasti puuhailemme kaikenlaista. Touhu on mielenvirkistystä, vastapainoa arjen työlle. Touhutessa voi toteuttaa omia ideoita, joita olemme koko talven mielessä pyöritelleet. Ideoista olemme ensin mieheni kanssa eri mieltä. Lopputulos on harvoin se, mihin aluksi pyrittiin. Jotenkin vain mystisen prosessin tuloksena saamme molempia tyydyttävän ratkaisun.
Tämä maisema on niin paljon nätimpi kesällä. Minun lempiväri on vihreä. Toissa viikolla näin lammen päädyssä kaksi joutsenta. Tulkaa jo kaikki muutkin linnut: kurjet, telkät, sorsat, kirjosiepot ja kaikki nekin linnut. joita en tunne. Tulkaa räkättirastaatkin, meillä on tilaa kaikille. Tulkaa myös sammakot (vaikka olette vähän niljakkaita), jänikset (jos ette käy minun kasvimaalla) ja itikat (vain vähäisessä määrin). Herää lampi kesään! Haluan kuulla laineiden liplatusta, ihmetellä harmillisen kaislikon liikakasvua ja empiä uimaan menoa.

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus. Olen sun blogissa vasta eka kertaa ja ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan,

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, ilahduin siitä kovasti. Kävin kurkkaamassa blogiasi. Se oli todella kiva, saat minusta lukijan.

    VastaaPoista