torstai 24. maaliskuuta 2016

Äidiksi kiirastorstaina!

28 vuotta sitten kiirastorstai oli maaliskuun viimeinen päivä. Minusta tuli silloin ensimmäistä kertaa äiti. Paras pääsiäinen ikinä! Meille syntyi tyttö, sinnikko, rohkelikko, päättäväinen pippuri. Katsoimme mieheni kanssa (molemmat tummatukkaisia) alle kolmekiloista vaaleatukkaista pientä tyttöä ihmeissään. Mieheni ehdotti, että jos minä hoitaisin vaipanvaihdon aluksi. Minä kuulemma tiesin asiasta enemmän. No en tiennyt! Meillä ei ollut lähipiirissä ollut kenelläkään vauvoja lähiaikoina, joten kaikki oli ihan uutta. Päätimme tarttua toimeen yhdessä. Kuvassa näkyvät sukat olivat vauvalle aivan liian suuret, mutta jäihän nekin lopulta pieniksi ja talletettavaksi muistojen joukkoon. Mummun kutoman mekon hihaan mieltyi koiperhonen aikojen saatossa ja minä tein paikan virkatusta perhosesta.
Syntymäpäivän lehtiä säästettiin ja niitä on mukava lukea silloin tällöin. Hesarin etusivulla Valintatalon mainoksessa tarjottiin Presidentti-kahvia hintaan 17 markkaa ja 95 penniä. Maidon hinnan nousu ja Helsingin keskustaliikenteen kasvun pysähtyminen olivat nousseet uutisotsikoihin.
Etelä-Suomen Sanomien mukaan suomalaisten äänestysinto oli hiipunut ja lakkovaroituksiakin oli luvassa monelta alalta. Iltalehti uutisoi kevyemmin. Lotossa oli silloinkin jättipotteja, tosin markoissa. Jesse Jacksonista ei tullut puolueensa presidenttiehdokasta, mutta onneksi sentään Meiju ja Eini pääsivät viihdyttämään suomalaisia rauhanturvaajia Golanille.
Tässä kuvassa poseeraa Misu-tiikeri. Misulla kuten liian monilla muillakin kaappimme täyttävillä pehmoeläimillä on luultavasti sielu ja henki. Olen tästä melko varma. Kun olen ollut laittamassa näitä elikoita kirpputorille, ne katsovat minua vakavasti ja kysyvät ikään kuin, että oikeesti vai. No miten voisin laittaa pois jotain sellaista, jolla on nimi ja muistoja. Muistan, kuinka päättäväinen tyttöni seisoi erään kirpputoripöydän luona (joku siis oli ollut minua vahvempi, koska tiikeri oli päätynyt kirppispöydälle). Hän ei suostunut lähtemään ellei tiikeri lähtisi mukaan. Lähtihän se, mutta täytyy myöntää, että Misu oli monessa mukana. Se ei jäänyt pölyttymään kaappiin, johtuiko lienee tiikerin ärhäkästä luonteesta. Onnea vaan rakas tyttäreni ensi viikolla olevan syntymäpäivän johdosta! Kiitos, että tulit aikoinaan meille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti