keskiviikko 1. elokuuta 2018

Tänä kesänä olen...


... onnellisena ja kiitollisena saanut olla läsnä ensimmäisen lapsenlapseni ristiäisissä. Lahjaksi vein itse virkkaamani unilelun ja peiton.


... nauttinut omasta sadosta. Tomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa ja perunoita olen jo syönyt muodossa jos toisessa. Papuja vielä odottelen.


... saanut olla mukana talkoissa. Veljeni grillikota sai lattian. Järjestääkö kukaan enää talkoita? Mukavaa puuhaa minun mielestä.


... järjestänyt lettukestit isolle porukalle. Letut kuuluvat kesään.


... ollut todella iloinen tästä pienestä ihmeestä. Hän tuli mökille tapaamaan mummua ja pappaa.


 ... ihaillut myös näitä luonnon pieniä ihmeitä. Tässä tapauksessa en mennyt edes metsään asti, vaan ikkunan läpi nappasin kuvan.


... ihmetellyt kehityksen suurta askelta mökillä. Meillä ei ole omaa kaivoa, vaan vesi on kannettu naapurista matkan takaa. Nyt saimme luvan porata kaivoon reiän ja ohjata vesi letkun ja pumpun kautta melkein talon nurkalle. Tunsin syvää kiitollisuutta, kun pumppasin vettä ensimmäistä kertaa.


... kantanut vettä kesäkukille ja iloinnut jokaisesta hellepäivästä. Helle on uuvuttanut monia ja ymmärrän heitä, mutta minulle nämä kesäpäivät ovat tuoneet vain lisää virtaa.

Mitä sinä olet tänä kesänä?

32 kommenttia:

  1. Ihanalata kuulostaa ja kyllä minäkin olen nauttinut jokaisesta hellepäivästä <3 Ja kaikki tämä 'etelän helle' saadaan ihan ilmatteeksi ;)
    Talkoot on todellakin katoava luonnonvara, mutta mielellämme otamma aina niihin osaa ja jopa järjestämme. Lettuja on tullut syötyä aika monta kesän mittaan ja muutn vain oltu ja nautittu <3
    kauniit virkkaukset ihanalle sydänkäpyselle olet loihtinut.
    Oikein mukavaa ja aurinkoista elokuuta <3

    VastaaPoista
  2. Upeita elämän isoja ja pieniä iloja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympärillä on yllättävän paljon kivoja asioita, kun ne vain huomaa.

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen ja näköinen kesä ollut Sinulla <3 Minäkin olen tänä kesänä kastellut paljon, khih :D Mukavaa elokuuta Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vettä on kulunut, puutarhaan ja omaan suuhun 😀

      Poista
  4. Onnellinen Mummu on virkannut pienelle niin kauniit lahjat <3. Tuollaista pumppua minäkin haikailen mökille, myös meillä kannetaan vesi naapurin puolelta yhteisestä kaivosta... Ja vettä on kannettu kaiken kesää myös puutarhassa! Silti iloitsen tästä ihanasta kesästä ja toivoisin sen jatkuvan vielä pitkään. Mukavia päiviä sinulle, onnellinen Ansu-Mummu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on tärkeä asia, erityisen tärkeä tänä kesänä.

      Poista
  5. Ihanat virkkaukset pienelle suloisuudelle! <3
    Voin vain kuvitella tuon pienen tuoman ilon ja onnen!
    Mukavia asioita on kesääsi mahtunut ja millaisessa säässä olemmekaan saaneet sitä tänä vuonna viettää. Aivan mahtavaa, vaikkakin täällä täytyy myöntää, että välillä kyllä tuo kuumuus uuvuttaakin. Näitä säitä kaiholla muistellaan kylmien ilmojen tultua.
    Ihanaa alkanutta elokuuta sinulle Ansu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni ihme on todellinen ihme. Hän on aivan ihana.

      Poista
  6. Ihanaa olla mummu. Kauniit ristiäislahjat olet virkannut . Kyllä oma vesi kaivosta on ihanaa tällaisina kesinä tai teidän tapauksessa Ihanat naapurit kun antoivat tämän mahdollisuuden. Kyllä minua ainakin rassaa nämä helteet. Lapion varressa ei kauaa jaksa . Kyllä virta loppuu muutaman tunnin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen puuhannut kaikenlaista, mutta lapio on saanut olla rauhassa.

      Poista
  7. Oikein ihanaa kesää siis.
    Suloinen mummun nuppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on niin ihana. Miten ihmeessä sitä taas tottuu pimeyteen ja kylmyyteen 😊

      Poista
  8. Useita iloisia asioita, joista pieni lapsi tietenkin se kaikkein ihanin. Onnea vielä sinulle hänestä.

    VastaaPoista
  9. On sulla ollu ihana kesä!!
    Mä olen vaan ollu, tänä esänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleminen on myös tosi tärkeää. Puuhailu on yliarvostettua.

      Poista
  10. Ihan mahtava kesä ja varmaan lahjoista suurin on tuo pieni ihminen, joka teki teistä isovanhemmat. <3
    Oma kesä on mennyt melkein töissä eli lapsia hoitaessa päiväkodissa. 1,5 viikon päästä alkaa eskari, joten sitten pääsen jälleen normaaliin työrytmiin. Melkein joka ilta on piipahdettu mökillä vesijuoksemassa, viime viikonloppuna oli ensikertalaisia vieraita Saksasta, joten kielitaitoakin on kohennettu. Kesä on siis ollut ihan ok. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesijuoksu kuulostaa virkistävältä. Mitenköhän minulta taipuisi saksa, kun sen opiskelusta on vierähtänyt yli kolmekymmentä vuotta 😊

      Poista
  11. Monta mukavaa juttua on mahtunut kesääsi ja epäilenpä, että kaikkein rakkain ja mieluisin niistä oli lapsenlapsen syntyminen ❤️Ihanat ristiäislahkat olet tehnyt hänelle❤️
    Oikein tunnelmallisia elokuisia iltoja 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Voi jukra, kun pikkumies sai minut ihan pyörryksiin 😀

      Poista
  12. Minulta tämä helle vienyt kaiken virran! En jaksa edes virkata. Ilman vettähän ei voi elellä. Meillä mökillä käytetään sekä lähde- että järvivettä (joka tulee pumpun avulla)

    VastaaPoista
  13. Ihania asioita on kuulunut sinunkin kesääsi!
    Toivotaan elokuulta vielä mukavia muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuun lopulla alkaa olla syksyn tuntua ilmassa. Mukava vuodenaika sekin.

      Poista
  14. Suloiset lahjat olet virkannut pikkuiselle!
    Hyvää alkanutta elokuuta!😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Oikein hyvää elokuuta myös sinulle 😊

      Poista