keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Tuunattu silmälasikotelo


Silmälasikotelo meni rikki ja ystävällinen naapurini antoi minulle uuden. Päätin tuunata sitä hieman uuteen malliin. Miehen vanhat farkut tai osa niistä saivat vielä uutta käyttöä.


Vuosi sitten jouluna virkkailin isoja ja pieniä kukkia ja mietin, että mihin minä näitä tarvitsen. No, nyt löytyi käyttötarkoitus. Suunnittelin kukkien paikat ja ompelin ne käsin kankaaseen.


Sitten alkoi työn hankalampi osuus. Farkkukangas osoittautui liian paksuksi ja sitä oli erittäin hankala työntää veitsen avulla kuorien väliin. Käytin reilusti liimaa, mutta olipa tämä vaikeaa hommaa.


En ole tyytyväinen tähän tuunaukseen. Kangas on liian paksu, vaikka sitä ei ehkä kuvasta näy. Aina ei voi onnistua. Käytän tätä silti siihen asti, kun saan joskus uudet silmälasit.

35 kommenttia:

  1. Minä olen tuunannut silmälasikoteloa lautasliinoilla, joihin olen sivellyt liima-vesiseosta päälle. Ei tule liian paksu.

    VastaaPoista
  2. Hienohan siitä tuli! Kyllä oli varmaan vaikeaa saada tuo kangas ujutettua tuonne rakoihin. Kärsivällisyyttä sinulta ei kyllä puutu.

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea laittaa kauniita pitsikukkia koristeeksi, tykkään :)

    VastaaPoista
  4. No ei ole koskaan tullut mieleen tuunata silmäsasikotelo. Mutta nyt tulee. Minusta se on hienon näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, monenmoista tuunattavaa, jota ei aina tule ajatelleeksi.

      Poista
  5. Kyllä tuo kotelo näin kuvissa ainakin näyttää todella sievältä! Kauniita kukkia, niille keksin tässä jo monta käyttötarkoitusta. Omia virkattuja kukkiani olen käyttänyt sukkien ja tossujen koristeena ja on muutama kukka tainnut päästä farkkujakin koristamaan. Meillä täällä on satanut tänään rutkasti ihanan kevyttä puuterilunta! Mukavaa viikonjatkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen täällä kauniin puuterilumen keskellä, vihdoinkin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Farkkukangas on ajaton ja pirteä, mutta pahuus vieköön, liian paksua tähän tarkoitukseen.

      Poista
  7. Farkkukangaskokeilut päättyivät tähän 😀

    VastaaPoista
  8. Hieno tuunaus!❤️
    Kivaa illan jatkoa Ansu!❤️

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää.
    Mukavaa viikon jatkoa täältä lumisateen keskeltä.

    VastaaPoista
  10. Kuvassa näyttää tosi hyvän näköiseltä. Kukkaset kuin piste iin päälle. Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu. Kukat ovat minunkin mielestäni kiva piriste. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  11. Harmittavaa, että kangas osoittautui liian paksuksi. Kuvissa näyttää kuitenkin erittäin hyvälle.

    VastaaPoista
  12. Minusta tuosta tuli kyllä oikein kiva! Ja jos se sinun mielestäsi ei siihen nyt oikein hyvin asettunut, niin uskon, että se kangas asettuu sitten käytössä, kun painuu hieman. Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että käyttöön vaan, niin eiköhän se siitä 😊

      Poista
  13. Tämä on kaunis ja niin persoonallinen. Ehkä kangas muotoutuu käytössä, vai mitä?
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne farkut jalassakin löystyy. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista