lauantai 6. tammikuuta 2018

Ajatuksia bloggaamisesta


Instagramin bestnine2017 näyttää minun kohdalla tällaiselta. Muistutus vielä, että voit seurata Tuuliannikantupaa myös Instagramissa.

Olen blogannut pian kaksi vuotta ja se sai minut miettimään, että kuinkas tämä bloggaaminen on minun kohdalla sujunut. Luin jostain, että bloggaajan kannattaa keskittyä tiettyyn aiheeseen. Se ei ole minun kohdalla mitenkään mahdollista. Tuunaan, teen käsitöitä ja puutarhahommia jatkossakin. Blogini on edelleen sillisalaattia tai sekametelisoppaa.

Blogin nimeen kannattaisi myös kuulemma kiinnittää huomiota. Blogini nimi on väännelmä etu- ja sukunimestäni yhdistettynä asumukseen, jossa mieluiten asuisin eli tuvassa. Nimi ei siis juurikaan viittaa siihen, mitä aiheita käsittelen blogissani. Lukijakunta ei ole kasvanut räjähdysmäisesti, en ole järjestänyt arvontoja eivätkä yritykset ole ottaneet minuun yhteyttä.

Ei siis hyvältä näytä? Ei pidä paikkaansa. Olen kiitollinen jokaisesta kommentista, vierailusta ja siitä vuoropuhelusta, jota olen teidän kanssanne käynyt. Olen "vieraillut" kodeissanne, ihastellut kauniita sisustuksia ja saanut paljon uutta tietoa puutarhojenne välityksellä. Olen leiponut ja laittanut ruokaa jakamillanne ohjeilla. Olen lukenut postauksianne ilon tai surun kyyneleet silmäkulmissa. Olen ollut huolestunut, jos jostain bloggaajasta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään.

Bloggaamisen myötä olen oppinut näkemään asioita uudella tavalla. Valokuvaus on kiva uusi harrastus ja kameran kautta näen asioita eri tavalla. Haluan tehdä enemmän niitä asioita, jotka tuottavat minulle mielihyvää. Puuhailen kotona, puutarhassa ja mökillä niin kuin ennenkin, mutta vuoropuhelu teidän kanssanne blogini välityksellä tekee siitä vielä hauskempaa.


Kiitos teille kaikille hyvät ystävät, jotka käytte täällä katselemassa tai kommentoimassa. Hetki vielä hämäränhyssyä ja kynttilänvaloa. Sitten mennään valoa kohti. Toivottavasti kevät tuo tullessaan monenmoista mukavaa puuhaa.

44 kommenttia:

  1. Nuo asiat, mitä mainitsit ovatkin bloggaamisessa parasta. Monia hyviä ideoita on blogeista saanut. Ja oman blogin pitäminen on kuin päiväkirja. Jatka vaan hyväksi havaitulla linjalla. Tulen kommentoimaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Olen pohdiskellut samoja asioita oman blogini kohdalla. Sinun blogissa nautin sen monimuotoisuudesta ❤ ja juurikin tuo vuorovaikutus on mahtavaa 😊

    VastaaPoista
  3. Hyvin pohdittu! Omalla kohdallanikin tuo blogin keskittyminen vain johonkin tiettyyn aiheeseen on vaikeaa. Ihan samoilla ajatuksilla olen onnellinen kuuluessani tällaiseen yhteisöön.
    Instassa täytyy lähteä heti mukaasi!
    Ihanaa viikonloppua Ansu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on kiva, kun voi postata monesta aiheesta. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Hyviä huomioita ja niin tosia! Jokainen tehköön blogia itselleen sopivalla tavalla. Kivaa siinä on juuri se, että saa vähän palautettakin joskus tekemisistään laajemmaltakin kuin vain kotoväeltä. Ei sitä pilvin pimein tarvitse ollakaan. Ja kivaa on kuin voi itsekin kommentoida toisten juttuja. Mukaavaa jatkoa bloginpitoon Ansu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogista on ihana seurata elämääsi siellä lumen keskellä, niin elämänmakuista luettavaa.

      Poista
  5. <3, oih, nyt minulle tuli ne tipat silmäkulmaan, nimittäin iloin liikutuksesta. Kirjoittamasi oli niin omia ajatuksiani ja juuri se syy miksi tätä bloggausta harrastan. Juuri se paras ja pohjimmainen ajatus; elät omaa elämääsi ja vuoro puhelet samanhenkisten ihmisten kanssa. minä niin tykkään sinusn väkerryksistä ja ihan mahdotoman hienoista ideoista. Kiitos inspiraatioista <3

    VastaaPoista
  6. Koetin olla bloggaamata, siis lopettaa kokonaan, mutta muutaman kuukauden kuluttua aloitin "salaa" nykyisen blogini.
    Se onkin pysynyt sopivan pienenä. :) 10 vuotta tuli viime vuonna täteen bloggailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogia kun lukee, saa nauraa välillä vedet silmissä.

      Poista
  7. Hyvää pohdintaa bloggaamisesta. Mutta onni on, ettei kaikkien blogien tarvitse olla samalla kaavalla tehtyjä, näissä oma persoona saa vapaasti näkyä. Se on minusta se bloggaamisen riemu. Yleensä on vähän kummallista että tuollaisia neuvoja annetaan. - Mukavaa loppiaista ja bloggausiloa edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Olen saanut sinulta mm. kivoja ideoita lukemisesta.

      Poista
  8. Parasta näissä blogeissa onkin juuri se, että itse ei ihan kaikkea keksisi tehdä eikä ymmärtäisi, mitä muut ovat keksineet ja ymmärtäneet :). Minullakin rönsyilee...

    Pidin joskus ihan käsitöihin keskittyvää blogia, mutta onhan sitä paljon muutakin elämää. Tosin aika paljon tulee nykyäänkin tehtyä etenkin neulomalla, mutta tahti on vähän hiipunut muiden hommien tieltä.

    VastaaPoista
  9. Mä tykkään sinun blogiasi lueskella. Oman blogini nimeä vaihtaisin, kun en enään niin kortteile.
    On tullut paljon muutakin mukaan, En tiedä jos vaihtaisin nimeä häviäiskö lukijat vai löytäisivätkö minut uudelleen.
    Minusta omatyylinen bloggaus on rikasta, mä tykkään lukea laidasta laitaan.
    Kiitos että jatkat kirjoittamistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogisi on niin hauskaa luettavaa ja olen oppinut monta uutta murresanaa.

      Poista
  10. Sinulla on todella kiva blogi ja täällä on ilo vierailla. Vuorovaikutus on parasta ja muista blogeista saa ideoita, voi vaihtaa ajatuksia. Jotkut bloggarit tuntuvat ihan ystäviltä. Kiitos sinulle blogiystävyydestä, Ansu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sinä olit ensimmäisiä lukijoitani. Muistan vieläkin sen tunteen, kun huomasin sinut lukijoideni joukossa. Olipa se niin mukavaa.

      Poista
  11. Blogisi on juurikin ihana tällaisenaan! En niin pidäkään blogeista, joissa koko ajan mainostetaan jotain lahjaksi saatua tuotetta. Oma bloginikin on melkoinen sillisalaatti ja vaikka postaustahti on alkuvuosista hiipunut hiukan, en tätä rakasta harrastusta halua jättää. Mukavaa loppiaista sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymys iskee asiassa kuin asiassa. Välillä huilataan ja taas jaksetaan. Mukavaa loppiaista myös sinulle!

      Poista
  12. Useimmat bloggaajat taitavat olla samageenisiä, ja siitäpä se yhteenkuuluvuus on syntynyt. Kumma juttu, sitä jää kiinni johonkin aiheeseen, kuten minä koiraani Jymyyn. Sinulla on sydämellinen ote kirjoituksissasi sekä kommenteissasi toisten blogeihin. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymy-Jami on saanut minut monesti nauramaan niin makeasti, että terveisiä vaan minun lempikoiralleni.

      Poista
  13. Sinulla on kiva blogi, jossa vierailen juuri sen sisällön vuoksi. Blogin ulkomuodosta, nimestä ja sisällöstä saa toki antaa pilvin pimein ohjeita, mutta bloggari itse saa onneksi päättää omasta blogistaan. Oman blogini aloitin ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Lähinnä innostuin ajatuksesta kirjoittaa päiväkirjaa, johon voisin liittää kuvia. Pääajatus oli puutarha, mutta elämä on muutakin ja saa ollakin. Antoisimmaksi tässä bloggaamisessa on osoittautunut vuorovaikutus; ihanat ihmiset, joista osasta on tullut jopa ystäviä. Kivoja ja mielenkiintoisia blogeja lukee mielellään, eikä niitä unohda pitkienkään taukojen aikana.
    Jatka siis entiseen malliin, jos itse olet siihen tyytyväinen. Elämä on välillä yhtä sillisalaattia ja sekametelisoppaa. Niin saa olla blogikin. Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tosi kiva lukea hyvin erilaisia blogeja. Sillisalaatit on ihan parhaita, mutta vain blogeissa. Itse en syö silliä 😊

      Poista
  14. Sun blogi on ihana! Mulla pää aina vähän vinksahtaa kun tulen tänne ja näen mitä olet tehnyt.

    Mun on ihan mahdotonta pysyä yhdessä asiassa ja tehdä mitään muutakaan konseptin mukaan. Luulen, että tässä tulee jako blogeihin:

    A) kirjoitetaan ja toimitetaan ihan vain ilosta toimittaa ja kirjoittaa
    B) blogia tehdään muista näkökohdista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on tosi vaikea pysyä missään aiheessa, kun päässä pyörii aina uusia ideoita.

      Poista
  15. Ihana postaus ja niin ajankohtainen itselleni. OMa blogini on juuri samanlainen sillisalaatti jossa kirjoittelen juuri siitä aiheesta joka sillä hetkellä on ajankohtainen, jos ei muille niin mulle ainakin. Blogini nimi vittaa siihen että olen hiusfriikki mutta silti kirjoittelen vähän hiuksiin liittyviä postauksia. En seuraa mitään hienoja ja super suosittuja blogeja vaan ennemminkkin oman näköisiä, mukavia, lämminhenkisiä blogeja joista huokuu normaali arki ja elämä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat juuri ne sanat, joita minäkin etsin blogeista: lämminhenkisyys ja arkinen elämä.

      Poista
  16. Ihana olet ja ihana on blogisi❤Mukavaa alkavaa viikkoa💕💕💕💕

    VastaaPoista
  17. Kauniisti ajateltu ja kirjoitettu bloggaamisesta.
    Minustakin mukavinta on saada kommentteja teiltä
    ja mukava on saada ideoita teidän blogeista.
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva katsella sinun kaunista kotiasi. Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista

  18. Mukava on aina vierailla blogissasi ja ihastella sinun luovuuttasi.<3
    Mukavia herkiä viikkoosi Ansu! :)


    VastaaPoista
  19. Monipuolinen sisältö on se juttu, että blogisi on kiva.
    Oma blogi pitäisi lopettaa heti, jos pitäisi pitäytyä vain yhteen aihealueeseen, onneksi ei tarvitse.
    Nimen keksiminen aikanaan oli todella vaikeaa. Nimi ei kyllä kerro mitään, mutta sisällön vaihtelevuuden takia sitä ei voinut yksilöidä liian tarkasti. Aika monta ehdotusta kirjoitin Googleen ja tuloksia tuli aina liian paljon, että tosiaan piti yrittää keksiä jotain, mitä ei löydy heti muilta. Olen miettinyt nimen vaihtamistakin, mutta en ole keksinyt mitään hyvää vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  20. Miä en oo kovin kauaa täälä vielä pyörähelly, mut kyl tääl oli se jokin pieni oivallus, joka minut sai tulemaan aina uuelleen. :)
    Minusta blogin kirjottaminen on pääasiassa kirjottajalle itelleen ja siitä saa jotain, vaikka ihan pientäkin hyvää mieltä Miksi sitä muuten viittis pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä mieli itselle on iso asia ja tärkeä, eikä hyvä mieli muillekaan ole pahasta 😊

      Poista
  21. Olet kyllä aivan oikeassa. Ihanaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  22. Sinulla on persoonallinen blogi. Ja keksintösi/tuunauksesi on niin hienoja.❤️
    Täällä on aina ilo vierailla.😊
    Itse tykkään lukea erilaisia blogeja. Blogeista saa usein ideoita ja hyviä vinkkejä.
    Kivaa alkanutta viikkoa Ansu!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogistasi olen bongaillut ihania reseptejä jo monta kertaa. Kivaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  23. Kyllä monipuolisuus on hyväksi ja sinulla juuri on sellainen monipuolinen ja -ilmeinen blogi, jossa mielelläni vierailen. Ja eikös sen blogin pidä olla juuri omannäköinen? Onnea ja iloa tulevillekin blogivuosille! :)

    VastaaPoista