lauantai 30. joulukuuta 2017

Tuunattu tinakauha


Joulun välipäivät olen viettänyt mitä parhaimmalla tavalla. Olen makoillut sängyssä ja katsonut televisiota, makoillut sängyssä ja tehnyt käsitöitä, makoillut sängyssä ja lukenut lehtiä. Täydellistä!

Luin lehdestä, että tinan valaminen loppuu uutenavuotena. Nykyiset tinat sisältävät liikaa lyijyä ja ne korvataan mehiläisvahasta valmistetuilla versioilla. Vanhaa tinakauhaa voi kai käyttää, mutta paloturvallisuuden vuoksi mehiläisvahatinat pitäisi sulattaa vesihauteessa.

Aloin heti miettiä vanhalle tinakauhalle uutta käyttöä ja hyvin nopeasti siitä tuli hiiriperheen koti. Tässä kuvassa perhe odottelee halkopinon päällä lopullista sijoituspaikkaa seinälle.


Hiiriperhe näyttää tyytyväiseltä uuteen kotiinsa. Kauhassa on valettu aikoinaan monet tinat perheen kanssa. Tinamöykyistä yritettiin hahmotella ainakin rahaa, matkoja ja lemmikkejä.


Tuunaus ei maksanut euroakaan. Vanhoista korvakoruista ja helmistä olen purkanut kaikkea mahdollisesti tarpeellista. No, olen tietysti osallistunut viinien juomiseen. Tosin minun juomista viineistä ei montaa korkkia kerry.


Piltti-parka uinuu ruissipsissä, kun en löytänyt kaupoista saksanpähkinöitä, joissa olisi ollut kuori mukana. Onneksi hiiriperhe asustaa terassilla, jonne eivät linnut pääse tai niinhän minä luulin, koska yksi lintu on jo terassilla nähty. Piltti-paran pää on pähkinää, joten voi olla, että piltin tuunaus on uudelleen aiheellista viimeistään keväällä.

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta teille kaikille!

53 kommenttia:

  1. Ei sinulla mielikuvitus ainakaan lopu! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Kun on huilannut muutaman päivän, niin taas jaksaa. Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  2. Onpa hauskoja askartelua, hyväntuulisia.
    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumoria ja hyvää tuulta, siinä toiveita ensi vuodellekin. Onnea myös sinun uuteen vuoteen.

      Poista
  3. Ihania ideoita sinulla. Kiitos samoin Hyvää Uutta-Vuotta 2018.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva ja kaikkea ihanaa sinulle vuoteen 2018.

      Poista
  4. Ihana tuunaus! Itse en ole enää vuosiin tinoja valanutkaan. Mukavaa vuoden vaihtumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tinakauha on meilläkin ollut pitkään käyttämättä. Mukavaa uutta vuotta sinulle!

      Poista
  5. Aivan ihana ja mahtavan hieno tuunaus! :) Hiiriperhe sai upean kodin.

    VastaaPoista
  6. Voi miten söpöjä. Tinakauha on lähtenyt kierrätykseen aikoja päiviä joten meiltä on perinne siltä osin jo hiipunut. Hyvää uutta vuotta! 🍾 -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä olin säästänyt tinakauhan ja aina se oli joulukoristeiden tiellä, kun yritin ottaa niitä kaapista.

      Poista
  7. No voi hyvänen aika 😍. Mieletön uusiokäyttö tinakauhalle.

    Oikein hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla! Jostain vain tällainen idea tupsahti mieleeni.

      Poista
  8. Tinakauhoille onkin löydettävä uusi käyttötarkoitus ja tuo on kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että somessa tulee näkymään monta muutakin ideaa.

      Poista
  9. siis VAU!!!!!!! ihana jakauha on juuri oikeassa tarkoituksessaan <3
    Oikein mukavaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hups..liian sukkelat sormet taas :) piti kirjoittaa; Ihana kauha JA on nyt juuri.....

      Poista
    2. Sukkelat sormet eivät haittaa. Niistä on apua monissa askareissa 😀

      Poista
  10. Ihana tuunaus!
    Hyvää uutta vuotta 2018!🎊🎉❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Toivotaan, että ensi vuosi tuo monenmoista mukavaa.

      Poista
  11. Voi, miten söpö! Miten keksitkin tuollaista:) Mutta.. iiik! Se pikkupiltti on vaarassa... toivottavasti se saa kuin saakin olla rauhassa! Mukavaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan seurata pikkupiltin kehitystä tiiviisti. Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  12. Hauskan seinäkoristeen olet taas väkertänyt! Täytynee väännellä omistakin jotakin hauskaa. Kiitos kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää Uutta Vuotta, terveisin rouva Myttynen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös itsellesi monista hauskoista hetkistä blogisi parissa. Olen saanut nauraa usein makeat naurut jutuillesi.

      Poista
  13. Niin kiva idea taasen!
    Söpöläiset! <3
    Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää alkavaan uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Samantapaisia hiirulaisia näkee Pinterestissä, mutta kaikki muu on ihan omasta päästä.

      Poista
  14. Voi hyvänen aika miten suloista - hiirulaisperhe tinakauhassa ❤️❤️ Oletpa sinä kekseliäs, ihanaa!
    Oikein hyvää ja onnelllista uutta vuotta 2018 myös Sinulle.

    VastaaPoista
  15. Sievä 'pesäkolo'.
    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  16. Voi kuinka ihanan asetelman olet tehnyt, olet kyllä taitava.
    Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Sinulke myös oikein antoisaa uutta vuotta 😊

      Poista
  17. Mainio jatkokäyttö tinakauhalle! Siellä hiiriperhe onnellisena asustelee.
    Hyvää Uutta Vuotta Sinulle 🎉T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hiiriperhe viihtyy eikä linnut häiritse.

      Poista
  18. Hauska tuunaus! Kukkaisaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kukkia ja ihania puutarha-asioita myös sinun uuteen vuoteesi.

      Poista
  19. Kuulostaa oikein hyvältä ja ihana asetelma, suloinen hiiriperhe♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Idearikasta uutta vuotta sinulle 😊

      Poista
  20. Nopeasti lähti ideointi käyntiin. :)
    Siinä sitä tulevat sukupolvet ihmettelee, että mikähän se tämäkin kauhannäkönen kapistus on.
    Piltti -parka on aika hauras, mutta vahvalla tahdolla siitä voi kasvaa voimakas hiiri!
    Hyvää uutta vuotta sinullekin.

    VastaaPoista
  21. Sulla riittää mielikuvitusta😊❤Mukavaa ja idearikasta Uutta Vuotta❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Toivon sinulle oikein ihanaa uutta vuotta 😊

      Poista
  22. Kyllä olet tehnyt hienon tinakauhan, sinä olet kätevä.
    Meillä ei ole ollut moneen vuoteen käytössä tinakauhaa, eihän sitä tinaa saa pian edes ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin tinojen valamisesta taitaa olla jo tosi monta vuotta. Millaisia mahtaa olla mehiläisvahatinat, aika näyttää 😊

      Poista
  23. Voi mikä uusi koti hiirulaisille! Hauska!
    Ihan mahtavaa alkanutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hiiret eivät putoa kauhasta, kun ei ole seiniä.

      Poista
  24. Mikä kauha! Mistä sinä kaiken tämän luovuuden ammennat? Mun tämän vuoden kohokohtia on ollut löytää blogisi ja kaikki ne upeat välähdykset. Itsekin katselen asioita taas vähän uusin silmin.

    Luin uutisen tinasta ja nyt vaan pitää toivoa, että muutamat vanhat tinakengät (jo sulatetut) riittävät maailman tappiin saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kauniista ja piristävistä sanoistasi. Luovuus vain tulee jostain ja tällä hetkellä minulla on suunnaton tarve keksiä kaikenlaista. Olisipa vain aikaa enemmän tuunauksille.

      Poista
  25. Ihana. Sinä olet niin kekseliäs ja luova. Ihanaa vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Toivon myös sinulle oikein ihanaa uutta vuotta.

      Poista